Etusivu
Jope
Iida
Nani
Leevi
Emmi
Viki
Naksu
Emma
Rocky
Manda
Juontaja
Koira-asiantuntija
Palaute
 








Osa 4. Leevi

Parsonrusselinterrieri Leevi on asunut turkulaisen Suvin kanssa koko elämänsä ajan, kuusi vuotta. Tällä hetkellä perheeseen kuuluvat myös Suvin mies Arto sekä heidän vuoden ikäinen poikansa Akseli. Leevi on erittäin energinen, terhakka ja kova juoksemaan pallon perässä. Kaikkein parhaiten Leevi viihtyy maalla, jossa se saa rauhassa juoksennella metsässä ja toteuttaa terrierin luontoaan.

Vauvan syntymän ei ollut tarkoitus muuttaa mitään, mutta kun Akseli lähti omin avuin liikkeelle, alkoivat perheessä ongelmat. Akseli näet haluaa osoittaa rakkauttaan Leeville milloin paistinlastalla paijaten ja milloin oikein antaumuksella halaillen. Leevi ei pidä näin läheisestä kontaktista ja onkin useasti murahdellut Akselille uhkaavasti. Pitkän harkinnan jälkeen ja monet itkut itkettyään on Suvi päättänyt antaa Leevin uuteen kotiin. Haussa on koti, jossa ei olisi aivan pieniä lapsia, jotta Leevi saisi tarpeen mukaan olla omassa rauhassaan. Suvin mielestä myös riittävä määrä liikuntaa ja rakkautta ovat ensisijaisen tärkeitä asioita Leevin uudessa kodissa. "Terrierin mielenliikkeitä tulisi ymmärtää", antoi Suvi ohjeeksi ehdokasperheille ja varoitti vielä oravista, rusakoista ja toisista uroskoirista.

Ensimmäisenä Leevi lähti Raumalle, viisihenkisen perheen vieraaksi. Perheellä ei ole aikaisemmin ollut koiraa, mutta sen ottamisesta on puhuttu -ja paljon. Perheen isä toivoisi, että koira saisi koko perheen liikkeelle ja toisi näin kaivattua liikuntaa kuin huomaamatta. Liikuntaa perhe saikin pian Leevin saapumisen jälkeen, sillä Leevi riuhtaisi itsensä remmistä irti nähtyään pienen rusakonpoikasen! Koko perhe sai kirmata Leevin perässä pitkin autotietä: siinä mentiin letkassa, rusakko etunenässä. Leevi päästi kuitenkin rusakon menemään ja lähti itse lepäilemään perheen pojan sängylle, josta muotoutui "se oma" paikka heti.

Toinen ehdokasperhe oli Naantalissa asuva kolmen naisen talous. Eläinrakas perhe on haaveillut koirasta pitkään ja he ottivat Leevin avosylin ja rakkaudella vastaan. Perheen Sonja-tytär on kokenut koiranhoitaja ja hän sai hienosti pidettyä Leevin aisoissa, kun kävelylenkillä tuli vastaan uroskoira: taas tilanne, jota Suvi oli etukäteen jännittänyt. Tilanteesta selvittiin kuitenkin hyvin, kuten kyläilyreissusta muutenkin: Leevi vietti rauhallisen ja aurinkoisen päivän Naantalissa.

Tommy Wirenin testissä molemmat ehdokkaat pärjäsivät hyvin siihen nähden, ettei heillä kummallakaan ollut aikaisempaa kokemusta koirista. Suvilla oli edessään vaikea ratkaisu: kumpaan hyvään perheeseen hän olisi valmis antamaan rakkaan ystävänsä Leevin?

Yön yli asiaa mietittyään Suvi päätti antaa Leevin Raumalle, jossa sillä olisi suurempi määrä silittäviä käsiä ja ulkoiluttajia. Perhe lupasi aidoittaa pihansa, jolloin Leevillä on mahdollisuus juoksennella omalla pihalla, ilman pelkoa siitä, että se lähtee autotielle rusakon tai muunkaan eläimen perään.

  Leevi
         Leevi

         Rotu: Parsonrusselinterrieri
         Ikä: 6 vuotta


Suvi ja Leevi                                       


Maarit perheineen                               


Suvi perheineen                                 

 
TV2  |  Anna palautta ohjelmasta
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat