Herra Robotti-Vatipää

”Äiti, tee mulle robotti”, pyysi kohta kolmevuotias tyttö. ”Ai tyhjästä maitopurkista? Täytyy odottaa että saadaan juotua kaikki maito pois”, vastasi äiti. ”Ei ku pehmee robotti!”, vastasi tyttö.Meni pari iltaa kunnes robotti saatiin toimintakuntoon. Yhteistuumin valittiin kankaat. Vanha oranssi pöytäliina, kirpputorilta löydetty punavalkoraidallinen palanen ja vanha retroverho kelpuutettiin robottiprojektiin. Napit nappuloiksi valittiin omin käsin. Lettinauhoja ei kuvissa enää ole, ne ehdittiin jo riisua.

Kaavoja ei tehty, piirrettiin paperille vähän kuvaa siitä minkä näköinen otus tulossa olisi. Pitkät kädet ja jalat robotille olisivat tarpeelliset. Niillä ulottuisi hyvin kauaskin ja vääntelemään muttereita. Palloantenneilla saisi yhteyden kauas avaruuteen ja nappuloita vääntelemällä robotin toimimaan eri tavoin.Sitten leikattiin ja ommeltiin. Eniten työtä oli käsien ja jalkojen kääntämisessa ja täyttämisessä. Täytteeksi kelpasi vanhan sohvatyynyn vanut. Valmis robotti pääsi heti leikkeihin ja tänä aamuna tyttö kysyi: ”Äiti, teetkö Vatipäälle käsilaukun?”.