yle.fi



Veeti Kallio

Julkaistu Pe, 25/09/2009 - 08:42
  • Veeti Kallio (Kuva: )
  • A cappella -yhtye Veeti & the Velvetsin keulahahmona tutuksi tulleella Veeti Kalliolla on laaja kokemus laulajana ja näyttelijänä.

Veeti on nähty mm. konserttisaleissa, teatterin lavalla, elokuvakankaalla sekä nuoriso-ohjelma Jyrkin juontajana.

Velvetsien lisäksi Kallio on vaikuttanut mm Leningrad Cowboysien ja Veeti & Elastic Familyn riveissä.

Viime talvena Veeti tuli tutuksi suomalaisyleisölle luotsatessaan menestyksekkäästi Salon kuoroa suositussa Kuorosota -ohjelmassa. Koko ikänsä musiikkia tehnyt Veeti Kallio on myös käsityöläinen ja siviiliammatiltaan suutari.

Superkarismaattinen Veeti Kallio on parhaillaan valmistelemassa ensi vuoden puolella julkaistavaa toista sooloalbumiaan. Levyn ensimmäinen single ”Oot niin kaunis” on soinut syksyn mittaan taajaan radioissa ympäri Suomen.

Haastattelut ja lisätiedot:
Heidi Nuopponen
Promotion Manager
Universal Music Oy
PL 172 (Vattuniemenranta 2)
00211 Helsinki, FINLAND
tel. +358 (0)9 615 467 27
mob. +358 (0)40 583 5005
heidi.nuopponen@umusic.com
 

Kuvagalleria

  • Veeti Kallio 1
  • Veeti Kallio 2
  • Veeti Kallio (kuva © YLE / Jyrki Valkama)

Kommentit

Kysymys, kun minulta meni

Kysymys, kun minulta meni ohi?? Kuka/ketkä marco bjurströmin mukaan ei osannut lausua englantia? Ainakin Linn ja sister twister lausuivat englannin oikeaoppisesti meilestäni..

Ihan mielettömän hyvä

Ihan mielettömän hyvä kappale ja vahva, karismaattinen tulkinta! KIITOS , VEETI!

Oli pakko vaihtaa puhelimen soittoääneksi - saan nauttia kappaleesta joka päivä!

Ei, ei & ei. Veetillä on

Ei, ei & ei. Veetillä on X-Factor päällä tossa kuvassa :X

Kyllä vetää komeesti.

Kyllä vetää komeesti.

Maikkarin oma veeti, kovasti

Maikkarin oma veeti, kovasti ulkoinen habitus muka kova, laulut jonninjoutavaa rakkaushömppää... miks tämmönen on edes näissä kisoissa!?!?!?

Veeti Kallio,

Veeti Kallio, rokkivoimaa!

Jos pidät Veetistä, äänestä!