yle.fi



Eläkeläiset

Julkaistu Ma, 25/01/2010 - 10:00
  • Eläkeläiset (Kuva: )
  • Sen piti olla yhden kesän vitsi, jos edes kesänkään. Katso karaoke- ja myötälauluvideot "Hulluna humpasta"!

Eläkeläiset oli yksi Kumikameli-yhtyeen monista sivuprojekteista, jotka yleensä hiipuivat festarikesän käännyttyä syksyyn.

Humppaversioita rokkiklassikoista oikeasti vanhojen ihmisten elämästä kertovin sarkastisin sanoin.

Kuvaavaa kai on, että ensimmäisen - ja ainoan - Eläkeläiset-julkaisun piti olla pelkkä kasetti piskuisella kasettilafkalla.

Bändi jopa lopetti uransa ennen ensimmäistä levyään. Legendaarisista ensimmäisistä hautajaisista on katkelmia Elkareitten varsin definitiivisella dvd:llä.

Ensimmäinen varsinainen Eläkeläis-levy oli syksyllä 1994 ilmestynyt Humppakäräjät.

Julkaisubileissä juotiin pullakahvit.

Soundi-lehti arvosteli levyn ja lehdykän auktoriteetti jyrähti oraakkelimaisesti: tämä pitkäksi venytetty kertakäyttövitsi ei naurata.

Juu ei, Eläkeläiset oli suosionsa huipulla, kunnes kesällä 1995 jyrähti humppapommi: toiset hautajaiset.

Humpan kuninkaan hovissa -levyn julkkareissa vedettiin vaareista toistamiseen piuhat irti.

Vaan mikäs pahan tappaisi... Humpan ilosanoma oli levinnyt ulkomaille asti, eikä humppajunaa voinut enää pysäyttää.

Tehtiin humppadiili Saksaan ja yhtäkkiä vanha asevelimaa oli täynnä keikkajuomakätköjä, joiden kartat julkaistiin kolleegoille netissä...

Humppamaratooni -levyn (1997) jälkeen myös suomalaiset saivat kokea jälleen humppanirvanan livenä.

Paluu tapahtui ilmaiskeikkojen muodossa, joilla yhtye maksoi narikankin katsojen puolesta... Turha tulla syyttämään rahastuksesta!

Tuon jälkeen ei ole enää ollut puhetta hautajaisista, vaikka keikkailusta on pidetty välivuosikin.

Yhtye on myös innostunut tekemään lainakappalten lisäksi ihan omaa humppa-tuotantoaan

Eläkeläisistä on tullut tavallaan instituutio, omalla tavallaan anarkistinen, mutta instituutio kumminkin.

Vaareista on julkaistu kirja, Korkeajännitys-sarjakuva, dvd, kymmenkunta albumia ja kokonainen sarja merchandise-tuotteita taskumateista pyyhkeisiin.

Yhtye on keikkaillut 15 vuodessa Euroopan ristiin rastiin. Sillä on levytyssopimus keskisessä Euroopassa ja Venäjällä.

Nyt se menee Euroviisuihin testamaan humpan taikaa! Aika hyvin suomenkieliseltä humppabändiltä…

Haastattelut ja lisätiedot:
Stupido Records / Stupido Productions Oy
PL 301, 00121 Helsinki
puh. (040) 5468779, fax. 09-646 991
records@stupido.fi
 

Kuvagalleria

  • Eläkeläiset 1 (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset, Halonen (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset, Kristian (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset, Lassi (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset, Martti (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset, Onni (kuva © Jaska Kilpiäinen)
  • Eläkeläiset
  • Eläkeläiset (kuva © YLE / Jyrki Valkama)

Kommentit

Mm. Marcon suositusten

Mm. Marcon suositusten ansiosta ei ainakaan tänä vuonna tarvitse tuijottaa viisujen loppukilpailua, joten nyt on mahdollista käyttää sekin aika perheen parissa ilman tv:n tuijotusta tai vaihtoehtoisesti on mahdollista lähteä kuuntelemaan etelästä juuri muuttaneiden yölaulajien säveliä. Pitänee siis loppuen lopuksi kiittää M B.iä.

Heille,jotka sanovat

Heille,jotka sanovat Eläkeläisten erottuvan joukosta,jos olisivat tulleet valituiksi Osloon:
Sentraali-Santrakin erottuisi Miss Eurooppa kisoissa eli, erottua voi kahdella tavalla,positiivisesti tai negatiivisesti.
Eläleläiset ovat varmaan mukavia ja hauskoja(?) mutta täällä kotimaan kamaralla.

