Paikallaan junnaavissa vanhempainilloissa tulee minun olla hiljaa. Jalkapallokentän laidalla tulee minun tyynesti hyväksyä hyvä isä -verkoston epäreilu tuolileikki. Omanikäisteni sosiaalinen turvaverkko, minne katosit vanhemmuuteni myötä?
Viime päivinä, näin sopivasti äitienpäivän alla, ovat mediaa kohisuttaneet lapsen pahoinpitelytapaukset. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että äiti tekee tällaista lapselleen? Ja mitä kirjoittelevatkaan asiasta he, joilla ei omia lapsia ole?
Ote nettikeskustelusta:
"Vaikka kuinka päätän, että en loukkaannu enkä anna hänen loukata minua tai läheisiäni,niin silti joka kerta se jotenkin yllättää ja huomaan olevani taas alistettuna.Äidille ei voi sanoa mitään poikkipuoleista sanaa, koska hän suuttuu verisesti tai mikä pahempi nauraa päin näköä ja kertoo kaikille miten hölmösti ja lapsellisesti minä aikuinen ihminen käyttäydyin."
Puhutaan (itse)kriitisesti äidistä. Minä ainakin juutun epäolennaisuuksiin ja jankutan. Ja olen muodostanut perheestä järjettömän ison elämäntehtävän.
“Jaettu vanhemmuus on alunperin miesasialiikkeen sisällä syntynyt käsite, jolla halutaan korostaa isän vahvaa osallistumista ja sitoutumista lapsen hoitoon.” Näin kirjoittaa Elina Hermansson “Lapsiperheen omassa kirjassaan”. Turkulaiseen leikkipuistoon asti eivät miesasialiikkeen aktiivit – eivätkä ajatukset - ole kuitenkaan ehtineet.
Aikuiset sekaantuvat kaikkeen, koska lapset ovat liian arvokkaita jätettäväksi yksin. Keskiluokka määrää tahdin ja aikuiset ryöstävät lapsuuden. Kyllä. Jatkan aiheesta LISÄÄ VAPAUTTA LAPSILLE!
YLE Turun Radiossa keskusteltiin torstaina helmikuun 25. päivä isyydestä. Samana päivänä toimittaja Ari Wellingin postilaatikkoon kolahti alan ammattilehti Journalisti, jonka kannessa pötkötti vauva, kuinkas muuten. Isyyttä - ja äitiyttä pohtii siis useampikin toimittaja.
