Antakaa niille rakkautta

"Päähenkilö on selittämättömällä tavalla mulkku." Tämä tuntuu vihjaavan, että olisit toivonut sille selitystä? Mutta Zuckerbergin (hahmon, ei oikean ihmisen, fiktiivinen leffa kun on) kaltaisia ihmisiähän on maailma täynnä, miksi selittää sitä mikä on selkeätä? Minulle välittyy kuva, että et pitänyt päähenkilöstä. Minä taas pidin ja samaistuin häneen, enkä täten nähnyt kuvaamaasi ongelmaa, rakkauden puutetta, leffassa.

En ole nähnyt Greenbergiä, mutta minulla on tunne, että hänen mulkkuuteensa suhtaudutaan enemmän kuin se olisi tauti eikä luonteenpiirre, ja häntä kuuluisi sääliä sen vuoksi. Zuckerberg on mitä on, rehellisesti, kärsimyksineen ja kaikkineen.

Hahmohan kyllä kasvaa lopussa. Hän tekee viimein yrityksen ottaa kontaktia ympäröiviin ihmisiinsä ja hauskasti tekee sen itse rakentamansa nettisivun kautta. Koko leffan ajan hän ei välitä muista, mutta lopussa vain refreshaa sivua, toivoen että kaveripyyntö hyväksytään. Koskettavan epäsosiaalista! Ajatuksen tasolla todella diggaan lopusta, mies menettää rakkaansa, eikä pysty ottamaan tähän uudestaan kontaktia kunnes keksii kokonaan uuden tavan kommunikoida!

Sen sanon, että leffasta puuttui emotionaalisia huippuhetkiä, ne oli vaihdettu supersulavaan kerrontaan. Se hetki, kun Zuckerberg tekee päätöksen hylätä kaverinsa, sen olisin halunnut nähdä. Loppupuolella häntä alettiin tarkkailla etäältä eikä eletty mukana. Hyvä puolet kuitenkin painavat enemmän, eli tästä huolimatta loistava elokuva.

Olen Pekon kanssa aivan eri mieltä elokuvasta.

Näin sen tragediana pojasta, joka tahtoo ihmisten arvostusta ja olla ”cool” niin kipeästi, ettei näe metsää puilta, ja tulee samalla karkottaneeksi kaikki (häntä jo arvostavat) ihmiset luotaan. Minusta se on hieno teema.

Teema muistuttaa toisesta hyvästä elokuvasta, There Will Be Bloodista, jossa yhtä lailla empatiaan kykenemätön mutta vielä tuhannesti mulkumpi (ja silti tai siksi kiehtova) päähenkilö saavuttaa lopussa luullun tavoitteensa, mutta jää yksin.

Social Network oli siitäkin hieno, että vaikka se on tragedia, se ei ole synkeä, raskas tragedia, vaan täynnä myös nostattavia kohtia. Vaikka Zuckerbergillä on huipulla yksinäistä, sinne kiipeämiseen mahtuu mahtavia hetkiä.

Zuckerberg oli mielestäni erittäin sympaattinen juuri Tuomaan mainitseman sosiaalisen kyvyttömyytensä takia. Lopussa kaikesta paistaa, miten onneton ja yksin hän on – niin epätoivoisesti (nais)kontaktin kaipuinen, että yrittää vikitellä jopa oikeusavustajaansa. Koska pystyin omalla tavallani ”rakastamaan” päähenkilöä eli näkemään hänet näennäisen itsevarmana mutta ihan eksyneenä tyyppinä, uskoisin, että tekijätkin ovat häntä rakastaneet.

Pakko komppaa Lauraa, Markkua ja Tuomasta. Musta on selvää, että Sorkin, Fincher ja Eisenberg teki tietoisesti tällaista hahmoa, josta ei ikinä saa kunnon otetta. Ainoastaan ihmiset, jotka osaavat lukea hänen kaunista koodiaan pystyvät ikinä ymmärtämään tällaista tietokoneneroa. Siinä hänen tragediansa.

Elokuva on tarina miehestä, joka tiedostaa oman ulkopuolisuutensa ja janoaa päästä mukaan parhaimpiin juhliin ja piireihin. Kun hän ei tässä onnistu, hän rakentaa koko maailman kattavan sisäpiirin, mutta hän jää silti ulkopuoliseksi. Minusta upean tragedian ainekset. En tiedä onko se totta, mutta tarina kannalta sillä ei ole väliä. En myöskään tiedän onko sillä tarinan kannalta mitään väliä onko Sorkin käyttänyt Facebookia vai ei. Sorkin on musta nero ja kovin käsikirjoittaja juuri nyt. Hän kirjoitti lähes jokaisen West Wingin episodin sen neljän ekan vuoden aikana. Aikaa jokaiselle hänellä oli 8 päivää. Ne ovat kaikki hänen ekoja drafteja. Episodien alkuja kuvattiin ennen kun käsis oli valmis ja hän antoi sivuja tuotanolle sitä mukaan kun ne valmistui. Ei ihme, että kokaiini pöllysi. Uskon siis, että Sorkin on tehnyt tietoisesti tällaisen hahmon.

Luin käsiksen melkein vuosi ennen ensi-iltaa. Pakko sanoa, että Fincher ei ole siihen lisännyt juuri mitään. Hyvä lookki ja musa. Luulen kuitenkin, että Thomas Schlamme olisi tehnyt sisällöllisesti vahvemman rainan.

Eikös Shakespearen näytelmissäkin ole aika ylemmyydentuntoinen näkökulma ja teemana kutakuinkin aina se tylytys.