On se surullista...Ihan sama

On se surullista...Ihan sama mika se tulos olisi ollut, niin silti se olisi ollut vaarin. Suomalaiset on pessimistisia, agressivisia ja masentavia! Ei ihme, ettei koskaan kisoissa parjata, kun ajetaan omat alas! Havetkaa! Kuunkuiskaajat on hauska, iloinen, rempsea, suomalainen ja kaunis esitys. Ja miten niin ei eroa joukosta?!?! Paljon matkustaneena suomalaisena voin kertoa, etta tasta valinnasta voi olla ylpea!!! Suomalaiset ovat liian tosikkoja. On se vaikea hyvaksya hyvaa mielta tassa maassa. T. iloinen suomalainen

Eiks olis "miehekästä"

Eiks olis "miehekästä" ottaa tappio ja turpiin saanti niin kuin mies! Ette viitsisi ruikuttaa kuin pikku kakarat.
Eläkeläiset itse onnittelivat voittajia eivätkä vinkuneet äänestys vääryydestä mitään! Miksei fanit ole yhtä suora selkäistä porukkaa? Suomen kansa äänesti. Tässä tulos. Turpa kiinni!

Harvemmin sinne viisuihin

Harvemmin sinne viisuihin ketään lähetetään kuitenkaan voittamaan. Ihan yhtä huono tulos olisi tullut eläkeläisillä kuin kuunkuiskaajillakin. Eläkeläiset olisivat sentään erottunut joukosta.

Uskomattoman naurettavaa,

Uskomattoman naurettavaa, että YLE pelkäsi eläkeläisiä niin paljon, että täytyi laittaa ulkopuolinen juontaja haukkumaan bändi livelähetyksessä!

Pitäisi laittaa adressi pystyyn moisen vääryyden takia. Olihan se nyt aivan selvää, kuka siellä paras oli. Piti varmaan vielä vääristää puhelinääniäkin, että moiseen tulokseen pääsivät.

Nyt ei sitten muuta kuin

Nyt ei sitten muuta kuin eläkkeellä.....

Kaikki ne jotka sanovat,

Kaikki ne jotka sanovat, että "tämä osloon niin saksalta täydet pisteet!". ajatelkaa vähän. Vaikka eläkeläiset edustaisivat suomea (epäilen) niin ei euroviisuja voiteta pelkillä saksan äänillä!!!

Kiltti,kullanmuru

Kiltti,kullanmuru Eläkeläiset:
olkaa niiiiin ihania,että jäätte eläkkeelle.Mieluummin nyt heti! Jookosta? Kiitti! Ja suukkoja teille!

Olihan tämä Jari

Olihan tämä Jari Sillanpääkin yrittämässä ja eikä voittoa tullut ja oli varmasti vakavastiotettava pienet enkelinsiivet selässä.

Olihan se söpöä.

Eläkeläiset yksi huono

Eläkeläiset yksi huono huonojen joukossa.Myötähäpeää kuunnellessa.Mistä näitä artisteja aina tulee näihin karsintoihin.

Eläkeläiset osaa asiansa.

Eläkeläiset osaa asiansa. Mitä väliä vaikka tulis nolla pistettä kisoista (mitä tuskin kylläkään tulis tapahtumaan), Eläkeläiset näyttää muulle maailmalle miten humpataan! Ja se on pääasia.
Sitäpaitsi Eläkeläiset on ainut bändi näistä karsinnoista millä olis mitään potentiaalia voittaa kisaa. Muut bändit/artistit on samanlaisia vanhoja tylsiä.

Kyl maar on nii jotta

Kyl maar on nii jotta kalkkuna oli korkeatasoonen verratuna
humppahömppään!Näin on närehet!

Kunpa olisikin jäänyt

Kunpa olisikin jäänyt yhden kesän vitsiksi!!!

Ja mikähän

Ja mikähän eläkeläisissä on parempaa kuin esim teräsbetonissa joka jäi viimeisten joukkon finaalissa? ja nyt pisteistä tulee puolet musiikin ammattilaisilta.. Ihmetellä täytyy minkälaisia juntteja suomalaiset jos tämä amadeus ja kuunkuiskaaajat on suosikit.

Älkää nyt hyvät ihmiset

Älkää nyt hyvät ihmiset verratko Eläkeläisiä johonkin Irlannin kalkkunaan tai Viron Leto Svet -esitykseen. Eihän niissä ollut edes säveltä.
Eläkeläiset ovat ihan oikea yhtye eikä euroviisuja varten pykätty tekovitsi. Heillä on menevä ja vauhdikas kappale jossa on aitoutta. Siitä euromassasta ei kiltit piipitykset erotu.
Tämän vuoden Suomen tason huomioonottaen Eläkeläiset olisivat oiva valinta.

Toivotaan että jatkossa Yle pitää Euroviisuja Suomen kunnia-asiana eikä vain joidenkin tuntemattomien esiintyjien esiintuontikampanjana. Selkeä päämäärä puuttuu nyt.Ihan kuin ei olisi mitään väliä pärjätäänkö vai ei.

Ei Herra Jumala!!!! Ette kai

Ei Herra Jumala!!!! Ette kai te nyt tosissanne ole lähettämässä näitä meidän edustajaksi euroviisuihin!!!!

Eipä ole kovin montaa

Eipä ole kovin montaa musiikkityyliä luotu Suomessa. 100% Suomalaista eikä edes pahimmasta päästä. Jo suorien kommenttienkin takia pitäisi Eläkeläisten päästä laukomaan totuuksia maailman turuille. Kyllä ne siellä ymmärtää tai ainakin tanssii ja laulaa mukana...

" tämä sinne niin Saksalta

" tämä sinne niin Saksalta tulee täydet pisteet "
Eläkeläiset tunnetaan Saksan maalla, mutta kyllä saksalaisetkin osaa erottaa mikä kuuluu kesäfestivaaleille tai olutkuppilaan ja mikä euroviisuihin.

" En usko että yksikään

" En usko että yksikään tervejärkinen ottaa tosissaan seksuaalivähemmistöjen diskokisaa " ? ? Jos aliarvostat euroviisuja, miksi sitten seuraat niitä ?

EBU ( Euroopan yleisradiounioni ) teki lokakuussa päätöksen ottaa tulevissa Oslon kisoissa käyttöön ammattilaisraadit sekä semifinaaleissa ( 2 kpl ) että finaalissa. Moskovassa ammattilaisraadit olivat mukana jo finaalissa. Ammattilaisraadien valta on 50 %.

YLE julkisti ehdokkaansa syyskuun lopussa, eli ennen EBU:n päätöstä. Ammattilaisraadien myötä kappaleilta vaaditaan laatua ja euroviisut palaavat takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa laulu- ja sävellyskilpailuksi.

Euroviisuissa on nähty aika, jolloin oli jos jonkinlaista yrittäjää : Islannin Silvia Night, Irlannin Dustin kalkkuna, Espanjan Chikilicuatre, Viron Kreisiraadio....yhteistä kaikille loppupään sijoitus. Islannin Silvia Night ja Irlannin Dustin kalkkuna jopa buuattiin ulos lavalta.
Viro oppi kerrasta. Viime vuonna Viroa edusti Moskovassa tyylikäs Rändajad, sijoitus finaalin 6.
Myös kansainvälistä tasoa seuranneena voin sanoa, että Eläkeläisillä ja Hulluna humpasta kappaleella ei ole mahdollisuuksia euroviisulavalla. Esim. Ruotsissa ja Norjassa jo karsinnoissa kova taso. Nimekkäitä artisteja ja kuuluisien tekijöiden kappaleita.

"Luulenkin että näillä

"Luulenkin että näillä Eläkeläisten puolestapuhujilla ei ole tietoa euroviisujen säännöistä eikä todellista mielenkiintoa koko kisaan."

En usko että yksikään tervejärkinen ottaa tosissaan seksuaalivähemmistöjen diskokisaa.

" Huvittaa tämä

" Huvittaa tämä rivisuomalaisten tyylitajuton tosikkomaisuus.....Halveksin kansan ahdasmielisyyttä "

Luulisi että Suomi on jo tarpeeksi monta kertaa palannut viisuista saldonaan 0 pistettä.
Joskus tämä suomalaisten kuuluisa huumorintaju menee liiallisuuksiin. Jos Oslossa on vastassa ammattilaisraadit 50 %, ei ole ahdasmielisyyttä väittää että kyseinen poppoo palaa takaisin hyvinkin nopeasti, ei pääse finaaliin. Ajatelkaa realistisesti.

Luulenkin että näillä Eläkeläisten puolestapuhujilla ei ole tietoa euroviisujen säännöistä eikä todellista mielenkiintoa koko kisaan.

Lähetetään vain

Lähetetään vain Eläkeläiset Osloon !!!!! Saamme sen , minkä ansaitsemme 0 pistettä!

Oslossa tulee olemaan sekä

Oslossa tulee olemaan sekä semifinaaleissa että finaalissa ammattilaisraadit, joiden äänivalta on 50 %. Ammattilaisraadit vaativat laatua sekä kappaleilta ( sävel ja sanoitus ) että artistilta.
Loput äänistä tulee puhelinäänestyksen kautta eurooppalaisilta katsojilta.

HURRAA! Tajusin oikeasti

HURRAA!

Tajusin oikeasti vasta just, että Eläkeläiset on euroviisuehdokkaana, mahtavaa! Muistan joskus melkein kaksikymmentä vuotta sitten (kai siitä oikeesti on vaan se about 15) kun Uudessakaupungissa Eläkeläiset soittivat jollain ihme kesä"festareilla". Ihmettelin nuoren pojan mielellä, että mikä se tämä idioottipoppoo oikein on? Noh, jotain jäi kuitenkin kaivelemaan kun myöhemmin Eläkeläisiä kuunnellen on humpattu automatkalla ympäri eurooppaakin ja soitettu humpan railakasta ilosanomaa Unkaria, Romaniaa, Bulgariaa ja Ukrainaa myöten. Hyvä on ollut vastaanotto. Tässä jos jossain on jotain kansallisten rajojen ylittävää, joka kai euroviisuissa on se perusajatus. Matkallekin pitäisi aina pakata vähintään muutama eläkeläisten biisi mukaan niin on helpompi tutustua ihmisiin. Jotain siinä humpassa on.

Eli... GO Eläkeläiset. Humpatkaa niin maan pirusti

Ps. Pikkasen huolestuttaa, että hajooko katsomossa penkit jos ihmiset alkaa samaan malliin letkajenkkaamaan kuin keikoilla. Parhaimmat keikkakokemukset on kyllä Eläkeläisten keikoilla saanut. Kiitos teille arvon humppavaarit. Keep On humping, vai miten se nyt meni..?

"YLE voisi ottaa oppia

"YLE voisi ottaa oppia Espanjasta ja kieltää vitsiesitykset kokonaan karsinnoistaan, jos haluaa säilyttää kasvonsa maailmalla. Suomella on parempaakin tarjottavaa."

Hihi, olisi aika hiljaiset karsinnat, jos tämä sääntö otettaisiin käyttöön.

"Jos Eläkeläiset menee

"Jos Eläkeläiset menee Osloon nolaamaan Suomen,se passitetaan saman tien takaisin.Jos joku henkilökohtaisesti pitää kyseistä rallatusta "taideteoksena" ei voi kun ihmetellä, mutta olen varma että Hulluna humpasta kappaleella ei mennä edes finaaliin tämän tason kisassa."

Salli mun nauraa. Euroviisubiiseillä ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Populaarirallatusp**kaa ne kaikki ovat. Eläkeläiset siis poikkeavat massasta ihan samaan tapaan kuin Lordi aikoinaan. Sitä paitsi mistä asti Suomi on ollut sellainen Euroviisusuosikki, että näitä kisoja oltaisiin oikein lähdetty voittamaan? Tärkeintähän sinne on mennä pitämään hauskaa ja näyttämään, että ei me olla niin synkeitä kuin muu maailma luulee.

kyllähän tämä nuo polle

kyllähän tämä nuo polle mies musiikit voittaa ! hattua nostan ja ääniä annan!

Eläkeläisissä on sitä

Eläkeläisissä on sitä jotain. Suomalaista rautasta humppaa, eikä mitään lässyttäjiä!!

Niin, te jotka puhutte

Niin, te jotka puhutte Suomen "maineen" puolesta, eiköhän se ole aika selvää ettei sitä pahemmin voi ryvettää. Niin monta kertaa ollaan oltu viimeisinä että turha vikistä jos nyt jäätäisiin vielä kerran. Kaikilla muilla paitsi eläkeläisillä se on varmaa.

Alla erittäin hyvin

Alla erittäin hyvin sanottu.
Ei sinne mitään helvetin rivipelleä joka ei erotu massasta kaivata, huumorilla otetaan kunnolla turpaan tai kunnolla viinaa ja pisteitä, mutta tosikkomaisuudella vain ensimmäistä. Joten löysätkää nyt vähän sitä pipoa siitä otsan alueelta kaikki kenellä se kiristää ja haluatte viisuihin jarisillanpääkopio numero 15:n.

