suomalaisuus

  • Saa olla kiitollinen, mutta minusta ei tarvitse

    25.6.2013 15:21Markus Kajo

    "...Mutta minusta ei tarvitse olla kiitollinen siitä, että kaverille annettu, itseltä liian pieneksi jäänyt vaate näyttää sen päällä sata kerta paremmalta kuin itsen päällä ei näyttänyt kertaakaan..."

    1277

  • Love Connection: Markus, Henri ja Matti saivat eniten kirjeitä

    28.2.2013 13:00Siiri Huttunen

    Amerikkalaisista poikamiehistä Markus, Henri ja Matti pääsevät mukaan uuteen ohjelmaan etsimään rakkautta Suomesta. Tyttöystäväehdokkaita koekuvataan parhaillaan.

    49

  • Love Connection - ilmoittaudu tv-ohjelmaan

    30.1.2013 14:03

    Tänä kesänä kolme suomensukuista amerikkalaista, hurmaavaa poikamiestä tulee Suomeen tutustumaan suomalaisiin sukujuuriinsa ja etsimään Suurta Rakkautta.

    2912

    Kuvassa Markus, Adam, Matti, Jesse ja Henri. Love Connection - osallistu ohjelma
  • Neuletta, neuletta - myös catwalkilla

    12.11.2012 13:11Ulla Vuorela ja Mikko Jylhä

    Varpu Rapeli, Piia Honkanen ja Jere Vilo valloittivat nuorten vaatesuunnittelijoiden NRJ Fashion Awards 2012 -kilpailussa kolme ensimmäistä palkintosijaa. Fiilistele kymmenen finalistin töitä.

    2

    Elina Liimatan asuja NRJ Fashion Awards -kilpailussa  2012. Kuva: Mikko Jylhä.
  • Finlandia

    16.9.2012 22:51Markus Kajo

    "Kun ajattelee suomalaista pikkukaupunkia talvisena tiistai-iltana, ymmärtää miksi psyykenlääkkeet on keksitty."

    03

    Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko
  • Lähimuoti – kaikin tavoin katseen kestävää muotia?

    16.3.2012 16:36Hannamari Hoikkala

    Lähiruoka on jo tuttu käsite, tarttuisikohan lähimuoti seuraavaksi arkikieleen?

    110

    Lähimuoti – kaikin tavoin katseen kestävää muotia? Kuva: www.paloni.fi
  • Lähimuoti lähikuvassa - streetmuotia Savosta

    Kuopion keskustassa, vanhan kivitalon kellarissa syntyy katumuotia, josta kuiskitaan maailmalla. Emmi Korhosen ja Minna Rytkösen vaate- ja asustemerkki Pogostick Failure on herättänyt kansainvälistäkin kiinnostusta.

    79

  • Rakkaudesta suomalaiseen mieheen

    Mitä ajattelevat suomalaisista miehistä naiset, jotka ovat muuttaneet Suomeen muualta? Prinsessakohtelua Suomen jäyhiltä jököttäjiltä on turha odottaa, mutta uskollinen luonne korvaa monta puutetta.

    6011

  • Rakkaudesta suomalaiseen naiseen

    Mitä ajattelevat suomalaisista naisista miehet, jotka ovat muuttaneet Suomeen muualta? Rakkaus on suurta, mutta ei pelkästään mairittelevaa.

    26040

  • Jouluilmiöitä Suomesta

    Jouluilmiöitä Suomesta on kokoelma Ylen aluetoimitusten juttuja joulun ympäriltä.

    1

Muualla Yle.fi:ssä