Etusivu
Jope
Iida
Nani
Leevi
Emmi
Viki
Naksu
Emma
Rocky
Manda
Juontaja
Koira-asiantuntija
Palaute
 








Osa 5. Emmi

Monirotuinen Emmi asuu Lopella Tomin, Katrin sekä heidän tyttärensä Oonan kanssa. Emmi on luonteeltaan rauhallinen ja helposti käsiteltävä, mutta innostuessaan kyllä kova tyttö leikkimään!

Oona on syntymästään asti ollut allerginen, eikä ihottumaa olla saatu kuriin ruokavalion muutoksilla. Vanhemmat pelkäävät, että Oonalle puhkeaa astma, mikäli hän vielä asuu pitkään koiran kanssa. Kaikilta sukulaisilta, tutuilta ja tuttujen tutuilta on kyselty, mutta kukaan ei voi ottaa Emmiä luokseen asumaan. Pitkään ja hartaasti asiaa harkittuaan Tom ja Katri ovat päättäneet luopua Emmistä. Emmi on heille rakas perheenjäsen ja luopuminen on todella raskasta, mutta lapsen terveyden ollessa kyseessä ei pidä leikkiä. Haikeana Tom lähetti Emmin kyläilyreissuille.

Ensimmäiseksi Emmi lähti Hennan ja Jamin luokse Tampereelle. Hennalla on ollut aiemmin koiria ja Emmi tuntui heti "omalta" koiralta. Emmi sopeutui omakotitaloon helposti ja yhteiselo luonnistui heti mutkattomasti. Läheisessä metsässä Emmi pääsi uimaan ja telmimään, ja Hennasta ajatus siitä, ettei näkisi Emmiä enää uudestaan, tuntui todella kurjalta. Toiveikkaina Henna ja Jami jäivät odottamaan Tomin päätöstä.

Toinen perhe asui Halkivahalla ja perheeseen kuuluivat äiti Helenan lisäksi isä sekä kolme neljä lasta. Perhe asuu maalla ja läheisellä niityllä käyskenteli hevosia, joihin Emmi suhtautui hyvin. Leikkimökissä asuvat kanit kiinnostivat Emmiä kovasti, mutta onneksi koira tyytyi vain tarkkailemaan jänösiä eikä mitään pahaa sattunut. Perhe harrastaa asuntovaunulla matkaamista ja Emmille löytyisi paikka sieltäkin. Lähellä sijaitsevalla kesämökillä Emmi pääsi uimaan ja peuhaamaan hiekassa. Emmi oli hyvä vahti vedessä pulikoiville lapsille! Perhe ihastui Emmiin ikihyviksi ja toivoi kovasti saavansa hänestä uuden perheenjäsenen.

Tommyn testissä Hennan koirakokemus näkyi siten, että hän sai Emmiin kontaktin helpommin kuin Helena. Molemmat naiset pärjäsivät kuitenkin hyvin, ja Tommyn mielestä molemmat kodit olisivat Emmille hyviä paikkoja.

Tom mietti ratkaisuaan pitkään. Toisaalla Emmiä odottaisi kokenut koiraihminen, toisaalla taas upeat ulkoilumaastot ja tilukset. Tällä kertaa kokemuksesta oli kuitenkin hyötyä ja niin Emmi lähti asumaan Hennan ja Jamin luokse. Vaikka Emmi vaihtoikin kotia, aikovat Tom, Katri ja Oona pysyä vielä Emmin elämässä mukana vierailujen ja yhteydenpidon muodossa.
  Emmi
         Emmi

         Rotu: Monirotuinen
         Ikä: 5 vuotta


Tomi, Katri ja Oona                             


Jami ja Henna                                    


Helena perheineen                             

 
TV2  |  Anna palautta ohjelmasta
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat