even myshörna
Silkkilangasta tulee ihana beanie
Kommentoi 0Minulla sattui olemaan kaksi kerää hyväntuoksuista silkkilankaa, (idénan silkegarn), jolle ei ollut käyttöä. Mitähän näistä tekisi? Tekisinkö beanie-pipon?
Vieläkö 45-vuotias voi pitää sellaista?
Omia ikärasistisia asenteitani uhmaten ja niiden kiusaksi läväytän vielä kuvankin tähän. Täti siinä, hellanlettas, pipo päässä.
Kaikkea sitä näkee.
Ohje on muuten omasta päästä. Ympyrän aloitus menee minulta aina tuurilla, teen muutaman ketjusilmukan, liitän ne renkaaksi ja aloitan spiraalin. En laske kerroksia enkä silmukoita, lisään ja vähennän fiilispohjalta. Pipo on helppo, koska sitä voi sovittaa matkan varrella eikä sen tarvitse olla mitenkään jämptisti jotakin kokoa. Muistaakseni virkkasin puolipylväitä, mutta en ole varma. Melkein viimeiseen kerrokseen tein reikiä, koska saatan joskus haluta pujottaa koristenauhan beanien somisteeksi.
Langan nimi on kadoksissa, mutta se oli silkkilankaa, joka tuntui sormissa puuvillamaiselta. Tuoksu on kuitenkin niin raakasilkkinen, ettei erehtymisen mahdollisuutta ole. Väreinä valkea ja hento vihreä.
Vihdoinkin oma pysselrum!
Kommentoi 1 Lue kommentitRuotsalaisten sisustuslehtien ystävät tietävät mikä myshörna on. Se on lokoisa nurkkaus, johon voi käpertyä lukemaan tai kutomaan. Löhöpaikka rakentuu vaikka runkopatjalle, joka kuorrutetaan tilkkutäkillä ja riemunkirjavalla tyynykokoelmalla.
Oma myshörnani on kuin suoraan oppikirjasta. Vanha sivustavedettävä puusohva, jonka joku aikaisempi omistaja on maalannut auringonkukankeltaiseksi. Pehmukkeena on vino pino kirppispeittoja, sellaisia räikeäkukallisia. Tyynyjä on tarpeeksi.
Kun reilu vuosi sitten etsin asuntoa, annoin lapsellisen haaveeni ohjata. Tällä kertaa haluan saada oman "työhuoneen". Nukun vaikka olohuoneessa, mutta pysselrum on saatava. Ja sinne ikioma myshörna.
Istun tätä kirjoittaessani rakkaassa keltaisessa kyökkisohvassani, villasukat jalassa. Mikä on parasta mansikkapaikassani?
Täällä on väriä, valoa, iloa. Nyssäköitä, rojua, ahdasta. Karkkivärinen räsymatto, roskalavalta pelastettu työpöytä, mökiltä lainattu käkikello ja lukematon määrä keskeneräisiä projekteja.
Sanoinhan varmasti nyssäköitä, rojua, ahdasta? En halua antaa sellaista kuvaa, että huoneeni on moitteettomassa kunnossa. Se olisi valhe. Tässä ympärillä näkemäsi kuvat on kaikki otettu tiukoin rajauksin. Näet siis rajattua todellisuutta!
Rajaamattomassa todellisuudessa kompastuu muovipusseihin, joissa on kaikkea viimevuotisesta kalenterista munakuppeihin. Kangasläjät vyöryvät laatikoista, paperisilppu seilaa lattialla - - - ja mihinkäs muualle perheen lajittelematon pyykki päätyisi kuin tähän "ylimääräiseen" huoneeseen.
Saan välillä tehdä itseni kanssa tosissani töitä, etten päästä tekemättömyysmorkkista majailemaan myös Myshörnaan. Hairaannun välillä sanomaan itselleni, että "saat käydä Myshörnaan lueskelemaan tilkkutyökirjaa HETIKUNOLET siivonnut nuo muovipussukat pois lattialta". Tällaiselle veemäisyydelle ei kuitenkaan ole sijaa huoneessa, jolle englantilainen ystäväni on antanut nimen Fun Room.
En tiedä tarkoittiko Virginia Wolf juuri tällaista hurlumheihuonetta, mutta rakastan omaa kammiotani.
p.s. käkikellossa ei ole viisareita. Se ei mittaa aikaa, onpahan vaan koristeena.
kirjoittajasta
Even myshörna on lokoisa nurkkaus, johon voi käpertyä kutomaan tai lukemaan. Nyt suljetaan silmät järkyttävältä kaaokselta, hyllystä roikkuvilta muovipusseilta ja lajittelemattomilta pyykeiltä - ruotsalaisten sisustuslehtien idylli on mielentila.
Tilaa RSS-syöte
kommentoiduimmat