perheen aika
Perheneuvontaa tuoreille vanhemmille
Kommentoi 3 Lue kommentitMia Malmi kirjoitti Onnenongintaa-blogissaan touhukkaasta miehestä, joka pistää kodin kuntoon rouvan makaillessa soffan uumenissa. Tuttu tunne.
Meidän perheessä eletään hyvin tasa-arvoisesti. Se, joka ehtii, siivoaa keittiön. Se joka ehtii, laittaa tiskit koneeseen. Se, joka viitsii, pyyhkii pölyt. Nyt tulee tunnustuksen paikka - se on useimmiten mieheni. Toki osallistun osaltani tekemällä ruokaa ja hoitamalla pyykit, mutta siitäkin huolimatta aina kun mieheni tarttuu rättiin, alkaa omatunto soimata.
Olen kuitenkin pikkuhiljaa oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että en ole kodinhengetär. Olen nimittäin ymmärtänyt, mistä huono omatuntoni kumpuaa.
Kun mökillä tehtiin pientä remonttia, isoäitini kauhisteli tosissaan sitä, että me naiset syömme ennen kuin nälkäiset työmiehet. Nöyrä nainen tarjoaa ensin toisille ja syö jämät itse. Äitini taas hirvittelee aina sitä, että mieheni jää laittamaan keittiötä kuntoon kahvittelun jälkeen ja me naiset vaan istumme sohvalla rupattelemassa niitä näitä.
- Pitäisikö mennä auttamaan? Voi toista…
Ei siis ihme, että me naiset vielä tänäkin päivänä kamppailemme omissa mielissämme tasa-arvoa vastaan. Vauvan syntyessä perheeseen äidit monesti omivat koko kodin vauvoineen itselleen. Kaikkihan sujuu parhaiten, kun mies pysyy poissa jaloista ja nainen saa pidettyä omat rutiinit selkeinä.
Isistä tehdään hassuja ukkeleita, jotka hoitavat vauvoja vähän oudosti. Itsekin nauratan kavereita kahvipöydässä kertomalla, kuinka mieheni puki sukat vauvan jalkaan.. potkuhousujen alle. Näillä hassuilla isillä vaipat menevät väärin päin ja bodyn haarapala on napitettu kaulalle ja mikä pahinta, vauvan vaatteet eivät olekaan valittu sävy sävyyn. Auts. Hassu iskä, ei se oikein pärjää vauvan kanssa, joten annas, kun äiti vähän auttaa. Ja taputus päähän kruunaa mamman työn.
Ei ihme, jos tämän jälkeen iskä antaa äipän hoitaa yksin vauvansa ja kierre on valmis. Nainen valittaa väsymystään ja sitä, että mies ei osallistu vauvanhoitoon. Isä, tuo hupsutteleva ukkeli, tyytyy klovnin rooliinsa ja antaa naisen määrätä. Ihan turha sitä on laittaa tiskit koneeseen, kun ne on kuitenkin laitettu vääriin paikkoihin.
Monet parisuhdeasiantuntijat ovat sitä mieltä, että meillä on kodeissa ilmapiiriongelmia ihan siitä syystä, että me puhumme toisillemme hyvin epäkohteliaasti ja epäkunnioittavasti. Parisuhde on usein myös kovimmillaan vauva-aikana.
Olisikohan syytä ottaa käyttöön myös isien voimavarat? Hassut ukkelit kehiin, ja vaipat päähän. Ei se ole niin vaarallista. Voi vaikka parisuhde pelastua.
Pihapelejä luistinradalla
Kommentoi 0Joulupukki toi minulle uudet luistimet. Ne ovat hienot, valkoiset ja tukevat. Niin tukevat, että ensimmäisillä luistelukerroilla oli lähes opeteltava luistelun taito uudelleen, sillä ero vanhoihin, yläasteelta peräisin oleviin ja siskolta perittyihin luistimiin, oli niin suuri. Ja nyt muutaman luistelukerran jälkeen täytyy sanoa, että kylläpä oli hyvä joululahja - varpaita ei enää palele, luistimet saa nopeasti jalkaan ja nilkkoja ei kivistä luistelun jälkeen.
Eräänä iltana olimme pienellä lähikentällämme lasten kanssa luistelemassa. Kentällä oli menossa hurja peli - isä ja joukko lapsia pelasi jääkiekkoa tosissaan - posket punaisina ja hiki virraten. Tuuletukset maalin jälkeen olivat melkoisia ja onnistumisen elämykset leijuivat ilmassa. Lapset olivat iältään suurin piirtein neljästä viiteentoista, ja kaikki kiisivät jäällä taitojensa mukaan, pieninkin. Isä oli jopa ottanut ämpäreissä vettä mukaansa, että sai jäädytettyä jäähän viikkojen aikana muodostuneita uria ja kuoppia pois.
Otan hatun pois päästäni ja teen kunniaa!
Me useimmat vain murisemme kaupungin miesten nimeen ja odotamme, että asiat hoidetaan puolestamme. Lähetän kiitoksen myös kaikille niille äideille ja isille, jotka ovat talven aikana kolanneet ja lapioineet lumen peitossa olevan luisteluradan puhtaaksi odottamaan pieniä ja vähän isompiakin luistelijoita tekemään liukuja, kaaria ja maaleja.
Itse löysin tuosta jääkiekkoilevasta isästä esikuvan itselleni. Minäkin haluan olla se äiti, joka pelaa, osallistuu ja jäädyttää kenttiä, että lapsilla olisi mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja olla yhdessä. Me aikuisetkin saamme esimerkkiä kokeneemmilta vanhemmilta, kuten lapset voivat oppia taitoja isommilta lapsilta. Yksi mieleenpainuvimmista luisteluretkistämme onkin tänä talvena ollut se, kun pääsin pelaamaan jääkiekkoa p o i k i e n kanssa - kaverit olivat 3- ja 4-vuotiaita…
Perheen aika -ohjelmassa puhuttiin tammikuun alussa lasten arkiliikunnan puutteesta. Itselleni mieltä jäi ehkä eniten vaivaamaan keskustelussa juuri se, että pihaleikit ja korttelipelit ovat, jos eivät nyt ihan kadonneet niin ainakin vähentyneet. Nuoren Suomen kehitysjohtaja Jukka Karvinen sanoi, että pihapeleissä lapset oppivat paljon elämässä tarvittavia taitoja. Eikä aikuisen tarvitse aina olla ohjaamassa, sillä Karvisen mukaan me aikuiset osaamme useimmiten viedä ilon pois lasten touhuista.
Omat lapsuuden pihapelini tiivistyvät yhteen muistojen kesään. Silloin, noin 12-vuotiaana, kokoonnuimme lähes joka iltapäivä lähikentälle ja laitoimme joko pesäpallo- tai jalkapallopelin käyntiin. Yhdessä suunnitellen ja pelaajia värväten saimme lähes aina joukkueet kasattua ja homman toimimaan. Tämä on jälleen yksi niistä muistoista, jollaisen haluaisin omienkin lasteni kokevan.
Kiitos peleistä Sanna, Antti, Kustaa, Vesa ja Heidi! Otetaanko joskus uudestaan?
Kuuntele ja lue lisää Perheen ajassa : Luisteluvinkit ammatilaiselta isoille ja pienille
kirjoittajasta
Tiina Lundberg on Yle Puheen toimittaja, lastentarhanopettaja ja kahden alle kouluikäisen äiti. Perheen aika -blogissaan hän tuulettaa ajatuksiaan samannimisen radio-ohjelman pohjalta. Mitä jäi mieleen? Entä mikä vielä mietityttää?
Tilaa RSS-syöte
kommentoiduimmat