pl 347

  • Äskettäin tapasin nuorehkon miehen, joka kysyi, voiko minua fanittaa!

    Noppa-juontaja Maija Asikainen bloggaa historiastaan. Kuva: Yle

    "Opiskelin 1971 alkaen Kouluhallituksen ja Sosiaalihallituksen ensimmäisessä esikoulunopettajakoulutuksessa. Olin valmistunut 1963 lastentarhanopettajaksi ja työskentelin tuolloin Espoossa, Tapiolassa, Metsolan lastentarhassa. Tapasin eräässä työryhmässä Ylen Lastenohjelmien toimittajan Antero Ikosen, joka halusi kerran vuonna 1973 – hätätilanteessa – tulla kuvaamaan ohjelmaa Metsolan lastentarhaan. Näin minutkin saatiin houkuteltua mukaan tekemään Noppaa, freelancerina.

    Asuin Tapiolassa. Työmatkani Pasilaan oli noin 13 km, jonka taitoin bussilla, junalla ja usein omalla tipparellulla. Olin 31-vuotias, kahden pienen tytön äiti ja innokas opiskelemaan uutta ja saamaan lisää tietoa esikoulusta silloista työtäni silmälläpitäen.

    Noppa-työryhmään kuului muun muassa Ylen Lastenohjelmien toimituksesta toimittaja-ohjaaja Antero Ikonen ja kuvaussihteeri Ritva Eränen, toimituksen ulkopuolisina työryhmässä olivat minun lisäkseni kuvittajana kuvaamataidonopettaja Maikki Harjanne. Koko Noppa-projektin vastaavana suunnittelijana oli kehityspsykologiasta 1975 tohtoriksi väitellyt Pirkko Liikanen Jyväskylän Yliopistosta.

    Aluksi toimin ohjelmissa juontajana, mutta sarjan jatkuessa ja työryhmän laajentuessa aloin tehdä myös käsikirjoituksia. Pääsin myös Ylen TV-ohjaajakoulutukseen ja sain toimittaa ja ohjata omat Noppani vuorollani.

    Pirkko Liikanen toimi ohjelmasarjan vastaavana suunnittelijana. Työryhmä kokoontui pari kertaa vuodessa ”suureen” suunnittelukokoukseen. Silloin yleensä kritisoimme tehtyjä ohjelmia, suunnittelimme uusia linjoja ja jaoimme tehtävät käsikirjoitukset ja tuotettavat ohjelmat.

    Noppaa tehtiin vuosina 1971–1980, suunnittelu mukaan lukien. Ohjelman lopettamispäätös ei ollut työryhmälle helppo. Päätökseen vaikuttivat hyvin monet eri tekijät. Toki uusiutumista kaivattiin, ja tästä alkoikin vähän vakiintuneempi alle kouluikäisille tarkoitettujen ohjelmien aika. Oli muun muassa Lasten TV, Puoli kuusi sekä TV2:ssa Pikku Kakkonen.

    Olin jättäytynyt pois lastentarhasta 1975 ja ryhtynyt freelanceriksi saatuani lisää koulutusta. Sain jatkuvasti lisää tehtäviä toimittajana ja ohjaajana. 1984 sain vakituisen paikan TV1:n Lastenohjelmien toimituksesta. Siitä alkoi varsinainen TV-toimittajan urani ruudun takana.

    Kyllähän Noppa-täti-leima joskus tuntui vähän ärsyttävältä, varsinkin joskus kun työkaverit junapysäkillä moikkailivat Noppa-tätinä! Nopan suosio lasten keskuudessa oli kyllä tiedossamme, työryhmähän oli tehnyt Pirkko Liikasen johdolla tutkimustyötä siitä, miten alle kouluikäisille tulee tehdä tv-ohjelmia. Tavoitteet koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamiseksi oli tarkoin määritelty.

    Maija Asikainen, Noppa-juontaja. Kuvat: YleHuomaan nyt, etten koskaan ole ajatellut meidän olleen mitään ”supervanhempia” tai että meitä olisi sellaisina pidetty, vaikka teimme suosittua lastenohjelmaa. 1970-luvulla TV oli vielä niin uusi. Hiekkalaatikolla lapset kyselivät, että miten Hessu ja minä pääsemme heidän olohuoneeseensa, telkkariin sisään.

    Lastenohjelmien toimituksessa sai varsin pian huomata, millainen epätasa-arvo vallitsee lastenohjelmien ja vaikkapa urheiluohjelmien ulostulon suhteen. Monta kertaa tapahtui niin, että urheiluohjelma vei lastenohjelman ulostuloajan. Ja oli myös aikoja, jolloin lastenohjelmanauhat jyrättiin – eikä siis arkistoitu. Tätä tapahtui varsinkin kahden tuuman kuvanauhojen aikaan.

