Rakkain astiani: vaijan vanha tsaijukuppi

Vanha sininen kuppi on Helenalle aivan erityinen. Hänen isänisänsä eli vaija joi siitä aina.

- Vaikka vaija oli hyvin lempeä luonteeltaan, kuppiasiassa oltiin tiukkana: muut eivät sitä käyttäneet. Vaija joi kupistaan aina teetä eli tsaijua.

Alkuperäinen kuppi on aikojen saatossa kadonnut, mutta uusi prikulleen samanlainen löytyi kuitenkin kirpputorilta. Alkuperällä ei ole sinänsä enää mitään väliä, Helenan puheissa kuppi on se ainoa oikea.

Sinivalkoinen kahviserviisi on kertynyt pikku hiljaa

Muistutukseksi tulevaisuuden isosta unelmasta Helena on nostanut ruokahuoneen pöydälle esille ison joukon eriparikahvikuppeja ja -lautasia – kaikkia yhdistää koboltinsininen tai valkoinen väri. Helena on kerännyt astioita jo pitkään kirppareilta tulevaisuus mielessään.

- Nyt vasta hoksaan, että kyllähän vaijan kuppi on ollut innoittamassa värimaailmaani iän kaiken! Ei siis ihan pelkästä alitajunnasta tullut tämäkään.

Suhde käyttöastioihin kumpuaa Helenalla sydämestä: kodin astiat löytyvät usein kirpputoreilta. Ne saavat olla eri pariakin. Useimmiten ne ovat valkoisia sinisin koristein - tai toisinpäin.

- Maailma on jo täynnä kaikkea. Haluan hankkia vanhaa, niissä näkyy kaikki eletty elämä. 

Ruokaa mieluiten muille - ja ehdottomasti talkoilla

Astiapuheistaan ja Tessa Kiros -tyyppisten upeiden keittokirjojen valikoimista voisi päätellä, että Helena Seppänen tekee paljon ruokaa.

- Pidän ruoasta ja kaikenlaisista sen ympärille rakentuvista maailmoista, mutta en laita ruokaa mitenkään erityisen paljon itse kotona. On minulla muutamat suosikkini, joita teen – lähinnä sellaisia jotka maistuvat myös lapselle.

Helena nauttii olla emäntänä juhlissa kuin juhlissa, mutta yleensä juhlat ja tapahtumat järjestetään muualla kuin kotona.

- Leivon kirpputoreille, myyjäisiin - kaikkialle, missä hommat tehdään yhdessä, talkoohengessä. Ihmiset ovat niin hyvällä tuulella tullessaan kahville, munkille ja myyjäisiin, ja on aina yhtä antoisaa höpötellä ihmisten kanssa.

Keittiöpuuhista leivonta on Helenalle tärkeä henkireikä. Innostus leivontaan on tullut mummun perintönä. Seppäsen lapsuudenkodissa oli 60 - 70-luvuilla myös lastenhoitaja, joka oli innokas leipoja. Pullantuoksu oli töistä tulevia vanhempia jo ovella vastassa.

- Lapsena myös leikittiin kahvilaa. Kun äidinisä tuffa tuli kylään, tarjoilin pihakallioilla mudasta tehtyjä pikkuleipiä, jotka olin koristellut pihlajanlehdillä.

Lapsuusmuistojen uusi twisti

Helmi-mummun karjalanpiirakat ja mustikkapiirakka ovat jättäneet Helenaan lähtemättömän muistijäljen – kuten myös iso ja pyöreä ruiskuorinen perunapiirakka.

- Ai jai jai, miten hyvää se oli! Sitä on kyllä pakko tehdä myös sitten joskus kahvilassa! huokailee Helena.

Leivontahommissa Helena on innokas kokeilija, ja kokeiluista saavat nauttia niin ystävät kuin naapuritkin.

Lapsuuden kahvilaleikkien muistoista, rakkaudesta pullantuoksuun ja vaijan sinisen kupin mukanaan kantamasta tunnelmasta on syntymässä pian jotain uutta, kun Helenan oma kahvila avautuu.

- Hellitä hetkeksi! Istu ja rauhoitu! Kengät voi potkaista pois jalasta, vaihtaa villasukkiin. Niitäkin voisi itse asiassa myydä. Siellä saisi olla vaan – ja nautiskella juuri sinulle keitettyä kahvia.

Puolukkakakun koe-erän viimeiset palat katoavat parempiin suihin samalla, kun Helena jatkaa kahvilalle sopivan paikan kartoittamista. Ja kahvilan astiat – nehän ovat jo olemassa, sinivalkoisina.
Mikä tekee jostain astiasta rakkaimman ja erityisen? Olotilan Rakkain astiani –jutuissa kuullaan tarinoita arkisten käyttöastioiden takaa.