Huvittaa tämä

Huvittaa tämä rivisuomalaisten tyylitajuton tosikkomaisuus. Saa sitä ihmetellä heikkoa sijoitusta, kun kisoihin on vuosi toisensa jälkeen "kansan tiedon" siunaamana passitettu jotakin helvetin tangolaulajia maalaispateettisine julistuksineen. Onhan sellainen toki pyhää synkälle havumetsien kansalle, mutta kyllä terve itseironia ja kieli poskella -asenne sen kiinnostuksen ja huomion ennemminkin herättää. Täysi tuki Eläkeläisille, saavat Suomalaiset kerrankin hävetä oikein kunnolla, kuten yhtye totesi. On tämä jännä maa: rakastan kieltä, halveksin kansan ahdasmielisyyttä.

"Suomi nolaa itsensä

"Suomi nolaa itsensä täydellisesti Eläkeläisillä !
Miksi tälläistä edes kutsua Euroviisukarsintoihin, Yle ??

Tämän tason kisoihin kuuluisi lähettää maan parhaimmistoa, niin ne muutkin maat tekevät.Oslossa myös semifinaaleissa on tuomaristo, mikä mielestäni on todella hyvä ratkaisu.Pellet karsitaan pois heti alussa ja Euroviisuista saadaan jälleen laulu- ja sävellyskilpailu, joksi se on tarkoitettukin.

Jos Suomi ei pysty tarjoamaan laatua, parempi jäädä pois koko kisasta !"

Kannattaisi ajatella ennen kirjoittamista, ihan pieni vinkki vain. Suomen parastako tarjotaan jollain helkkarin tangoamadeuksilla sun muulla humpuuki BOBilla josta kukaan ei ole ikinä kuullutkaan? Kyllä Eläkeläiset on kuitenkin tunnettu yhtye, kertosäe on tarttuva ja siinä tulee kunnon euroviisumodulaatiokin. Helkkari tässä on kaikki ainekset kaikkeen muuhun kuin jumbosiaan. eläkeläisten puolesta!

Voi hyvänen aika teitä

Voi hyvänen aika teitä ketkä kapinoitte humppaa vastaan, eihän tämän vuoden Suomen karsinnoista ole ketään muuta ketä sinne voisi edes ajatella! Tosiasia on se että muista artisteista kukaan ei ole kuullutkaan, paitsi tietenkin humpan kuninkaista Eläkeläisistä! Sitäpaitsi bändi on suosittu Euroopassa, joten ääliöt, myöntäkää ettei tänä vuonna parempaa saada. Kuningas Amadeus on pelkkää tinaa kultaisten humpan apostolien rinnalla! Go Eläkeläiset, te olette miesten miehiä!

Ei missään tapauksessa

Ei missään tapauksessa eläkeläiset, laulajat kunneivat omaa minkäänlaista lavakarismaa. Eihän sinne sovi ihan riehumaan mennä, pilkkaa tekemään koko euroviisuista ja samalla suomen eläkeläisistä.

kyllähä sitä ollaan

kyllähä sitä ollaan yritetty "järkevää" ja "laadukasta" yritetty tarjota jo monta kymmentä vuotta mutta ei tuo näy kovin hyvin kelpaavan ku aina lista hännillä ollaan .sekö se on sitte hienoo? mut heti kun tarjottiin jotain erillaista ja omalaatuista lordilla niin kylläpä voitto napsahti. ja eikö kukaan tiiä että esim saksassa eläkeläiset on suosittua...

porilaisten typerien

porilaisten typerien ihmisten kannattama yhtye...ei voi olla totta!!!!!! maailman typerin yhtye!!!! Tämä kun lähtis euroviisuihin ei kehtais itseään suomalaiseks edes tunnustaa!!!! EI VOI OLLA TOTTA!!!!!! Eikö enää mikään ole pyhää! Euroviisujen jumbosija on eläkeläisten jälkeen enemmän kuin totta!!!! Jollain viiraa todella päästä!!!!

YLE voisi ottaa oppia

YLE voisi ottaa oppia Espanjasta ja kieltää vitsiesitykset kokonaan karsinnoistaan, jos haluaa säilyttää kasvonsa maailmalla. Suomella on parempaakin tarjottavaa.

Ja kaikki laulamahan:

Ja kaikki laulamahan: http://www.youtube.com/watch?v=csOZvMK_hpc

Jipii!!!! Ihanaa! Humpalla ei hävitä ei.

Voitti tai ei, niin

Voitti tai ei, niin Eläkeläiset mukaan! Eihän Lordillakaan ollut mitään mahdollisuuksia, eihän? Pilasivat Suomen maineen, eikös vain? (Minkähän maineen, onko Suomella muka sellainenkin?) Eivät siellä Voutilaiset ja Sillanpäät pärjää. Uskokaa jo!

Muistuuko mieleen irlannin

Muistuuko mieleen irlannin parin kolmen vuoden takainen huumoripitoinen kalkkuna esitys jonka piti olla oikein hauska. miten sitten kävikään. naurettiin pihalle jo semifinaalissa.

Te, jotka kannatatte

Te, jotka kannatatte Eläkeläisiä Osloon, ette kai tosissanne usko Suomen mahdollisuuksiin kyseisellä kappaleella ?
Euroviisut on laulu- ja sävellyskilpailu !
Oslossa sekä semifinaaleissa että finaalissa on tuomaristo.Jos Eläkeläiset menee Osloon nolaamaan Suomen,se passitetaan saman tien takaisin.Jos joku henkilökohtaisesti pitää kyseistä rallatusta "taideteoksena" ei voi kun ihmetellä, mutta olen varma että Hulluna humpasta kappaleella ei mennä edes finaaliin tämän tason kisassa.

Hei pojat, antakaa minun

Hei pojat, antakaa minun nauraa! Eläkeläiset on mukavaa musiikkia, joten on erihauska katsella vierestä kun toiset itkee että me nolataan ittemme :D Toiset taas haukkuu toisia idiooteiks, toiset muuten vaan tyhmiksi. Teijän on ikinä aivan turha luulla että Suomi voittas koko kisan jollakin taidokkaalla esityksellä! Se on nähty viimesten 50 vuoden aikana, ja ikinä ei tuu menestystä kun suomalaiset koittaa tosissaan :) Takkiin tulee niin että rutisee.
Te ehkä haluatte säilyttää Suomen maineen jäämällä aivan listan hännille, mutta minä haluan jakaa Eläkeläiset muun Euroopan kanssa! Humpalla ei hävitä!

Niin muuten. Luuletteko te

Niin muuten. Luuletteko te idiootit, että tuomarit tykkää tästä? Tuomarit antaa 50% äänistä koko kisassa joten tämä ei todellakaan saa edustaa Suomea.

empä tiedä...Suomi nolaa

empä tiedä...Suomi nolaa ittensä.Sitäpaitsi vaikka Ukrainalla oli vuonna 2007 sellane kappale, että huh huh niin ei se tarkoita sitä, että Suomi pääsisi toiseksi tällä biisillä. Ukraina pääsi kakkoseksi sén takia, koska siinä oli iha hyvä musa ja siinä laulettiin ukrainan kielellä+ esittäjä oli ukrainalainen. Eli Suomi on Suomi eikä pääse kakkoseksi eikä minnekkään jää vain koko kisan jumboksi. Se on vain maasya kiinni. Jos Ukraina esittäisi tämän kappaleen niin se oli ehkä ykkönen, mutta jos Suomi tämän esittää niin se on jumbo.

Humpalla ei hävitä!

Humpalla ei hävitä!

Eläkeläiset, hölmöjä,

Eläkeläiset, hölmöjä, hauskoja ja hupaisia!

Jos Eläkeläisissä on voimaa, äänestä!

kohta 50 vuotta on varmaan

kohta 50 vuotta on varmaan näihinkin karkeloihin osallistuttu ja aina kun on oltu liian tosissa niin kuokkaan on tullut ja huolella. Siitä on laulu ja sävellyskilpailu kaukana kun vanhat intevision maat äänestävät toisiaan kappaleesta riippumatta. Koko kilpailu on moisella sullemulle meininkillä vahingoittanut enemmän uskottavuuttaan kuin yksi Eläkeläiset pystyy ikinä tekemään. Onni ja pojat jatkoon.

Liisää liiisää humppaa!

Liisää liiisää humppaa! Humppaa! :D

Ou jee.

hyvä kappale vain kehiin, ja polkat tukkaan.

Yle, esim. Espanja kieltää

Yle, esim. Espanja kieltää "vitsiesitykset" Euroviisukarsinnoistaan ja meillä niitä kutsutaan mukaan ??
Euroviisut on sen luokan kisa,varsinkin nyt sääntömuutoksen jälkeen ettei luulisi olevan varaa pelleillä.