    Eräs liikuttava muisto on vuosien takaa Helsingin rautatieasemalta. Olin menossa töihin Pasilaan kun noin 13–14-vuotias surkeannäköinen tyttö huudahti kovalla äänellä ”Noppa-täti!” ja syöksyi halaamaan! Siinä sitten juteltiin, mutta jälkeenpäin tuli kyynel silmään, kun hoksasin, että olin ollut tytölle niin tärkeä kontakti! Siis TV-juontaja!

    Äskettäin tapasin nuorehkon miehen, joka kysyi, voiko minua fanittaa. Olinpa hämmästynyt ja nauratti makeasti! Hän kertoi että hänen lapsuudessaan Noppa oli tärkeä, vaarin ja mopon lisäksi! Keskustelimme hänen kanssaan sitten lapsista ja lasten kasvatuksesta ihan vakavasti.

    Nykyään olen kiireinen eläkeläinen. Harrastan akvarellimaalausta ja ystävien tapailua. Katselen joskus lastenlasteni kanssa Pikku Kakkosta ja ihmettelen, kuinka vähän makasiiniohjelmissa on Suomessa tehtyjä inserttejä. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että TV ei saa olla lastenvahti. Ohjelmissa on paljon asioita, joista lasten kanssa tulisi jutella. Hertan maailman pelejä olemme pelanneet, ovat aika kivoja.

    Minulta kysyttiin terveisiä tämän päivä lastenohjelmien tekijöille. Tämä olikin vaikea! Terveiseni voisi olla, että pitäisikö tämän päivän lastenohjelmien tekijän löytää itsestään lapsikatsoja?

    Kommelluksia on kyllä matkan varrella tapahtunut. Tulee mieleen yksi kerta, kun kiireessä olin unohtanut - tai en ollut viitsinyt - pestä paksua juontomaskia pois ja junassa sitten ihmettelin, kun ihmiset tuijottivat. Huomasin sitten, että maskithan ovat vielä naamassa! Tähän voisikin lopettaa ja todeta, että paljon olisi juttuja - vaan eivät ole varmaan painokelpoisia!"

    Terkkuja Hessulle ja koko Noppa-ryhmälle!

    Maija Asikainen

    Kommentoi 2 Lue kommentit


  • Kun kerron olleeni Nopassa, muistojen tulva yllättää paatuneimmankin

    Heikki Takkinen. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle

    "Olin tehnyt jo lukiovuosinani Kemissä radiojuttuja Ylelle. Helsinkiin muutettuani jatkoin samoja hommia. Opiskelun ohella tein osa-aikaisesti töitä myös Suomen YK-liitossa. Työtoverinani oli Helena Allahwerdi, joka oli mukana myös Noppa-työryhmässä, ja hän pyysi minut mukaan ohjelmaan. Olin työskennellyt yhden talvikauden Pakilan lastenpaikassa osa-aikaisena lastentarhanopettajana, joten lapset ja lasten maailma eivät olleet vieraita.

    Asuin tuolloin Helsingissä Sturenkadulla opiskelija-asuntolassa, ja ohjelmia tehtiin Pasilan studioilla.

    Noppaa aloittaessani olin reilu kaksikymppinen maailmanparantaja - nyt olen lähes kuusikymppinen maailmanparantaja. Kokemusten lisääntyessä hiukset ovat vähentyneet, mutta perusmaailmankuva on entisellään!

    Heikki "Hessu" Takkinen sekä nuket Sanna ja Ville 100:nnessa Noppa-lähetyksessä vuonna 1975. Kuva: YLEHeikki "Hessu" Takkinen sekä nuket Sanna ja Ville 100. Noppa-lähetyksessä vuonna 1975. Kuva: YLE.

    Nopan studio-osuuksissa ei ollut 1970-luvulla lapsia mukana. Silloisen tutkimuksen mukaan kotona ohjelmaa katsovat lapset eivät toivoneet lapsia studioon. He halusivat, että juontajat ovat vain heidän käytössään.

    Meillä oli Nopassa melko suuri työryhmä, jota veti Pirkko Liikanen Jyväskylän yliopistosta. Lisäksi mukana oli 5 - 6 ohjaaja-käsikirjoittajaa, parhaimmillaan 6 - 7 juontajaa, graafikoita ja teknistä henkilökuntaa. Itse aloitin juontajana, mutta siirryin aika pian myös käsikirjoittamaan ja ohjaamaan.

    Ohjelmien käsikirjoittajia oli puolisenkymmentä, kirjoitimme jokainen vuorollamme aina neljän ohjelman eli viikon ohjelmien käsikirjoitukset. Käsikirjoitukset olivat tarkkoja. Ne käsiteltiin yhteisissä palavereissa, mutta spiikkejä saattoi aivan vapaasti muokata omaan suuhun sopiviksi.

    Teimme myös päiväkotien sekä ruotsinsuomalaisten lasten käyttöön muutamana vuonna Noppa-lehteä, joka laajensi ja syvensi ohjelmissa käsiteltyjä teemoja. Lehdet tehtiin ryhmätyönä, joten kirjoitimme lehtiin myös jokainen.

    Nopan aikana aloin myös käsikirjoittaa ja ohjata muita ohjelmia. Tätä jatkui noin 10 vuotta. Sen jälkeen aloin tuottaa Ylen ulkopuolella pitkiä ja lyhyitä elokuvia - jotka toki aikanaan päätyivät myös Ylen ohjelmistoon.

    Heikki Takkinen teki YLEssä myös opetusohjelmia, mm. Opinportti-sarjaa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE, 2002.
    Heikki Takkinen teki YLEssä myös opetusohjelmia, mm. Opinportti-sarjaa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE, 2002.

    Nykyään jatkan elokuvien tekemistä ja tuottamista esimerkiksi animaatiostudiossa Virossa. Lisäksi opetan elokuvan tekemistä, pyöritän Helsingin Käpylässä oleva asukas- ja nuorisotaloa ja teen erilaisia lapsiin ja nuoriin liittyviä pilottihankkeita. Minulla on monia erilaisia luottamustoimia mm. Kallion lukion ja työväenopiston johtokunnissa ja lautamiehenä. Taustayhteisöni Käpylän Klubin kautta olen mukana monissa kansalaisliikkeissä ja asukastoiminnoissa, joiden tavoitteena on erityisesti lasten ja nuorten asioiden parantaminen.

    Olen itse oma työnantajani, joten voin nykyisin tehdä aina sitä, mikä tuntuu tärkeältä ja mielenkiintoiselta. Päivät ovat pitkiä, mutta se johtuu siitä, että elämässäni työn ja vapaa-ajan välillä ei ole eroa. Teen mitä teen, silloin kun sitä teen.

    Heikki "Hessu" Takkinen Opinportti-ohjelmassa vuonna 2001. Kuva: Heli Sorjonen/YLE.
    Heikki "Hessu" Takkinen Opinportti-ohjelmassa vuonna 2001. Kuva: Heli Sorjonen/YLE.

    Tänä päivänä ongelmat lastenohjelmissa ovat samoja, mitä ne ovat olleet jo kymmeniä vuosia. Hyviä lastenohjelmia tehdään liian vähän ja siksi lapset katsovat ohjelmia, jotka ovat heille tarpeettomia ja usein sopimattomia. Monet lastenohjelmat tehdään lisäksi tekijöiden eikä lasten ehdoilla.

    Evoluutiossa ei ole tapahtunut mitään tuhansiin vuosiin. Lapset ovat samanlaisia kuin ennenkin ja tarvitsevat samoja asioita kuin ennen. Valitettavasti nämä asiat muistetaan yleensä paremmin lemmikkieläinten kohdalla kuin lasten - vaikka tarpeet ovat melkein samoja: terveellinen ruoka, raikas vesi, ulkoilu, liikunta, siisteys, leikki, läsnäolo - ja ennen kaikkea rakkaus.

    Kohtaan Noppa-faneja vaihtelevalla tiheydellä. Joskus tapaan usein ja useita, joskus menee viikkoja, ettei kukaan tule muistuttamaan menneestä. Yleensä Noppa-ajan lapset, nykyiset keski-ikäiset, tulevat kysymään: ”Hei olitko Pikku Kakkosessa?” Kun kerron olleeni Nopassa, muistojen tulva yllättää paatuneimmankin.

    Minulta on kysytty, onko totta vai tarua, että toivotin lapsille joskus Nopan päätteeksi "Muistakaa lapset solidaarisuus!" Tämä on osittain totta ja osittain tarua: kyseessä ei ollut Noppa vaan lastenohjelmasarja, joka käsitteli ystävyyttä, solidaarisuutta ja toisten huomioonottamista.

    Sen sijaan aika usein Nopan päättyessä muistutimme nappulasta, jolla television voi sulkea!"

    Heikki Takkinen

    Heikin juontajakaverin Maija Asikaisen tunnelmia Nopan-teosta PL 347 -blogissa pian!

    Kommentoi 2 Lue kommentit


kirjoittajasta

PL 347 on blogi on kurkistus Ylen lastenohjelmien ja -palveluiden taakse. Tervetuloa kehittämään parempaa Lasten Yleä.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä