"Opiskelin 1971 alkaen Kouluhallituksen ja Sosiaalihallituksen ensimmäisessä esikoulunopettajakoulutuksessa. Olin valmistunut 1963 lastentarhanopettajaksi ja työskentelin tuolloin Espoossa, Tapiolassa, Metsolan lastentarhassa. Tapasin eräässä työryhmässä Ylen Lastenohjelmien toimittajan Antero Ikosen, joka halusi kerran vuonna 1973 – hätätilanteessa – tulla kuvaamaan ohjelmaa Metsolan lastentarhaan. Näin minutkin saatiin houkuteltua mukaan tekemään Noppaa, freelancerina.

Asuin Tapiolassa. Työmatkani Pasilaan oli noin 13 km, jonka taitoin bussilla, junalla ja usein omalla tipparellulla. Olin 31-vuotias, kahden pienen tytön äiti ja innokas opiskelemaan uutta ja saamaan lisää tietoa esikoulusta silloista työtäni silmälläpitäen.

Noppa-työryhmään kuului muun muassa Ylen Lastenohjelmien toimituksesta toimittaja-ohjaaja Antero Ikonen ja kuvaussihteeri Ritva Eränen, toimituksen ulkopuolisina työryhmässä olivat minun lisäkseni kuvittajana kuvaamataidonopettaja Maikki Harjanne. Koko Noppa-projektin vastaavana suunnittelijana oli kehityspsykologiasta 1975 tohtoriksi väitellyt Pirkko Liikanen Jyväskylän Yliopistosta.

Aluksi toimin ohjelmissa juontajana, mutta sarjan jatkuessa ja työryhmän laajentuessa aloin tehdä myös käsikirjoituksia. Pääsin myös Ylen TV-ohjaajakoulutukseen ja sain toimittaa ja ohjata omat Noppani vuorollani.

Pirkko Liikanen toimi ohjelmasarjan vastaavana suunnittelijana. Työryhmä kokoontui pari kertaa vuodessa ”suureen” suunnittelukokoukseen. Silloin yleensä kritisoimme tehtyjä ohjelmia, suunnittelimme uusia linjoja ja jaoimme tehtävät käsikirjoitukset ja tuotettavat ohjelmat.

Noppaa tehtiin vuosina 1971–1980, suunnittelu mukaan lukien. Ohjelman lopettamispäätös ei ollut työryhmälle helppo. Päätökseen vaikuttivat hyvin monet eri tekijät. Toki uusiutumista kaivattiin, ja tästä alkoikin vähän vakiintuneempi alle kouluikäisille tarkoitettujen ohjelmien aika. Oli muun muassa Lasten TV, Puoli kuusi sekä TV2:ssa Pikku Kakkonen.

Olin jättäytynyt pois lastentarhasta 1975 ja ryhtynyt freelanceriksi saatuani lisää koulutusta. Sain jatkuvasti lisää tehtäviä toimittajana ja ohjaajana. 1984 sain vakituisen paikan TV1:n Lastenohjelmien toimituksesta. Siitä alkoi varsinainen TV-toimittajan urani ruudun takana.

Kyllähän Noppa-täti-leima joskus tuntui vähän ärsyttävältä, varsinkin joskus kun työkaverit junapysäkillä moikkailivat Noppa-tätinä! Nopan suosio lasten keskuudessa oli kyllä tiedossamme, työryhmähän oli tehnyt Pirkko Liikasen johdolla tutkimustyötä siitä, miten alle kouluikäisille tulee tehdä tv-ohjelmia. Tavoitteet koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamiseksi oli tarkoin määritelty.

Huomaan nyt, etten koskaan ole ajatellut meidän olleen mitään ”supervanhempia” tai että meitä olisi sellaisina pidetty, vaikka teimme suosittua lastenohjelmaa. 1970-luvulla TV oli vielä niin uusi. Hiekkalaatikolla lapset kyselivät, että miten Hessu ja minä pääsemme heidän olohuoneeseensa, telkkariin sisään.

Lastenohjelmien toimituksessa sai varsin pian huomata, millainen epätasa-arvo vallitsee lastenohjelmien ja vaikkapa urheiluohjelmien ulostulon suhteen. Monta kertaa tapahtui niin, että urheiluohjelma vei lastenohjelman ulostuloajan. Ja oli myös aikoja, jolloin lastenohjelmanauhat jyrättiin – eikä siis arkistoitu. Tätä tapahtui varsinkin kahden tuuman kuvanauhojen aikaan.

Eräs liikuttava muisto on vuosien takaa Helsingin rautatieasemalta. Olin menossa töihin Pasilaan kun noin 13–14-vuotias surkeannäköinen tyttö huudahti kovalla äänellä ”Noppa-täti!” ja syöksyi halaamaan! Siinä sitten juteltiin, mutta jälkeenpäin tuli kyynel silmään, kun hoksasin, että olin ollut tytölle niin tärkeä kontakti! Siis TV-juontaja!

Äskettäin tapasin nuorehkon miehen, joka kysyi, voiko minua fanittaa. Olinpa hämmästynyt ja nauratti makeasti! Hän kertoi että hänen lapsuudessaan Noppa oli tärkeä, vaarin ja mopon lisäksi! Keskustelimme hänen kanssaan sitten lapsista ja lasten kasvatuksesta ihan vakavasti.

Nykyään olen kiireinen eläkeläinen. Harrastan akvarellimaalausta ja ystävien tapailua. Katselen joskus lastenlasteni kanssa Pikku Kakkosta ja ihmettelen, kuinka vähän makasiiniohjelmissa on Suomessa tehtyjä inserttejä. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että TV ei saa olla lastenvahti. Ohjelmissa on paljon asioita, joista lasten kanssa tulisi jutella. Hertan maailman pelejä olemme pelanneet, ovat aika kivoja.

Minulta kysyttiin terveisiä tämän päivä lastenohjelmien tekijöille. Tämä olikin vaikea! Terveiseni voisi olla, että pitäisikö tämän päivän lastenohjelmien tekijän löytää itsestään lapsikatsoja?

Kommelluksia on kyllä matkan varrella tapahtunut. Tulee mieleen yksi kerta, kun kiireessä olin unohtanut - tai en ollut viitsinyt - pestä paksua juontomaskia pois ja junassa sitten ihmettelin, kun ihmiset tuijottivat. Huomasin sitten, että maskithan ovat vielä naamassa! Tähän voisikin lopettaa ja todeta, että paljon olisi juttuja - vaan eivät ole varmaan painokelpoisia!"

Terkkuja Hessulle ja koko Noppa-ryhmälle!

Maija Asikainen