Kolme viikkoa sitten lähdimme hakemaan neljää kanaa Nurmijärveltä. Minä ja perheen kaksi pienintä huristelimme matkaan; toinen aikuinen, Erik, jäi kasaamaan kanalaa kotipihalle. Hakupäivä oli sidottu kanankasvattajaperheen reissuun, tuli vähän kiire viimeistellä valmistelut. Kanalarakennuksen pystytys- ja maalausapua värvättiin naapurista ja paikalle harhautetusta sukulaisesta.

Kanalarakennuksen piirustukset Erik teki itse. Haimme innoitusta netistä, lyömätön inspiraation lähde on Backyard Chickens. Löysimme googlaamalla myös ihmisten omia tarkasti dokumentoimia projekteja ja monta google sketchup -suunnitteluohjelman ystävää. Laskupää, lyijykynä, kumi, paperi ja viivoitin riittivät meille.
Kanala on rakennettu kesäkanalaksi, eli siinä ei ole eristeitä, lamppuja tai irtolämmittimiä. Ulkotilaa on aika niukasti ja ulkoilutus on parhaillaan pohdinnan alla. Tutkimme ja tulkitsimme asemakaavasäädöksistä ettei rakennuslupaa tarvita ja päätimme sijoittaa kanalan pikkuruiselle tontillemme mahdollisimman suojaisaan kohtaan. Talon ja kuusiaidan väliin, kadun puolelle.

Paras kehu rakennelmasta oli vappuvieraan kysymys että ”millaisena pakettina kanala tuotiin teille?”

Olimme käyneet aikaisemmin tutustumassa tuleviin kanoihimme. Tutustumisreissu tuntui silloin ehkä liialliselta ja kovin kaupunkilaiselta lähestymistavalta, lapset loikkivat mudassa pikkukenkineen. Meiltä kysyttiin silloin että otatteko heti mukaan vai miten, vaikkei meillä ollut vielä edes paperihommat hanskassa, se oli huhtikuuta. Myöhemmin luin netistä kauhukokemuksia sokkona ostetuista eläimistä ja tajusin että tutustuminen myyjään ja myyntipaikkaan etukäteen oli oikeastaan ollut hyvä. Meidän kanat olivat niin kauniita ja terveitä, kanojen elinolot niin tilavat ja mittavat ettei siinä vaiheessa tullut mieleenkään että joku saattaisi myydä tietämättömille kukkoja kanoina tai välittää sairaita eläimiä eteenpäin.

Nurmijärven maalaispihassa oli vastassa korvalehdetön jättiläinen, kaukaasianpaimenkoira, muita elikoita ja ihanat puheliaat lapset.