yle.fi



Tapani Kansa

Julkaistu Ma, 10/11/2008 - 17:58
  • Tapani Kansa (Kuva: )
  • Tapani Kansan laulajanura on yksi menestyksekkäimmistä Suomessa koskaan!

Tapani Kansan laulajanura on yksi vaiherikkaimmista, monipuolisimmista ja menestyksekkäimmistä Suomessa koskaan. Läpilyönti tapahtui 1968 ”Delilahilla”, joka komeili kolme kuukautta listaykkösenä. Suomalainen viihdemaailma kohdisti tuolloin katseensa 19-vuotiaaseen nuorukaiseen, joka tiivistahtisella kesäkiertueellaan löi yleisöennätyksiä kaikkialla. Läpimurron jälkeen hitit seurasivat tiiviisti toisiaan, joista suurin osa on tänä päivänä suomalaisen iskelmähistorian klassikoita: ”Käymme yhdessä ain”, ”Kuljen taas kotiinpäin”, ”Päättyneet on päivät”, ”Ei itketä lauantaina”, ”Eloise”, ”Näin syntyy kyyneleet”, ”Kauempaa ja kauempaa”...

Tapani Kansa on ollut monessa ensimmäinen. Suomen ensimmäinen pitkäsoitto, eli LP-kultalevy myönnettiin Kansalle 1971. Tapani Kansan ”Let the good times roll” -tupla-LP (1979) oli puolestaan ensimmäinen Suomessa julkaistu livelevy! Siinä välissä ehti tapahtua paljon. Toinen päärooli tv-elokuvassa ”Anu ja Mikko”. ”Lauantai-ilta Mainostelevisiossa” -ohjelman isäntänä ja juontajana. Ja kaiken muun ohella tietysti myös jatkuvasti uusia levyjä ja lauluja. Kansa mursi raja-aitoja pop-laulajana vetämällä 70-luvun puolivälissä salit täyteen operettien ”Iloinen leski” ja ”Kreivitär Maritza” sankarirooleissa niin Turun kaupunginteatterissa kuin Helsingin Operettiteatterissakin. Samaan aikaan tapahtui tämän vuosikymmenen hittipäivitys: ”R-A-K-A-S”, ”Äidin pikkupoika”, ”Veikko Nieminen”, ”Tulkaa tytöt takaisin”, ”Kalajoen hiekat”, ”Sulle”, ”Satu rakkauden”, ”Pitkät päivät pakerretaan”, ”Rokkivaari Hotanen”...

Mikä on Tapani Kansan erityislaatu taiteilijana? Moni mainitsee hänen äänensä, jossa yhdistyy herkkyys ja voima ja joka tarpeen mukaan taipuu baritonista aina tenorisiin korkeuksiin. Tapani Kansalla on myös harvinainen taito ja rohkeus heittäytyä tulkinnoilleen, mitä ohjaa poikkeuksellisen monipuolinen tyylitaju. Tapanin puoleen onkin usein käännytty silloin kun laulajalta vaaditaan erikoisen taipuisia taitoja. Yhteistyö jazzsäveltäjä Heikki Sarmannon kanssa poiki ”Moment Musical” -levyn (1978), jonka Yleisradio palkitsi valinnalla vuoden levyksi. Vuonna 1981 Kansa esiintyi Mikis Theodorakiksen säveltämän ”Canto general” -oratorion toisena pääsolistina. Heikki Sarmannon säveltämä, Lauri Viidan runoihin perustuva ja Tapani Kansan tulkitsema ”Betonimylläri” -laulusarja on yksi suomalaisen laulutaiteen merkkiteos.

Vuonna 1982 Tapani Kansa alkoi järjestää säännöllisesti koko maan kattavia konserttikiertueita. Suosion ja kysynnän vuoksi konserttikiertueita oli 80-luvun lopulta lähtien joka syksy peräti kaksi: sekä viihdekonsertti- että joulukonserttikiertue. Vanha mestari, säveltäjä ja kapellimestari George de Godzinsky johti orkesteria useina vuosina joulukonserttikiertueella.

Juhlistaessaan 40 vuotta kestänyttä uraansa Tapani Kansa huipensi suurta suitsutusta saaneen viihdekonserttikiertueensa Hartwall Areenalla maaliskuussa 2008. 

Pitkä ura jatkuu edelleen verevänä. Laulu pitää edelleen miehen tiellä!

LISÄTIETOJA

Tapani Kansa (synt. 9.3 1949, Hamina)
laulaja, sanoittaja, säveltäjä, tuottaja

Palkintoja
- Dean Martin Boozing Societyn "Entertainer of the Year" vuosina 1978, 1979 ja 1980
- Puolan Radion erikoispalkinto Sopotissa 1983 
- Katso-lehden yleisöäänestyksessä Vuoden Miesartisti useana vuonna 1980-luvulla
- Erikois-Emma 1987, Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ry
- kaikkien aikojen Suomen suosituin miesviihdelaulaja 1993 MTV3:n yleisöäänestyksessä
- ensimmäinen Suomessa myönnetty Oskari-palkinto tunnustuksena pitkästä ja menestyksekkäästä urasta estraditaiteilijana
- lisäksi useita muita tunnustuksia ja palkintoja

Teatterivierailuja
- Turun kaupunginteatteri 1976-77 päärooli operetissa Kreivitär Maritza
- Operettiteatteri, Helsinki, operetti My Fair Lady 1970 ja Iloinen Leski 1975
- Tampereen teatteri, Kreivitär Maritza

TV-esiintymisiä
- TV1 näytelmäelokuva Anu ja Mikko, rooli Mikkona 1975
- MTV:n sarja Vihreän Kullan Maa, asianaja Lasse Mäntymaa 1986-87
- lukematon määrä esiintymisiä television viihde- ja keskusteluohjelmissa
- vuosina 1968 - 69 "Lauantai-ilta mainostelevisiossa" -ohjelman isäntä ja juontaja.
- kymmeniä tv:lle taltioituja konsertteja

Levytykset
Levyttänyt yli
500 kappaletta
40 lp/cd:tä

Hänelle on myönnetty
15 kultalevyä
2 platinalevyä

Showt ja kiertueet
- ensimmäinen jättimenestyksen saanut oma kesäshowkiertue "Kerran kesässä Tapani Kansa" 1968
- Love Story -kiertue yhdessä Katri-Helenan kanssa 1970
- koko 70-luvun joka vuosi kesäkiertueita oman orkesterin kanssa, mm.
Maailmanrakastaja 1973
Kuinka Paljon Rakkautta -kesäshow 1976
Rock Dreams 1977
Summer Night Special 1978
Let the Goods Times Roll 1979
Snowball 1979
Rock´n Roll Express 1980 jne.
- jatkuvaa keikkailua oman tanssiorkesterin kanssa vuodesta 1982

Maanlaajuiset konserttikiertueet:
1980 kevät Hanget soi – Heikki Sarmannon säv. Eino Leino runoja
1982 syksy Konsertti – Tapani Kansa
1986 kevät Viihdekonserttikiertue Merikannosta Malmsténiin
1988 kevät Betonimylläri - Heikki Sarmannon säv. Lauri Viidan runoja
1988 syksy Suuri viihdekonsertti – 20 vuotta viihteen huipulla
1989 syksy Oskar Merikannon kauneimmat laulut
1989 syksy Joulukonsertit
1990 syksy Joulukonsertit
1991 syksy Täysikuu-konsertit
1991 syksy Joulukonsertit
1992 kevät Täysikuu-konsertit, uusintakiertue
1992 syksy Puhu hiljaa rakkaudesta –elokuvan ja musikaalin maailma
1992 syksy Joulukonsertit
1993 kevät Puhu hiljaa rakkaudesta, uusintakiertue
1993 syksy Tänä iltana Tapani Kansa –Delilahista AmadoMioon
1993 syksy Perinteinen joulukonsertti
1994 syksy Lumoava ilta
1994 syksy Perinteinen joulukonsertti
1995 syksy Kultaniityt
1995 syksy Perinteinen joulukonsertti – Joulun rakkaimmat laulut
1996 syksy Unessani nainen tanssii
1996 syksy Perinteinen joulukonsertti
1997 syksy 30-vuotisjuhlakonsertit
1997 syksy Joulukonsertit –Joulun Rakkaimmat Laulut
1998 kevät 30-v. juhlakonsertit, uusintakiertue
1998 syksy Tango On Elämää – argentiinalaisen tangon klassikot
1999 kevät Tapani Kansa 50-v.juhlakonsertit
1999 syksy Tapani Kansa 50-v.juhlakonsertit
1999 syksy Perinteiset joulukonsertit
2000 syksy Romanssien ilta
2000 syksy Joulukonsertit – Oi Jouluyö!
2001 syksy Perinteiset joulukonsertit
2002 syksy Tapani Kansa Estradilla
2002 syksy Joulukonsertit – Koen Uudelleen Entisen Joulun
2003 syksy Jouluinen kirkkokonserttikiertue
2004 syksy Tapsa ja Rautavaara -konsertit
2004 syksy Perinteiset koulukonsertit
2006 syksy Tapani Kansa Joulun tunnelmissa
2007 syksy 40 vuotta huipulla -juhlakonserttikiertue
Maaliskuussa 2008 40-vuotisjuhlakonsertti Hartwall-areenalla.

Lisäksi vuosittain kymmeniä omia yksinlaulukonsertteja pianon säestyksellä.

Tapani Kansan kilpailukappale euroviisukarsinnassa on "Rakkautta on, rauhaa ei".
Kuuntele "Rakkautta on, rauhaa ei"

Lisätiedot:
Katja Toivanen
Sony BMG Music Finland Oy
puh. 040-7011686
katja.toivanen@sonybmg.com  

Kuvagalleria

  • Tapani Kansa
  • Tapani Kansa
  • Tapani Kansa
  • Tapani Kansa
  • Tapani Kansa

Kommentit

Karismaattineen T.Kansa

Karismaattineen T.Kansa näytti laulamisen mallia muille. Ihan huikeen hienon kuuloista livenä ja myös telkkaristakin katsottuna/kuunneltuna tuo Tapsan (+taustakuoron) laulu.

Tapsa Kansa vastasi

Tapsa Kansa vastasi finaali-illan vaikuttavimmasta ja sävähdyttävimmästä esityksestä! Koskettava biisi, mahtava ääni ja tulkinta! Hyvä Tapsa!

Ei sitä Moskovaan tai

Ei sitä Moskovaan tai hävitään Waldo's People jyrääää

Tapsa on I.H.A.N.A ja

Tapsa on I.H.A.N.A ja biisinsä myöskin !

Paras biisi Tapsalta sitten

Paras biisi Tapsalta sitten Delilahin. Väkevää ja koskettavaa!

Karismaa kehiin ! Tapani

Karismaa kehiin ! Tapani Kansa on valovoimainen laulaja, jota on siunattu todella hienolla ja kaunissävyisellä äänellä. Tässä "Rakkautta on rauhaa ei" laulussa hänen komea äänensä pääsee hyvin oikeuksiinsa. Biisissä on tenhoa ja hienollle mahtiballadille ominaista dramaattisuutta.

WOW, mikä ääni tällä

WOW, mikä ääni tällä miehellä onkaan ja miten ihana biisi! Siinä on myös sisältöä ja sanomaa. Tykkään tästä ihan mielettömästi !

Suomen yliarvostetuin

Suomen yliarvostetuin karaokelaulaja. Esiintyminen laiskaa, laulu epävireistä, ei muista sanoja eikä ilmeisesti sovitusta. Kuin katsoisi Idolsia. Hyvä Yle!

Tapani Kansalla on maaginen

Tapani Kansalla on maaginen taito saada lauluun kuin lauluun hieno tunnelma. Upeaa draamankaarta tässä Tapsan laulussa. Kansan ääni on lumoava ja myös karismaa riittää.

Kyyneleet silmissä, kun

Kyyneleet silmissä, kun tämän kuulin. Tosin vaikea kappale ulkomaalaisille ymmärtää edes sanoituksen kanssa. Tuliskohan puolalaisilta ainakin pari pistettä, kun ovat näemmä palkinneetkin Tapsan joskus... :)

Onhan tuo herkkä kappale

Onhan tuo herkkä kappale Tapsalta!

Onhan tuo herkkä kappale

Onhan tuo herkkä kappale Tapsalta!

Voi teitä ihmisiä.Nyt te

Voi teitä ihmisiä.Nyt te hölmöilette jos tämä menee Moskovaan niin persiistä en sano että Tpani Kansa on huono laulja muttakun katsokaas kun on se raatikin niin on 50% ja kun raati ei tykkää niin on meininki ihan "@x¨

Tapsa on ihana ja sen biisi

Tapsa on ihana ja sen biisi on mahtava! Se ei huku massaan.

Tapani Kansalla on

Tapani Kansalla on lauluääntä ja on karismaa enemmän, kuin muilla kilpailijoilla yhteensä!

Jos tämä ei ole konkari

Jos tämä ei ole konkari niin sitten ei mikään.

Päästäisitkö sinä Tapanin Moskovaan?

Ihailla täytyy Tapanin

Ihailla täytyy Tapanin lauluääntä. Sinä on kaikki kohdallaan tunnetta myöden. Itse biisi on myös upea, koskettava ja dramaattienen mahtiballadi. Pisteenä Ii:n päälle Tapsan charmikas ja miehekäs karisma !

Luulisi että Suomen kansa

Luulisi että Suomen kansa olisi jo ymmärtänyt että iskelmällä (varsinkaan jos sen esittää vanha gubbe) ei voiteta euroviisuja. Sanoisin että Waldot kehiin.

Kisojen ylivoimaisesti paras

Kisojen ylivoimaisesti paras laulaja. Lauluääni on huikeen hieno. Biisi saisi olla hitusen vielä tarttuvampi.

HALOO !!!! Ei tälläistä

HALOO !!!! Ei tälläistä laulua yksinkertaisesti VOI esittää Euroviisuissa !!

Onnittelut täysin

Onnittelut täysin ansaitusta läpi menosta! Tapsalla on ilmiömäinen lavakarisma ja huippuhieni lauluääni. Biisi voisi olla vielä vähän enemmän hänen kaunista ja tunteikasta ääntään esiintuova, mutta kyllä tämäkin käy.

Tapsassa on karismaa, niin

Tapsassa on karismaa, niin että heikompia huimaa. Ja se mahtava ääni vie lähes tajunnan rajamaille. Paljon onnea finaalipaikasta!!!

Kaikki helvetin vanhan

Kaikki helvetin vanhan mummot ja papat äänestää tätä tylsää paskaa!!!

Jopa on tylsä jollotus!

Jopa on tylsä jollotus!

Onnea jatkoon pääsyn

Onnea jatkoon pääsyn johdosta!
Tapani Kansa on hieno laulaja ja kokenut,ammattitaitoinen esiintyjä.
Vaikka joutuikin keskeyttämään esityksensä suorassa lähetyksessä,hoiti hän hommansa vahvan ammattilaisen tavoin vähääkään hermostumatta.

Onnea Tapanille finaaliin.

Onnea Tapanille finaaliin. Sinussa on karismaa, ihan oikein, että keskeytit ablodimyrskyn ja aloitit alusta. HIENOA!!!

Tapsa on mahtava laulaja.

Tapsa on mahtava laulaja. Hänellä on ääntä, karismaa, lahjakkuutta ja ammattitaitoa. Arvostan kovasti sitä uraa ja osaamista, joka hänellä on. "Rakkautta on, rauhaa ei" on vetoava ja sykähdyttävän vaikuttava biisi.