Skip navigation.
Home

Mistä puhumme, kun puhumme uskollisuudesta?

Osmo Kontulan tuoreen kirjan "Halu ja intohimo" mukaan suomalaisessa parisuhteessa ei enää sallita syrjähyppyjä. Puolisot odottavat kumppaniltaan aviollista uskollisuutta.

Tämä tuntuu ihmeelliseltä, sillä suomalaisissa sänkykamareissa on Kontulan tutkimuksen mukaan hiljaisempaa kuin vuosiin. Suomalaiset harrastavat seksiä nyt 20 prosenttia vähemmän kuin 2000-luvun alussa.

1970-luvulla syrjähypyt edustivat jotain modernia ja muodikasta ja ulkosuhteisiin suhtauduttiin sallivasti.

Nyt yhä useammat naiset valittavat seksuaalisen halun puutteesta ja vaikeuksista saada orgasmeja.

Miksi sitten vaaditaan tiukempaa uskollisuutta, jollei ole edes seksuaalista halua tai nautintoa?

Parisuhdekin on muuttunut. 2000-luvulla Sitä Oikeaa etsitään paneutuen ja pitkään.

Syntyneen parisuhteen arvellaan nykyisin tuovan nautintoa. Sitä pidetään elämän perustana, ja sitä ollaan valmiita kehittämään kuin liikeyritystä joka kaipaa investointeja. Nyt niin mies- ja naisparitkin kopioivat ydinperheen mallia.

Mistä siis puhumme, kun puhumme uskottomuudesta tai vaadimme uskollisuutta? Mikä on uskottoman osa maailmassa, jossa sukupuolisuus on valtaa?

Kesän viimeisessä Markku Heikkisen ohjelmassa ovat keskustelemassa tutkimusprofessori Osmo Kontula, toimittaja Liisa Vähäkylä ja oikeustieteilijä Juulia Jyränki.

Jäin ihmettelemään yhdyntöjä

Seksitutkimuksen uutisoinnissa puhuttiin paljon yhdynnöistä. Seksiä suhteessa mitattiin niiden määrällä. Todellako? Tuntuu kapealta määritelmältä.

Seksillä ei ole itseisarvoa

Minusta on omituista, että tässä seksikeskustelussa ei juuri näy sellaista näkökulmaa, ettei seksillä sinänsä ole mitään itseisarvoa. Jos nimittäin ihmistä pidetään myös seksuaalisuutensa osalta jotenkin apinaa korkeampana olentona. Itseisarvoa sen sijaan on ihmisten välisellä läheisyydellä ja luottamuksella, jonka ilmaus seksi voi olla. Kääntäen: se, että parisuhteissa on vähemmän seksiä, on ilmaus siitä, että ihmisten välillä on vähemmän läheisyyttä ja luottamusta, ja sitä ihmiset pohjimmiltaan kaipaavat (myös kun eivät osaa sanoittaa sitä näin, vaan sanovat kaipaavansa seksiä, olevansa haluttomia tms.). Tämän takia myös pettämistä ei haluta eikä hyväksytä - sehän sotii pahimmin läheisyyttä ja luottamusta vastaan.

Irto- ja sivusuhteet ovat väkisin pinnallisia ja niissä koetut suurenkin hurmion tunteet perustuvat enemmän toiveajattelulle ja kuvitelmille kuin millekään muulle. Ei niiden kohdalla voi puhua läheisyydestä eikä luottamuksesta, kun ihmiset eivät kenties juuri edes tunne toisiaan eivätkä jaa arkea, joka on elämisen ja ihmisenä olemisen ruisleipää. Siinä se veri punnitaan

Onko tämä sitten romantiikkaa? Ei suinkaan. Läheisyys ja luottamus, niiden synnyttäminen ja ylläpitäminen vaativat paljon tietoisia päätöksiä ja eettisiä ratkaisuja, kieltäymystäkin. Sellaiseen antautuminen on sitoutumista henkiseen kasvuun.

Kun ihmiset eivät tätä tajua, niin he sekoilevat tavalla, josta syntyy paljon surua ja yksinäisyyttä.

Mikä sitten vie parisuhteista läheisyyden ja luottamuksen - tämä olisi minusta kiinnostava keskustelun aihe.

Näin pohtii elämää nähnyt naisihminen.

Lisää tällaista

Hyvä ohjelma! Herätti mietteitä ja ajatuksia... Huomasin omissa asenteissani asenteellisuutta, ohjelmoitua käytöstä. Erityisesti Jyrängin kommentit olivat - muun keskustelun sisällä - omia solmujani avaavia.

Läheisyyden ja halun

Läheisyyden ja halun suhteesta poistaa usein välinpitämätön kumppani, jota ei enää oma kumppani (joka usein on nainen) kiinnosta, koska kohde on valloitettu ja siitä on tullut osa kalustoa. Mutta jos nainen lähtee, niin hänestä tulee taas kiinnostava, joka haluttaisiin takaisin.

Onneksi minua petettiin ja tajusin viimeinkin lähteä vapaille markkinoille. Ja löysinkin paremman miehen.

Jotenkin tuntuu, että olen paljon kypsempi kuin vaikka nelikymppinen Heikkinen vai vetääkö hän jotain roolia.