yle.fi


Suhteestani omiin töihini

Suhteestani omiin töihini

17. tammikuuta 2011 Kommentit: 6

Minusta olisi kiinnostavaa lukea muidenkin kuin eläkeikää lähestyvien tekijöiden suhteesta heidän omiin töihinsä, joten näytän itse esimerkkiä.

Minä, kuten varmaan kaikki muutkin elokuvantekijät, suhtaudun tekemiseeni oppimisprosessina. Ajattelen, että olen vasta ottanut välinettä haluun, kehittänyt ammattitaitoani. Oma tyyli ja painavampi sanottava on vasta muodostumassa. Tai no ”painava” on ehkä sikäli harhaanjohtava termi, että ainakin tällä hetkellä arvostan kovasti komedioita ja tahdon kehittää itseäni siinä lajissa. Tekijänä olen päässyt siihen pisteeseen, että voin yhä vapaammin miettiä mitä haluan maailmasta väittää. Ideani jaksetaan ainakin lukea.

En ole nähnyt ensimmäistä elokuvaani Lapsia ja aikuisia  vuosiin, mutta ainakin viimeksi olin siitä vielä ylpeä. Juttu lähti kurssilta, jossa oli tavoitteena pitkän komediaelokuvan käsikirjoitus. Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osastolla painotettiin tuolloin triangeliajattelua, joten kurssille piti pyytää mukaan tuottaja-, ohjaaja- ja kuvaajaopiskelijakin. Sain mukaan kurssikaverini Aleksi Salmenperän, joka myöhemmin ohjasi elokuvan, Tuomo Hutrin, joka kuvasi leffan ja Antti Sipilän, joka päätyi linjatuottajaksi.

Alkuperäinen ideani oli farssityylinen komedia naisparista, joka yrittää hankkia lasta erinäisin keinoin. Työnimenä oli Muumimuki (slangitermi koti-inseminaatiolle). Tästä tultiin sitten viiden vuoden kirjoitusprosessin aikana aika pitkä matka Aleksi Salmenperä-tyyliseen draamakomediaan, jonka teemana on elämänhallinta. Ja hyvä että tultiin. Prosessi olisi voinut tosin sujua hieman nopeammin, jos olisimme osanneet selkeämmin kommunikoida toiveitamme. Toisaalta kyse oli opettelusta ja oman tyylin hakemista. Hyödyllisintä säädössä oli se, että se opetti työstämään käsikirjoitusta yhdessä. Tästä taidosta on ollut iso apu urallani.

Salmenperällä oli iso vaikutus käsikirjoitukseen, koska hänellä oli tuossa vaiheessa selkeämpi näkemys siitä millaisia elokuvia hän haluaa tehdä kuin itselläni oli. Olin niihin aikoihin kiinnostunut klassisen romanttisen komedian rakenteesta ja tuo rakenne lopullisessa elokuvassa aika hyvin toteutuukin. Mukana on edelleen myös farssimaisia aineksia, jotka Salmenperä kuitenkin klaaraa erinomaisella realismin tajullaan.

Elokuva sai todella hyvät kritiikit ja voitti kriitikoiden palkinnon Tukholman filmifestivaaleilla. Kaupunkilaisten ihmissuhteita käsittelevä elokuva oli silloin Suomessa vielä melko uutta. Myöskään homoseksuaaleja ei oltu suomalaisessa draamassa juuri nähty. Juuri tuolloin käytiin kovaa polemiikkia esim. naisparien oikeudesta lapsettomuushoitoihin ja tästä asiasta halusin sanoa sanani.

Nyttemmin ajattelen, että siinä on jotain hieman hupaisaakin, että me jätkät teimme ensitöiksemme lesbisen rakkaustarinan. Ehkä se oli turvallisen kaukana itsestämme. Toisaalta olen ylpeä siitä, että olimme tuolloin tämän homoasian eturintamassa. Toisaalta ajattelen tarinan olevan myös omaa valmistautumistani isyyteen. Aleksin omat perhe-elämäkipuilut siinä jo hauskalla tavalla näkyvätkin.

Lapsista ja aikuisista minulle jäi polte tehdä vielä klassisempi romanttinen tarina - näyttää, että todella hallitsen tämän tarinamuodon. Puuhastelin tuolloin itse vielä musiikkia ja keksin, että kotistudio voisi olla toimiva näyttämö romanssille. Halusin myös promotoida itselleni rakasta suomiräppiä ja siihen liittyvä kulttuuria. Näistä lähtökohdista syntyi Tyttö sinä olet tähti .

Tyttö sinä olet tähden kirjoittamisessa meni vain pari vuotta, ehkä siksi, että koko romanttinen kasoiskusetuskuvio on niin klassinen. Juttu on häpeilemättömän romanttista viihdettä, mutta pidän siitä, että päähenkilöillä on omat kasvun kaarensa. Poika, joka on diktaattorimaisesti toimiva musiikkifanaatikko, joutuu laajentamaan maailmankuvaansa ja tekemään kompromisseja. Opportunistinen ja itsensä myymään valmis oleva tyttö taas oppii pojalta uskallusta toimia omaehtoisesti. He tarvitsevat toisensa kasvaakseen ihmisinä.

Tässä projektissa tutustuin Dome Karukoskeen, jonka tuottaja Aleksi Bardy keksi ohjaajaksi. Yhteistyö sujui hienosti. Dome oli jutussa mukana koko sydämellä, täynnä intoa ja energiaa. Oma analyyttisyyteni ja Domen emotionaalisuus täydensivät toisiaan. Leffa tehtiin sikahalvalla, mutta Dome sai kiireessä ihmeitä aikaan.

Väillä mietin oliko viisas veto tehdä tässä vaiheessa uraa näin kaupallinen nuorisoelokuva. Toisaalta en ole kyennyt miettimään missään vaiheessa tekemisiäni hirveän laskelmoivasti. Tein sellaisen tarinan, josta olin itse tuolloin kiinnostunut.

Hienointa projektissa oli se, miten kovaa se osaan yleisöstä kolahti. Nuoret ovat juuri sen takia kiitollinen kohderyhmä, että heihin elokuvat voivat osuessaan vielä todella tehdä vaikutuksen. Toisaalta fanipalautetta tuli myös vähän vanhemmilta, romantiikan nälkäisiltä naisilta, jotka olivat katsoneet elokuvan monta kertaa. Se tuntui ihmeelliseltä.

Pidän myös siitä, että elokuva on omalla naivilla tavallaan hyvä ajankuva. Pian sitä tullaan katsomaan nostalgisen huvittuneena, että ”toi on niiiin 2000-luvun alkua”. Kauko Röyhkän Sinä olet tähti –biisistä inspiroitunut elokuvan nimi lähti muuten elämään aivan omaa elämäänsä. Tästä hauska esimerkki on Jallussa ollut kuvasarja tukevista naisista otsikolla Tyttö sinä olet tuhti.

Jatkan tätä oman navan kaivelua seuraavassa blogissani, joka ilmestyy tästä lähin kuukauden välein, aina kuun puolessa välissä. Silloin analyysivuorossa Napapiirin sankarit, kulttileffa Gourmet Club, sekä minisarjat Maailmanparantaja, Veljet ja Sitoutumisen alkeet. Sitä odotellessa voi kuunnella yleisempää horinaani käsikirjoittajan työstä YLE Puheen haastattelussa.

Kuun vaiheessa tälle sivustolle alkaa kirjoittaa myös suuresti arvostamani kollega Mika Ripatti, niinikään kerran kuussa. Pysykää silmällä.

Lisää näihin:
3
tykkää tästä

Kommentit

AAA 18.01.2011, 10:33

Moi Pekko! Olen lukenut blogiasi pitkään ja koen sillä olevan arvoa minulle niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Eli keep up the good work!

