Finlandia

Olette varmaan skarpeimpina päivinänne kuulleet Sibeliuksen säveltämästä piidestä jonka nimi on Finlandia.

Se on aika pitkä piisi - tai moniosainen - mutta ihan hyvä niin vanhaksi kappaleeksi; rumpuja tosin vähänlaisesti, eikä yhtään niin hyviä jakoja kuin Porilaisten marssin basarilla (isorummulla), joka kuvaa kait tykinlaukauksia.

http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?nodeid=44828

En nyt kuitenkaan puhu Sibeliuksen Finlandiasta, joten lakatkaa kuuntelemasta siitä, ja alkaa kuunnella erilaisista teemalandioista, elämyspuistoista. Niistä puhun nyt.

Tai siis tarkkaan ottaen siitä, että minkä oloinen olisi elämyspuisto, jonka teemana olisi Finland, Suomi.

AIV-rehun keksiminen, sotakorvausten maksaminen neukuille pennilleen ja saamelaisten ajaminen pohjoisimpaan Suomeen ja maiden vieminen heiltä valtiolle ovat olleet suomalaisia suurtekoja.

Eipä siis ihme, että missä pitäisi mainostaa Suomea, siellä yleensä myydään poronkäristystä ja -taljoja ja -sarvia, ja saamelaisia perinneasuja, shamaanirumpuja ja ties mitä saamelais-, vaikka mediaanisuomalainen ei ole eläessään koskettanut Poroa, ainakaan matkailuyrityksen ulkopuolella. Siis elävää poroa. Ja pateenakin melkein vain silloin kun firma tarjosi, karpaloiden kera.

Mutta tuntuisi jotenkin reilummalta että elämyspuisto Finlandia ei ratsastaisi saamelaisilla (anteeksi saamelaisia alentavia mielikuvia nostattava kielikuva), vaan omilla ansioillaan.

Nyt pankaa hetkeksi silmänne kiinni, sillä varastan kohta ohjaaja Neil Hardwickilta, enkä halua jäädä kiinni. 

Olimme kerran kollegani kanssa tekemässä mm. suomalaisuudesta kertovaa television yhteistuotantoa amerikkalaiselle tv-yhtiölle, ja kun satuin Ylen kahvilassa näkemään Hardwickin, joka tiesin aina näkevän asioista ”läpi” hyvin tehokkaasti, varsinkin suomalaisista asioista, pyysin häntä sanomaan ex tempore jonkin ”supisuomalaisen” asian. Kertomaan yhdellä tai kahdella sanalla, mikä on tyypillisintä suomalaisuutta?

Montakaan sekuntia miettimättä Hardwick sanoi ”Avanto. Pilkkiavanto, yksinäinen pilkkijä jäällä.” Ja näytti kädellään ”pilkkivavan” lähes olematonta liikettä 5 cm ylöspäin, ja takaisin, naama ilmeettömänä kuin 1970-luvun sairausvakuutustoimiston tädillä tai leningradilaisella matkaoppaalla, joka opastaa huojuvaa, verkkokassipäistä suomalaisturistia bussiin.

Nyt voitte taas avata silmänne.

Pilkkiminen ei ole vain suomalainen juttu (amerikkalaisetkin pilkkivät, mutta tekevät sen jäälle viedystä kopista) mutta se on hyvin suomalainen juttu.

Niin taitaa myös olla (ralli)autoilu esi- ja oheislajeineen, verenluovutus, taksi- ja nakkikioskijonossa tappeleminen ja koiran omistus. Kissan myös, mutta koiran useammin kuin muissa maissa taas kissan.

Kun ajattelee suomalaista pikkukaupunkia talvisena tiistai-iltana, ymmärtää miksi psykiatria on keksitty.

Jos suomalaisilla ei olisi koiria, ja koirilla tarvetta virtsata, kaduilla ei koko illan aikana näkyisi ketään.  Ainoa liike syntyy passissa olevasta poliisiautosta, joka aina muutamassa kohtaa iltaa vaihtaa paikkaa, ja pulusta, joka nokkii makkaranpaloja jäätyneestä oksennuksesta grillikioskin kulmalla.

Ominta suomalaisuutta on yksinään turjottaminen, miettien ”eipä se toinna” tai ”mitäpä sitä meikäläinen”. Sitten perään vähän ähkimistä, ja hoh hoh, kelloa vilkaisten maate, että jaksaa taas huomenna kohdata dynaamisen euroalueemme häikäisevän virikkeiden kirjon ja ajan hengen haasteet proaktiivisena ja trendikkäänä.

Suomalaiset ovat kansa, joka säveltää häävalssejakin molliin - verratkaapa sitä vaikka New Orleansin seudun mustien hautajaismusiikkiin; ainakin siinä muodossa kun se meikäläisille on elokuvien kautta välittynyt, siellä on hautajaisissa tunnelma korkeammalla kuin meillä ilojuhlissa.

Millainen siis pitäisi olla Finlandia, Suomi-elämysmaa?

Mitä voi sanoa kansasta, jonka huvittelumuoto on istua jäällä viimassa yksinään, turpa kiinni, pakkasen roksahdellessa jalkojen alla, jos vaihtaa paikkaa toiseen yhtä tyhjään kohtaan yhtä kylmällä jäällä?

Ja miten aistia suomalaisuutta joukossa?

Menkää joskus suomalaiseen hissiin, jossa kaikki ovat turpa kiinni ja tunnelma kihelmöivän kiusallinen.

Vaikka matka kestää vain joitakin kymmeniä sekunteja, selkä on jo matkan puolivälissä hiestä märkä, ja ihmisestä pääsee sekä sisäinen että ulkoinen helpotuksen huokaus, kun hissistä astuu ulos. Niin kiusallinen ja ahdistava on se tunnelma.

Nyt kuvitelkaa, että tuo tunnelma tiivistetään - ja luodaan elämyspuistoksi.

Siinä olis jotain alkua Finlandiaan, ehkä. 

Kauheaa on se.

Kuuntele juttu tästä: