Aikalaisdraaman kehittämisestä

Doc Point festivaali toi kankaalle fiktiota kiehtovampia ja kiinnostavia näköaloja tämän ajan elämään. Televisiodraamakin voisi enemmän lähteä etsimään mikä suomessa tapahtuu nyt, miltä kivun ja euforian pisteet meissä tuntuvat vuonna 2010.

Kuinka punaniskatyyppinen sporttimies luo nahkansa ruotsalaisella uushippileirillä? Nykymiehet puhuvat lauteilla elämästään ja tunteistaan sellaisella rehellisyydellä että yleisö sulaa. Vihanneksia viljellään Pasilan ratapihalla, arjen ekourbanismia vuosimallia 2009.

Selattuani Doc Pointin ohjelmistoa vakuutuin kotimaisten ja kansainvälisten dokumentaristien viitseliäisyydestä. Ennennäkemätön aihe, uutta otetta tavoitteleva käsittelytapa ja vilpittömyys ovat keskeisiä kilpailuvaltteja dokumenttituotannon rahoituskilvassa. Tulokset puhuvat puolestaan. Eikä vain taiteellisessa laadussa, myös 15-30 vuotiaiden yle-toivelistan kolmen kärjessä ovat dokumentit, myös ns. yle-vihaajien keskuudessa. Dokumenttituotantojen kärkiryhmän tyyppisiä ennakkoluulottomia aiheistoja ei paljon näe tuotetussa draamassa. Voisiko niitä olla? (tämä kysymys on myös tuottajille ja rahoittajille)

Dokumentin tärkein tehtävä on tutkia maailmaa ja tuoda jotakin sellaista esille, joka jollakin – millä tahansa – tasolla paljastaa katsojalle jotakin uutta siitä mekaniikasta miten me ja maailma toimimme.
Tätä viitseliäisyyttä, röyhkeyttä ja vilpittömyyttä toivoisin lisää suomidraamalta.

Parhaimmillaan draama luo elämäntavan ja ajattelutavan ideaaleja (tai inhokkeja) ja saa ihmiset haluamaan uusia asioita. Uusi versolla oleva elämäntapa, uudet muotoutumassa olevat intohimot ja ajattelutavat, uudenlaiset ihmisten kohtaamiset  tarjoavat dokumentaristeille rikkaan maaperän – toivottavasti kirjoittajat seuraavat (ja heidän annetaan seurata) perässä näille draaman vähemmän kulkemille poluille.
Draama voisi paremmin ottaa huomioon ominaislaatuansa tutkimisen välineenä.

Kirjoittajan tutkimus on hitaampaa kuin journalistin, mutta samalla vapaa tekemään havainnollistuksia ja vahvoja väitteitä. Tarkka havainointi, piilossa olevan kuvittelu ja  synteesin esittäminen ovat draaman kalliin hinnan paras vastine yleisölle. Intohimoinen päähenkilö voi tehdä kaikkien puolesta tekoja, jotka paljastavat piilossa olevaa ajan henkeä. Vaikkapa sukupuolen vaihdos, islamistitaistelijaksi haluaminen, uran jättäminen, askeesiin ryhtyminen  tai adoptioprosessi voisivat roolihenkilöiden toimintana olla virkistävämpiä kuin politiikan tai rockin suurmieshistoriat.

Mutta miten kirjoittaa vasta tulossa olevasta suomesta: buddhalais-pankkiirista, salaa armeijan luolia tutkivista lukiolaisista, eläkeläis-pullonkerääjäverkostosta tai savolais-islamilaisesta avioliitosta ellei siihen ole omaa kosketusta?
Vastaus voisi olla dokumentaristien lääke: antropologista kenttätyötä, verkostoitumista ja vaivannäköä. Kokemuksia, fiiliksiä ja osallisuutta siihen mistä kirjoittaa. Käsikirjoittamisen kehitystyössä voisi kokeilla 3-4 kuukauden rahoitettuja ennakkotutkimusjaksoja, kun aihe on vahva ja kirjoittaja motivoitunut. Rahoittajallekin tämä olisi halpaa.

Vanha Tarkovskilta lainattu periaate sanoo: kirjoittajan pitää juoda omasta kupista vaikka se olisi vähän pienempikin. Soveltaisin sitä vähän: kirjoittajan pitää hankkiutua juomaan monia erilaisia juomia ja kirjoittaa siitä mikä tuntuu sanoinkuvaamattomalta.
Se kiinnostaa muitakin.

Kuka?

Raimo Lång

Kehittämispäällikkö

Raimo Lång on asia ja kulttuuri YLEn kehittämispäällikkö. Hän vastaa mm. tuotekehittämisen ja aikalaishavainnoinnin työtavoista sekä vetää ohjelmakehittäjien verkostoa.