yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Elokuvan kuvasommittelu

Elokuvan kuvasommittelu ja -suunnittelu on omalaatuista. Kaikkea ei yritetä saada yhteen ja samaan kuvaan, vaan tapahtuma rikotaan harkitusti palasiksi ja näistä epätäydellisistä palasista, kuvaotoksista, kootaan leikkausvaiheessa ehjältä tuntuva kokonaisuus.

A

Kuvakerronnan tavoitteena on yleensä huomaamattomuus, niin että katsoja ei ajattele kuvaa, eikä huomaa leikkauksia. Katsojan huomio keskittyy tapahtumiin ja elokuvan kokemiseen. Ehjän aikajatkumon voi luoda esimerkiksi leikkaamalla niin, että sama liike - vaikkapa käden nostaminen - jatkuu leikkauskohdan yli seuraavassa kuvassa.

B

Tietyssä kohtaa kuvapintaa on aina jokin alue, johon katsojan huomio kohdistuu. Se voi olla ihmisen kasvot, silmät, kädet, maisemassa liikkuva auto jne Jos tämä huomiopiste pysyy peräkkäisissä kuvissa suurin piirtein samassa kohdassa, leikkaus näyttää sujuvalta. Katsokaa yhdessä pätkä elokuvaa ja näyttäkää, missä huomiopiste kulloinkin on.

C

Kameranliikkeitä voidaan käyttää, kun halutaan kuvailla ympäristöä, paljastaa, seurata liikkuvaa kohdetta tai todistaa, että kaksi kohdetta ovat samassa tilassa. Kameranliikkeet ovat leikkauksessa hankalia, koska niitä ei ole helppo katkaista kesken liikkeen. Kannattaa suosia paikallaan pysyvää kameraa: maailma liikkuu, kameran ei tarvitse.

D

Kuvakerronnasta voidaan tehdä myös korostetun näkyvää käyttämällä yllättäviä kuvakulmia ja sommitelmia, kuvaamalla käsivaralta, olemalla välittämättä jatkuvuudesta, suuntien, puolien ja mittakaavojen logiikasta, leikkaamalla kesken kameranliikkeen. Parhaimmillaan se voi näyttää hienolta ja rehelliseltä.

E

Dokumenttielokuvan kuvasuunnittelu voi olla suurpiirteisempää. Voidaan päättää, kuvataanko jalustalta vai käsivaralta, minkälaisia kameranliikkeitä tehdään, kuvataanko läheltä laajakulmalla vai kauempaa teleobjektiivilla. Joskus dokumenttielokuvankin kuvat voidaan ennakkosuunnittelun perusteella piirtää.

 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää