yle.fi



Bääbs

Julkaistu Pe, 25/09/2009 - 08:56
  • Bääbs (Kuva: )
  • Bääbs on kiharatukkainen laulajatar Helsingistä, oikealta nimeltään Päivi Kankaro. Katso video ja kuuntele remix "You Don't Know Tomorrow" -kappaleesta!

Vaikka Bääbs on vielä uransa alkuvaiheessa ja tästä syystä suurelle yleisölle tuntematon, hänen juurensa ovat yli 10 vuoden ajan toimineessa, Suomen indiepop-piirien suosituimpiin yhtyeisiin kuuluvassa TV-Resistorissa (Fonal Records), joka on saavuttanut uskollisen kuulijakunnan niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Bääbsin haavena on jo kauan ollut myös musiikin itsenäinen tekeminen ja tähän haasteeseen hän on vihdoin nyt valmis heittäytymään.

Bääbs on raikas tuulahdus musiikkimaailmassa huumorintajullaan ja ei-niin-ryppyotsaisella asenteellaan. Burleskin ja pin-up estetiikan ystäväksi tunnustautuva Bääbs lupaa Euroviisulavalle rohkeaa ja näyttävää show'ta.

- Me olemme jo ylittäneet itsemme tässä kisassa niin monta kertaa, että ei semifinaalilavallakaan tulla tekemään yhtään vähempää. Päätavoitteena on tuoda lavalle upea esitys, oli lopputulos kilpailussa mikä tahansa, kertoo Bääbs.

Ylipäätään Suomen karsintaan pääseminen on Euroviisu-diggarille kunnia-asia.

- Nyt kun kerran näinkin pitkälle päästiin, en aio vaatimattomasti kisaan lähteä, vaan lavashow'hun panostetaan.

Bääbs on lavalla vahva naishahmo, joka rakastaa dramaattisuutta, tunnetta, viihdettä, flirttiä ja rohkeutta, eli juuri sitä mitä Euroviisuissa tarvitaan.

Haastattelut ja lisätiedot:
Tommi Forsström
tommi@ifsociety.com
puh: +358 ()050 411 0260
 

Audio- ja videotiedostot

Kuvagalleria

  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs
  • Bääbs

Kommentit

Ei mennyt kyllä eilinen

Ei mennyt kyllä eilinen esiintyminen putkeen eikä vakuuttanut laulutaidoillaan. Jos vielä tämän jälkeen aikoo laulaa, niin suosittelen laulutuntien ottamista ja nuottien opettelemista.

Miksei vaikka indicaa voisi

Miksei vaikka indicaa voisi laittaa euroviisuihin? ois ainaki omaperästä ja ehkä just suomelta sopivaa musiikkia :oo

Ei TATUkaan voittanut,

Ei TATUkaan voittanut, vaikka oli valtaosan tiedosta Euroopassa.
Ei sillä ole mitään väliä onko artisti valmiiksi tunnettu vai ei.

Henkilökohtaisesti en

Henkilökohtaisesti en ymmärtänyt tuota Bääbsin musiikkivideota, ylilyöty. Toivottavasti tytön esitys ei ole samanlainen.

Minä en ole nähnyt

Minä en ole nähnyt Bääbsistä ainuttakaan kuvaa "rimpsumekko" päällä. Ja sinulle ihmettelevä; Bääbs lunasti itse paikkansa vapaassa karsinnassa. Tällä naisella on ulkonäön lisäksi jumalainen ääni ja upea biisi, jos et sitä vielä ehtinyt huomata.

Suomen maa on täynnä

Suomen maa on täynnä hyviä laulajia. Missä Anna Abreu, Pete Parkkonen....Miksi kutsua jotain tuntemattomia nimiä mukaan ? Eikö ensin pitäisi saada nimeä omassa maassa ja sitten vasta lähteä ulkomaille. Pelkällä ulkonäöllä, rimpsumekolla ja showlla ei viisulavalla pärjää.

Bääbsissä ja kappaleessa

Bääbsissä ja kappaleessa todellista euroviisujen voittaja-ainesta. Odotan hienoa lavashow'ta.

Mäkin voin todistaa, että

Mäkin voin todistaa, että Bääbs on myös livenä erinomaisen karismaattinen, vahva ja taitava esiintyjä.

Täydellistä laulua ja

Täydellistä laulua ja varmasti erinomainen livenä tää on paras

Bääbs, kaunis laulaja

Bääbs, kaunis laulaja Helsingistä.

Luottaisitko hänen laulun voimaan?

Vai bääbs muka mahtava.

Vai bääbs muka mahtava. Hohhoijaa!

Bääbs on mahtava livenä.

Bääbs on mahtava livenä. Harmi, jos jäänyt sinulta väliin.

Hyvin laulaa ja esiintyy

Hyvin laulaa ja esiintyy myös livenä...

Kuinkahan tää Päivi

Kuinkahan tää Päivi Kankero laulaa livenä ?
Edes Youtubesta ei löydy live-esitystä.Varmasti tyttö näyttää hyvältä ja tatskat on paikoillaan....

Kuinka ihmiset voi olla niin tyhmiä että äänestää Euroviisukarsintoihin jotain aivan tuntemattomia nimiä.
Ja tää tyttöbändi ei osaa edes laulaa Englanniksi
( Englannin ääntäminen )
Kaikki kolme valittua kappaletta mitäänsanomattomia,hukkuvat massaan Oslossa.

Esim. Geir Rönningillä olisi ollut varmasti kisan parhaimpia ääniä,luotettava artisti.Ihmettelen suuresti myös Villieläimen kohtaloa.Emilia hyvä oopperalaulaja ja Ei minua kappale edusti jotakin mitä Suomalaiset osaavat tehdä parhaiten ja mistä me ollaan maailmalla tunnettuja.
Myös Saga Bloomin karsiutuminen oli todella sääli,kaunis ja omaperäinen kappale.

Yle,jos järjestätte ensi vuonna karsintaa tehkää se televisiossa.Veikkaampa että suuri osa Suomalaisista ei edes tiedä mitä olemme valinneet.Kyse on sentään Euroviisuista.Jättäkää esim. iänikuiset Suomen paras kuoro yms. uusinnat väliin ja järjestäkää mainosaikaa Euroviisukarsinnoille.

Kuka kumman Bääbs? :o

Kuka kumman Bääbs? :o