Olen lukenut kasapäin puutarhalehtiä - haaveillen kauniista rehevästä pihasta, jossa ruusupaviljonki kukoistaa, vesiaihe solisee, kukkaruukkuja on ripoteltuna siellä täällä ja kaikki on hyvin suloista.

Tunnustan, että en ole aiemmin lainkaan ollut puutarhaihminen. Nyt en malttaisi odottaa sitä hetkeä, että pääsen taimikauppaan ostamaan muutaman uuden perennan vanhan kukkapenkin täytteeksi, rapsuttelemaan maata vanhojen kasvien ympäriltä, lisäämään muheaa multaa kukkien juurakoille, ihailemaan kätteni jälkeä ja nuuhkimaan kanankakan hajua.

Mutta mahtuvatko nämä asiat samaan yhtälöön: kaksi villiä lasta sekä tyylikäs puutarha?

Viime viikonloppuna kitkin rehottavaa kukkapenkkiä apuna neljävuotias poikani. Kukkapenkki oli aamupäivän uurastuksen jäljiltä huomattavasti aiempaa kuoppaisempi pienen lapion jäljiltä, ja pikkuapulainen itse oli aivan multainen ja likainen, mutta onnellinen hymy kasvoillaan. Vielä illallakin kastelukannu piti täyttää vedellä, jotta hän pääsi kastelemaan omia kukkiaan. Nyt odotamme innolla, milloin sukulaistädin antamat samettiruusut voitaisiin istuttaa pihamaalle.

Kun perheessä on pieniä lapsia, on pakko joustaa (lähes kaikesta). Kukkapenkit eivät ole täysin tip top, leluja on pihalla pitkin poikin pihaa, nurmikkoa ei ehditä ajamaan futisharjoitusten takia eikä jokainen pihasuunnittelijan asettama kivi ole enää paikoillaan (tuskin yksikään). Lapsiperheen elämä näkyy kauas.

Omista tavoitteista on pakko tinkiä, muuten kesästä ja lomasta tulee suorittamista. Kireä äiti juoksee pihalla mukuloiden perässä korjaamassa ja pelastamassa sen mikä pelastettavissa on. Ei saa potkia, ei saa juosta, ei saa kiivetä!

Jätänkin siis puutarhalehtien ja -ohjelmien ihanat puutarhat niille, joilla on aikaa pitää niistä huolta. Meidän kotipuutarhamme vahva teema tulee tänä kesänä (ja noin kymmenenä seuraavana) olemaan vapaasti rehottava puutarha. Voikukista saa hienoja kukkaseppeleitä, ruohomatto toimii jalkapallokenttänä, koripalloteline asetetaan pihapuuhun ja uusi hiekkalaatikko on saatava (ettei pikkumies kaiva kuitenkaan kaikkia äidin kukkapenkkejä koloja täyteen).

Otan ilon irti siitä, että onnistuin kerrankin valitsemaan kauniit kukat amppeleihin ja ruukkuistutuksiin. Piha- ja lelukaaoksen ahdistaessa luon katseeni yksittäisiin kukkiin ja takapihan kukkapenkkiin, jonka sain kuntoon Johanna Vireaho suunnitelmaa apuna käyttäen. Otan ilon irti pienistä asioista ja etenen puutarhani kanssa pikkuhiljaa. Ensi vuonna siirryn seuraavan kohteen kimppuun - tätä on slow gardening. Hyvin hidasta, sillä nyt on laitettava istutuslapio taas hetkeksi telakalle ja lähdettävä heittelemään frisbeetä. Puutarhatyöt saavat odottaa.

Riemukkaita koko perheen yhteisiä pihapuuhia kaikille!