Israelin hyökkäyksessä Gazan kaistaleelle on kuollut jo 900
palestiinalaista. Uhreista liki 300 on lapsia. Yli 3 500 ihmisen kerrotaan
loukkaantuneen kohta 20 päivää kestäneessä hyökkäyksessä.
Uskonto ja politiikka ovat kietoutuneet varsin pienellä maa-alueella
fantasioiden ja harhojen vyyhdiksi, johon maailman mahtavatkaan eivät
haluaisi sotkea pelimerkkejään. Israelin ja Palestiinan välinen väkivallan
kierre on jatkunut kymmeniä vuosia tai satoja, laskutavasta riippuen.
Miten tämä väkivallan kierre minulle, pienelle, laskusuhdanteeseen
taipuvaiselle suomalaiselle oikein kuuluu?
Väestöltään monikansallinen ja uskontopohjaltaan moninainen Israel kertoo
olevansa olemukseltaan "juutalainen valtio", mikä on virallisena
ideologiana kirjattu lakiin. Kaikki israelilaiset eivät silti vanno
juutalaisten kansallisvaltion nimeen. Ja jossain tuolla kuuluisi koti
palestiinalaisillekin, jotka asuvat reservaateissa ja maanpakolaisina,
Suomessakin.
Myrkkynuolet lentävät mediassa. Tuolla toiset näkevät suvereenin valtion
vallan ja tuolla toiset terrorismin. Humanitääristen avustusjärjestöjen ja
diplomaattien on uskottava rauhaan, koska muuten heidän työnsä olisi
järjetöntä. Miten voivatkaan demokratia ja juutalaisuus? Mikä on Hamasin
ja Fatahin ja kansanvallan suhde jatkossa? Onko rauha tahdon asia?
Järjestäytyneen valtion ja kansakunnan, uskonnon ja
vallan välistä suhdetta ovat pohtimassa Maisoun Kanaan, Suomen
palestiinalaisten puheenjohtaja,
Olli Ruohomäki, UM:n kehityspoliittisen osaston neuvonantaja, Wille
Rydman, kokoomusnuori sekä
Ummayya Abu-Hanna, kirjailija ja toimittaja.
Toisen osapuolen kuuntelu olisi askel eteenpäin
Ohjelmaa kuunnellessa häiritsee se, että kaksi keskustelijaa (naisääniä) ei pysty kuuntelemaan kunnolla toisten keskustelijoiden viestiä. Jos näin on isommissakin ympyröissä, ei ole ihme, että neuvotteluissa ei päästä ratkaisuun. Huonosti kuuntelemalla kuulee vain sen, mitä luulee toisen osapuolen sanovan/ajattelevan eikä anna itselleen mahdollisuutta ymmärtää asioita laajemmin.