Haluaisin udella sinulta hieman kirjoitusprosessista, jota olet kyllä aiemmissa kirjoituksissasikin sivunnut. Kuinka kauan sinulta menee yleensä yhden käsikirjoituksen valmiiksi saattamiseen? Kuinka pitkä aika tästä on lopullista hiomista, eli ensimmäisen valmiin version jälkeistä säätämistä? Kuinka nopeasti/hitaasti tarina muotoutuu, kuinka nopeasti ensimmäinen versio on valmis?

Kirjoitan itse tällä hetkellä täyspitkän elokuvan käsikirjoitusta. Kirjoitus on ensimmäiseni, enkä ole suoranainen käsikirjoituksen opiskelija - kaikki kirjoitustyö siis tapahtuu silloin kuin sille löytyy aikaa, eli harmillisen harvoin. Kirjoitus ja ajatusprosessia on tällä hetkellä kuitenkin takana jo muutama vuosi. Dramaturgista apua olen saanut koulun kautta kyllä loisteliaalta käsikirjoituksen lehtorilta.

Olen myös huolissani siitä, että kirjoitussessioiden välillä on niin pitkiä taukoja. Saatan kirjoittaa inspiraation osuessa kymmeniä sivuja, mutta sitä saattaa seurata jopa puolen vuoden tauko koko projektin osalta. Miten itse työskentelet ilman että jumitut liiaksi aiheen kanssa?

Tästä tuli nyt aikamoista avautumista mutta aihe ainakin on henkilökohtainen ja tärkeä :D

Pekko Pesonen 18.01.2011, 11:25

Kiitos kannustuksesta AAA!

Pitkien leffojen kirjoitusprosessit on kestäneet mulla 2-5 vuotta. Se on kai aika normaalia. Itse tykkään pyörittää juttuja synopsis tai treatment -muodossa pitkään, koska silloin rakennetta on helpoin muokata. Napapiirin sankareissa tämä vaihe kesti yli kaksi vuotta. Mutta prosesseja on erilaisia.

Työstän aina myös vähintää kahta juttua rinnan siten, että kirjoitan version toisesta, laitan sen eteenpäin kehittelyssä mukana oleville tahoille ja siirryn palautetta odottaessani kirjoittamaan toista juttua. Musta on hyvä, saada aina vähän etäisyyttä tarinaan. Tosin sitä ei saa tulla liikaa, eikä saa hajottaa itseään liian monella jutulla - tai pohtimalla eri juttuja samaan aikaan.

Jussi 20.01.2011, 17:35

Moi Pekko,

Haluaisin kuulla mielipiteesi mieltäni askarruttaneeseen asiaan:

Onko käsikirjoittajan pakko noudattaa tiettyjä rakennemalleja jos haluaa saada työnsä myydyksi suomessa? Riina Hyytiä on sanonut että suurin osa suomalaisista elokuvantekijöistä noudattaa Syd Fieldin rakennemallia. Itselläni ei ole mitään Syd Fieldin ja Robert McKeen opetuksia vastaan; pidän kuitenkin outona sitä että suomessa niitä noudatetaan melkein jopa orjallisesti, varsinkin jos ottaa huomioon että edes Amerikassa kaikki käsikirjoittajat eivät noudata niitä. Esimerkkejä on lukuisia, mutta voisin mainita Richard Linklaterin elokuvat Slacker, Dazed & Confused sekä Rakkautta ennen aamua. Linklaterin Rakkautta ennen aamua oli ericrohmermainen dialogimaraton jossa Ethan Hawke ja Julie Delpy puhuivat puolitoista tuntia. Eikös se ole juuri sitä mitä ei saisi tehdä? Myös Gus Van Santin eräät elokuvat (kuten Paranoid Park) muistuttaa enemmän Bressonia kuin Syd Fieldiä. Ruotsissa on myös tekijöitä kuten Roy Andersson ja Lukas Moodyson joiden työt poikkeavat Fieldin ja McKeen malleista.

