yle.fi



Remu

Julkaistu To, 06/11/2008 - 18:28
  • Remu (Kuva: )
  • Remu Goes Rock'n Tango!

Remu on käsite. Remun historiaan kuuluvat mm. bändit Hurriganes, Kalevala, The Steelers ja Remu plays Hurriganes. Lisäksi Remu on julkaissut useita sooloalbumeita. Yli 40 vuotta on Härmän kovamaineisin ja karismaattisin artisti laittanut rytmitikuilla reippaasti tahtia härmäläisiin. Liiterit, mökit ja salongit ovat olleet täynnä, matot nurkassa ja parketit tulessa.

Remulta on luvassa vuoden 2009 kesällä uutta soolomateriaalia. Tulevalla albumilla Remu Goes Rock'n Tango. Luvassa on vanhoja tango-klassikoita sekä lisäksi aivan uutta materiaalia. "...Tango taipuu, tutisee ja änkee. Kuva selkenee kaiken aikaa", kertoi Remu tunnelmiaan Ilta-Sanomille viime kesän tangotuomarointien tiimellyksessä Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Kotimatkalla Remu ja Edel Recordsin tuotantopäällikkö Ile Vainio meditoivat tulevaksi rocktangolevyä. Taksi poimi sen verran kovat retriittiapotit tolpalta, että mikä tahansa on mahdollista. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ja kiinnostava paketti - Remulla on nimittäin oma poikkeuksellinen ja tuore näkökulma aiheeseen.

Remu ei tee mitään mikä ei tunnu hyvältä. Ja sitten kun tehdään, homma hoidetaan täysillä ja komeissa kehyksissä. Jutun pitää tuntua itsestä ja potilaasta hyvältä. Remun asenne on yhtä kuin ovesta sisään – oli se auki tai kiinni. Tai seinän läpi. Tulee mitä tulee. Tatsi lähtee tangossakin sydämestä ja nousee hattuun. Stagella ja tapetilla pitää mennä kybällä. Jos ei kestä, pitää laittaa kypärä päähän.

Remun kilpailukappale euroviisukarsinnassa on "Planeetta".
Kuuntele "Planeetta"

Lisätiedot:
Tempo Suvanto / Edel Records Finland Oy
Säynäslahdentie 12, 00560 Hki
puh: +358-(0)9-72883235
GSM: +358-(0)400-431105
E-mail 1: tempo.suvanto@gmail.com  
E-mail 2: tempo.suvanto@edel.fi

Kuvagalleria

  • Remu
  • Remu
  • Remu
  • Remu
Tagit:

Kommentit

Vielä kun olisi Remullekin

Vielä kun olisi Remullekin äänet menneet perille, mutta ylen ja soneran sopimuksien vuoksi ei mennyt. Ei halunnut yleläiset Remua finaaliin ja sopivat ettei sitä voi äänestää. UUSI ÄÄNESTYS!!! JA PAREMMAT LAITTEET.

Remu Moskovaan, mutta one

Remu Moskovaan, mutta one way ticketillä !

EEEEEIIII Moskovaan tai

EEEEEIIII Moskovaan tai hävitään nolosti aarrgghhh

Tää on hyvä

Tää on hyvä

REMU MOSKOVAAN!

REMU MOSKOVAAN!

Mun mielestä tää vois

Mun mielestä tää vois olla just sopiva. Vähän "hullu" biisi ja artistilta löytyy asennetta. Ja tulee taas sama fiilis kun Lordin kanssa: "Kiva kuunnella ja voitolla ei väliä jos musassa oikea ote. Mitä väliä sillä voitolla ihan oikeesti on"
ps kaikki piti mua hulluna kun äänestin Lordia :)

Remu näyttää ihan Austin

Remu näyttää ihan Austin Powersin Dr Evililtä ja Mini Me:ltä. Ihan kuin muna-asento olis johtunut toisen käden tärinästä.. Jännitystä vai vanhuutta? Ja se "tanssishow" vaarin ympärillä teki esityksestä vielä hirveemmän. Biisi sinänsä ei mun mielestä ihan kamala ja lauluäänikin varsin ok.

Remullakin on kokemusta

Remullakin on kokemusta Hurriganesin kautta.

Päästäisitkö sinä Remun Moskovaan?

Remu ja pellet lavalle-ei

Remu ja pellet lavalle-ei kiitos! Jos Remu valitaan Moskovaan,se ei todellakaan tule pärjäämään.Huumorillakin on rajansa.
Ateenassa Islannin Silvia Night buuattiin ulos lavalta,samoin kävi viime vuonna Irlannin Dustinin.
Arvostan toki Remua,hänen uraansa."Planeetta" vain ei ole sopiva euroviisulavalle edustamaan Suomea.Suomalainen kummajainen.

Tää on oman lajistaan

Tää on oman lajistaan huumoria, mikä voi hyvinkin purra euroopassa Mikä ettei...

Silloin kun olin Remulle

Silloin kun olin Remulle tienopastaja rupateltiin pikkasen ja silloin hän mainitsi vanhan itä blokin maat paikaksi jonne hänellä oli jotain musa suunnitelmia. Planeetta kappale tarjoaa nimenoman jotain uutta mutta miellyttävää melodia. Pitää muistaa mikä oli pääkriteeri silloin kun Lordi voitti euroviisut, ne poikkesi edukseen joukosta, muut olivat tasapaksua perinteistä slaageria jotka olivat ihan mukavia kuunnella mutta menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, melodia pitää jäädä kaikumaan korvien välissä niin silloin toimii.

Toivottavasti Remu ei

Toivottavasti Remu ei pääse protestiäänillä Moskovaan.

onhan tää ihan jees:d

onhan tää ihan jees:d mutta ei euroviisuihin;s kun ei sillä suomella pärjäää!

ihan hyvä biisi

ihan hyvä biisi remulta.videossa parannettavaa.ei kannata tyrmätä heti muistetaan
kun lordi lähti kisoihin monien huulilla oli kyllä suomi munas nyt ja kuinka kävikään!ja kyllä nyt karsinnoissa löytyy monta huonompaa se on varma.ei muuta kun viisuihin vaan yllätystä odotellaan.kuitenkaan me kaikki emme omia suosikkeja sinne saa ja tämä on mun suosikki.

Ei ikinä jatkoon!!!!!

Ei ikinä jatkoon!!!!!

Löysin Remun Planeetta

Löysin Remun Planeetta videon sattumalta täältä http://www.planeetta.net/

Remu video on hupaisa :D

Remu video on hupaisa :D

toihan on hyvä video! hyvä

toihan on hyvä video! hyvä remu!

Esityskieli englanniksi!

Esityskieli englanniksi! Jengin pitää pystyä laulamaan mukana. Tarvitaan myös helppo ja mukaansatempaava koreografia. Biisissähän on aineksia viisudiscojen ykköshitiksi tänä vuonna.

Käheä-äänistä Remua en

Käheä-äänistä Remua en nyt toivoisi Moskovaan. Ymmärrän että kyseessä on klassikko,mutta pärjäämmeköhän jos Remu olisi viisuedustajamme. Ottakaa kantaa.

Heh. Remu herättää

Heh. Remu herättää henkiin yhä elossa olevan Frederikin! Tämmöstä Tsingiskaania tämä on. Noh. Onhan se aika mahtavaa ja olisi kyllä näkemisen arvoista Moskovan viisuissa. Tässä mielesssä ehdokkaista paras Suomen edustajaksi.

Remu euroviisuehdokkaana, jo

Remu euroviisuehdokkaana, jo on aikoihin eletty!