Monet suomalaiset elokuvat ja tv-sarjat on kirjoitettu oppikirjojen mukaan (eli "ammattimaisesti"); mutta pahimmillaan oppikirjojen tiukka noudattaminen johtaa siihen että henkilöhahmot jäävät yksiulotteisiksi tyypeiksi joiden tarkoitus on luoda konflikteja joista syntyy draamaa, ja juonenkäänteet ovat keinotekoisia ja epäuskottavia joiden tarkoitus on luoda toimintaa eli lisää draamaa. Pidän kovasti genre elokuvista (joita itse kirjoitan), mutta elokuvissakävijän näkökulmasta on varsin tylsää jos kaikki elokuvat noudattaa samaa rakennemallia ja katsoja pystyy ajastamaan kellonsa juonenkäänteiden mukaan. Mitä mieltä sinä olet?

Pekko Pesonen 21.01.2011, 11:56

Jussi, mun mielestä suomessa tehdään hyvin monenlaisia elokuvia. Enkä usko, että kukaan tuottaja katsoo, että meneekö tarinan jonkun kaavan mukaan vai ei. On vain toimivia tai ei-niin-toimivia tarinoita.

En myöskään usko, että kukaan tekijä "noudattaa" mitään rakennemallia. Joku sanoi, että kukin tarina määrittää oman rakenteensa. Joskin on olemassa ihmiselle ominainen tapa hahmottaa tarinaa. Siksi suosituimmat tarinat tuppaavat olemaan rakenteeltaan hyvin samankaltaisia.

Jussi 21.01.2011, 14:28

Kiitos erittäin paljon (huojentavasta) vastauksestasi, Pekko.

Kysymykseni perustui tuottaja Riina Hyytiän kommenttiin että suurin osa suomalaisista elokuvantekijöistä noudattaa Syd Fiedin rakennemallia. Lisäksi luin hiljattain Anders Vacklinin kirjan Elokuvan runousoppia joka keskittyi enimmäkseen erilaisten rakennemallien esittelemiseen, painopiste oli tietenkin Fieldin ja Robert McKeen malleissa.

Sydney Lumet on muistaakseni sanonut että tarinan sisältö määrittelee elokuvan visuaalisen muodon. Sama varmaan pätee käsikirjoituksiin. On tarinoita jotka vaativat tiukan rakenteen, etenkin genre elokuvat. Mutta on sitten tarinoita jotka vaativat hieman vapaamman ja rönsyilevämmän muodon. "Taide-elokuvat" (mitä termi sitten ikinä tarkalleen tarkoittaakaan) on tietenkin yksi esimerkki. Itse pidän kovasti elokuvista kuten Wonder Boys, joka oli rönsyilevä ja käytännössä juoneton. Se ei ollut mikään "high concept" tarina eikä sitä pysty helposti tiivistämään pariin lauseeseen. Mainitsen tämän siksi koska suomessa on alettu puhua aika paljon "pitchauksesta".

Olet täysin oikeassa sanoessasi että suomessa tehdään monenlaisia elokuvia. Mutta ovatko ne dramaturgiselta rakenteeltaan erilaisia? Aleksi Bardy on kirjoittanut elokuvat Levottomat, Häjyt, Raja 1918, ja Kielletty hedelmä. Nämä kaikki elokuvat on hyvin tehtyjä ja hyvin erilaisia, mutta niiden dramaturginen rakenne on aika samanlainen. (Voin tietysti olla täysin väärässä!) Kaikilla Bardyn päähenkilöillä on sisäinen konflikti ja kaikissa elokuvissa on läjä henkilöitä joiden välisistä konflikteista syntyy jännitettä ja draamaa. Toisaalta nämähän ovat draaman peruselementit...

Miller 24.01.2011, 19:48

oon tota konfliktia funtsaillut - esim kaurismäen leffat on joko kokonaan konfliktia tai ei oiekeestaan konfliktia ollenkaan -

sellaista slow hand meininkiä ?

test

  • Courier New

    Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä Jussi-palkitun, katsojaennätyksiä rikkoneen komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija.

    Pekon blogi jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi.

Uusimmat kommentit

Pertti

Uteliaisuus on luovuuden polttoainetta.