Oikeus omaan kehoon – ei lapsia!

Oikeus omaan kehoon - ei lapsia! Kuva: stock.xchng

Sanna Hyvönen, 30, ei ole koskaan halunnut tulla äidiksi, ja iän myötä päätös on vain vahvistunut.

– En ole koskaan halunnut lasta, minulta on aina puuttunut tarve vanhemmuuteen. Olen kuullut varmasti jokaisen järki- ja tunneperustelun lasten hankkimisen puolesta, mutta ne eivät muuta sisäistä varmuuttani siitä, että tämä elämä, juuri tällaisena, on minulle oikea tie.

Muiden ikäistensä tavoin Sanna uskoi pitkään, että lapsia kuuluu kuitenkin jossain vaiheessa perheeseen tulla. Vasta yliopisto-opintojen loppuvaiheessa hän alkoi hiljalleen tajuta, että lapsettomaan elämään pyrkiminen on ihan mahdollinen vaihtoehto.

– Varsinaisesti kissa nostettiin pöydälle, kun nykyinen parisuhteeni alkoi osoittaa vakavoitumisen merkkejä ja oli varmistuttava siitä, että toiveet tulevaisuudesta ovat pääpiirteissään samansuuntaiset. Onneksemme olemme samaa mieltä. En usko, että näin isossa asiassa voisi tehdä kompromisseja.

Lapsivihasta tai vastuunkantamisen pelosta ei ole kyse. Sannan perhe- ja ystäväpiirissä on paljon lapsia eivätkä perheenlisäystä toivovien tuttavapariskuntien vauvauutiset lyö kiilaa ystävyyteen, vaan Sanna iloitsee niistä täydellä sydämellä.

– Oma kummityttöni täytti juuri kymmenen ja olemme opettaneet toisillemme valtavasti asioita tämän onnellisen vuosikymmenen aikana. Pidän lapsista ja tiedän kyllä, että vanhemmuus tuo riemuja mukanaan. Uskon vilpittömästi, etten voi ymmärtää, mistä jään paitsi, mutta se ei vielä saa minua haluamaan vanhemmuutta. En vain halua äidiksi.

Niina Tolonen, 25, alkoi pohtia ajatusta vapaaehtoisesta lapsettomuudesta jo ala-asteella, kun kaveripiiriin syntyi pikkusiskoja ja -veljiä. Myöskään omien vanhempien sisarusten lapset eivät saaneet hoivaviettejä heräämään.

– En koskaan lapsena leikkinyt vauvanukeilla, ja tätiyden kautta tiesin jo melko nuorena, että äitiys tai lapset eivät ole minun juttuni. En koe äidillistä hoivaviettiä enkä osaa tunnesitoutua edes mielikuvissani oman lihani ja vereni tuotteeseen.

Päätös on saanut Niinan myös harkitsemaan miesvalintoja tavallista tarkemmin.

– En voisi olla parisuhteessa miehen kanssa, joka tahtoisi saada lapsia, sillä kuinka voisin riistää jonkun toisen vauvaunelmat ja pahimmillaan tuhota liittoni siinä samalla. Itse en tahdo lapsia, mutta jos seurusteluaikana olisi paljastunut, että kumppanini ajattelee toisin, olisin todennäköisesti "vapauttanut miehen markkinoille".

Nykyinen kihlattu on Niinan kanssa samaa mieltä lasten hankkimisesta. Molemmat olivat tehneet päätöksen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta jo ennen toisiinsa tutustumista.

Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa – vai ajaako?

Kun asunto vaihtuu isompaan, heräävät sukulaisten toiveet. Kun auto vaihtuu perhemalliin, ei voi olla kyse kuin tulevasta vauvasta. Ja jos vielä mahanseutu kasvaa, kyse on vuorenvarmasti iloisista uutisista. Moni uskoo, että Se oikea mies ja hormonit saavat kyllä vauvavietit heräämään.

Niinaa jatkuva kyseenalaistaminen ärsyttää. Sanna puolestaan ei ymmärrä, miksi jo elämää nähneen ja onnellisessa parisuhteessa elävän kolmekymppisen päätös ohitetaan tyhjänpäiväisenä.

– Ymmärrän kyllä, että teini-ikäinen, joka julistaa uhmakkaasti, ettei koskaan hanki lapsia, ei välttämättä ole harkinnut asiaa kovin monipuolisesti. Ja osalle mielen muuttuminen on ihan luonnollinen seuraus siitä, että aikuistuu. Itse voin kuitenkin sanoa, että lapsettomuus on harkittu päätös, jota on tosiaan punnittu kaikilta kanteilta. Päätökseni ohittaminen haihatteluna tai ymmärtämättömyytenä loukkaa, koska samalla tunnen, että harkintakykyäni tai älykkyyttäni pidetään jotenkin riittämättöminä.

Jos viettiä suvunjatkamiseen ei ole eikä sitä tule, voi nainen tai mies tehdä sterilisaation. Niinalle asia ei ole vielä ajankohtainen, sillä yhteiskunnan asenne lapsien tekemättä jättämiseen on tiukka ja toimenpide vaatii 30 vuoden ikää. Hiljattain pyöreitä täyttäneelle Sannalle päätös lapsettomuudesta on nyt konkreettisempi.

Ei lapsenlapsia?

Ystäville viesti lapsettomuudesta on mennyt helposti perille, ja Sanna on varsin avoimesti vastannut myös työpaikalla, jos joku on asiasta kysynyt. Sen sijaan omille vanhemmille lapsettomuudesta kertominen oli kova paikka. Lopulta Sanna kertoi asiasta vanhemmilleen mökillä muutaman viinilasillisen rohkaisemana.

– Vanhemmille kertominen oli vaikeaa, ja tunsin siitä musertavaa syyllisyyttä etukäteen. Vastaanotto yllätti, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen sen ei olisi pitänyt: Vanhempani kehottivat minua ajattelemaan itseäni ja pyrkimään löytämään oman polkuni maailmassa, on se sitten millainen tahansa. Elämäänsä ei kuulemma pidä elää muiden toiveiden mukaan. Itkuhan siinä tuli, ja valtava helpotus myös!

Paineet perheenlisäyksestä ja isovanhemmuuden takaamisesta omille vanhemmille kaatuvat yleensä tyttärille. Vaikka Sannan vanhemmat ovat tukeneet tytärtään päätöksessä, toisinaan syyllisyys isän isovanhemmuuden riistämisestä painaa Sannaa yhä.

– Isälläni ei ole lisäkseni muita lapsia, joten hänestä ei näillä näkymin ole tulossa isoisää. Se aiheuttaa minulle edelleen jossain määrin mielipahaa ja syyllisyyttä.

Niinan perheessä siskot ovat hoitaneet isovanhemmuuden asialistalta. Perinteinen perhenäkemys aiheuttaa kuitenkin edelleen närää.

– Siskoni ovat jo tottuneet ajatukseen, että heidän lapsensa eivät saa lisää serkkuja. Mutta äitini on hankala pala. Hänellä on aina ollut perinteikäs ajatusmaailma, ja lasten hankkiminen on hänen näkemyksensä mukaan yksi tapa vahvistaa miehen ja naisen välistä liittoa. Mieheni suku puolestaan on hyvin pieni, mutta kukaan ei ole koskaan painostanut häntä lisääntymään. Tämä miesten ja naisten sanan vastakkainasettelu kummastuttaa. Miksi lapseton mies on nyky-yhteiskunnassa ok, mutta lapseton nainen on outo?

”Olet vajavainen naisena, jos et täytä luontaista rooliasi äitinä”

Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvillä keskustelupalstoilla toistuvat teemat oikeasta naiseudesta, itsekkyydestä ja valinnan katumisesta vanhana.

Sannan mielestä väite naiseuden ja äitiyden pakollisesta yhdistämisestä on törkeä, ja se luo lisäpaineita niille, joista ei voi tulla äitiä, vaikka he sitä itse haluaisivatkin. Sannalle itselleen äitiys merkitsee vain yhtä naiselle mahdollisista rooleista.

– Pidän itseäni läpikotaisin naisena, vaikken olekaan äiti. Ymmärrän kyllä, miten voimaannuttava ajatus äitiyden ihmeestä ja naisen yhteiskuntaa ylläpitävästä voimasta on, mutta en kuitenkaan osaa nähdä itseäni mitenkään vajavaisena tämän vuoksi. Äitiys on yksi mahdollinen rooli, jonka nainen voi elämässään saada, mutta muitakin tärkeitä rooleja on. Itseltäni puuttuu monta naisen roolia, mutta toisaalta minulla on monia, joita muilla taas ei ole. En näe mielekkäänä laittaa eri rooleja arvojärjestykseen muiden kuin oman elämäni kohdalla.

Mitä vapaaehtoisen lapsettomuuden valinnan itsekkyyteen tulee, Sanna ja Niina pitävät näkökulmaa täysin absurdina.

– Kaikki perhepoliittiset päätökset ovat itsekkäitä ja niin pitääkin olla. En ole kuullut vielä yhtäkään epäitsekästä syytä hankkia lapsi. Miksi siis lapsettomuuteen pyrkimisen pitäisi olla sen vähemmän itsekästä?, Sanna kysyy.

– Itsekkääksihän väitetään sekä niitä, jotka hankkivat tai jättävät hankkimatta lapsen. Mutta perustelut ovat aina samat. Ovatko geenisi muitten geenejä parempia ja siksi hankit lapsia jatkaaksesi sukuasi? Olet itsekäs, kun et jatka sukuasi. Mitä jos äitisi olisi tehnyt samoin? Kuka hoitaa sinua vanhana? Miksi et anna yhteiskunnalle panostasi? Entä kuka tekee työsi, kun olet hoitamassa lastasi? Niina listaa.

Äitiyskeskustelu kuumentaa verkossa tunteikkaita purkauksia puolesta ja vastaan.

Itsekin Vapaaehtoisesti lapsettomien sivuilla bloggaavan Sannan mukaan maailmassa on enemmän kuin riittävästi lapsia eikä ihmiskunta jää hänen geenejään kaipaamaan. Oman päätöksen takana on tällä hetkellä helppo seisoa. Katuuko Sanna sitä joskus, sitä hänen on vaikea sanoa.

–Voin katua tai olla katumatta. Jos joskus kadun, käsittelen asiaa sitten. En arvostele kenenkään pyrkimystä vanhemmuuteen, mutta minulle lapsettomuus on ihan yhtä arvokas ja ihan yhtä sisäsyntyinen tarve. Se on olennainen osa minuutta. Ja mitä vaihtoehtoja minulla on? Yrittää saada lapsi ihan kaiken varalta, vaikken nyt sellaista halua?

kommentit

"Käsittelin vaan lapsellisuutta eläkejärjestelmän kautta."

Minun nähdäkseni käsittelit sitä vanhempien tekemän lastenhoidon kautta. Jos haluaa lapsia ja tekee niitä -> itsestäänselvä seuraus on se, että lapsista pitää myös huolehtia.
Kumma juttu että jos vela kertoo nauttivansa lapsettomasta elämästä, vanhemmat kiireesti julistavat miten IHANAA elämä lasten kanssa on, paljon IHANAMPAA kuin oli lapseton elämä, mutta tällaisten asioiden yhteydessä se lapsiperhe-elämä onkin RANKKAA TYÖTÄ jota pitäisi monin tavoin muiden taholta palkita.

Keskiverto citysinkkuvela maksaa todennäköisesti veroja elämänsä aikana enemmän kuin keskiverto perheenäiti, käyttää todennäköisesti vähemmän erilaisia julkisia palveluja kuin keskiverto lapsiperhe, eikä pelkkä lapsen tekeminen vielä riitä takaamaan että lapsi todella tulevaisuudessa osallistuu Suomen eläkejärjestelmän ylläpitoon. Joten kyllä - citysinkkuvela on aivan yhtä oikeutettu eläkkeeseensä kuin lapsia tehnyt ihminen.

>Suffi Su, 2012-03-11 21:11

Lapselliselle:
Niin kauan kuin lapsettomat veronmaksajat maksavat myös lapsiperheiden kuluja, ei kannata jeesustella eläkejärjestelmästä.

>Lapseton Ma, 2012-04-09 14:28

Pahinta elämässä on tehdä jotain mitä ei oikeastaan halua. Se on hyvä jos tietää mitä haluaa tai ei halua, eikä siihen ole muilla mitään sanottavaa. Vaikka lapset tuovat iloa ja rakkautta, elämä lasten kanssa myös vaatii paljon, eikä siihen pidä lähteä mistään ulkoisista syistä. Itse odotan toista lasta ja mitä tulee raskauteen, tässä olotilassa ei ainakaan ole mitään kadehdittavaa. Sanonpahan vain teille jotka ette halua tätä kokea, että itsekkin lisääntyisin mielelläni niin että lapsi kasvaisi jossain tekokohdussa laboratoriossa. Olo on surkea jo alussa ja kokemuksen mukaan vain pahenee loppua kohti. Tähän kun lisää jatkuvat ravaamiset lääkärillä ja neuvolassa ja synnärin neuvostoliitosta perityn "ihmisystävällisyyden", niin ou jee. Lapsettomuudessa on puolensa.

>jepjep Su, 2012-03-11 20:19

Itse olen nyt 35 nainen ja olen jo 16-vuotiaasta lähtien tiennyt etten halua lapsia. Itseäni tässä lapsettomuuskeskustelussa noin yleensä hmmästyttää yksi kommentti hyvin paljon. "Mitä jos kadut myöhemmin päätöstäsi?" saa kuulla usein. MIksei samaa kysytä lapsia hankkivalta? Taitaa olla tabu myöntää tai edes keskustella asiasta että oliko sittenkään lapsen tai lasten hankkiminen se paras ratkaisu. Usein lapsia haluamattomat miettivät päätöstään perinpohjaisesti eikä se ole todellakaan kepeästi tehty päätös, vaikka alunperin asian tajuaminen että minä en lapsia halua olisikin itsestäänselvä. Sen sijaan aika harva lapsia hankkinut taasen tuntuu juurikaan asiaa pohdiskelevan, vaikka välillä ylirasittuneita eikä kovinkaan onnellisia vanhempia kuunnellessaan ei voi olla ajattelematta että olisiko ehkä kannattanut.

>Noku Su, 2012-03-11 21:25

Ne perinteiset syyt hankkia lapsia sekä tietoista lapsettomuutta vastaan tuntuvat absurdeilta ja kliseiltä, kun on itse nuori eikä ole vielä valmis perheellistymiseen. Nyt keski-ikäisenä perheenäitinä ne ovat mielestäni yhä enemmän asiaa.

Mielestäni 25-30 -vuotias on aivan liian nuori lyömään lukkoon, ettei koskaan halua lapsia. Tunnen useampia, joiden mieli on muuttunut 35 ikävuoden jälkeen. On olemassa ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta sovellu vanhemmiksi, eikä heita siihen pidä painostaa. Monessa tapauksessa kuitenkin ne syyt, joita esitetään lapsettomuuden puolesta, vaikuttavat lähinnä tilapäisiltä: kuka haluaisi vielä viisikymppisenä tanssia joka viikko aamuun asti kaksikymppisten joukossa? Nuoruus elämänvaiheena jatkuu entistä kauemmin, mutta koska hedelmällisyydellä on rajansa, on kuitenkin ajoissa osattava nähdä tämän hetken ohi ja tehtävä harkittu päätös.

Eläkkeiden maksaminen ihmisen jälkikasvun tuottavuuden mukaan tuskin on mahdollista tai järkevää. Lähinnä tuolla eläkekysymyksellä kai viitattiin siihen, että yhteiskunnan jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan, eivätka lapsettomat ole pelkkiä muitten kulujen maksajia, niin kuin he usein uskovat.

Vaikka maailmassa on liikakansoitusta on kuitenkin jokaisen yhteiskunnan edun mukaista, ettei väestössä tule kovin jyrkkiä romahduksia. On mielestäni reilumpaa, että jokainen perhe kasvattaa pari lasta suhteellisessa hyvinvoinnissa, kuin että vähänkään paremmissa töissä olevat naiset jäävät lapsettomiksi (vrt. esim. Saksan "Generation kinderlos") ja yhä suurempi osa lapsista syntyy kaikkein köyhimpien ja vähiten koulutettujen (maahanmuuttaja)naisten suurperheisiin.

Suomessa asiat ovat varsin hyvin ja koska tällaista kahtiajakoa ei vielä ole, työnantajienkin on otettava perheellisten tilanne huomioon ja otettava töihin myös äitejä. Muualla naisten on selvemmin valittava: työ vai lapset.

>A.H. Ma, 2012-03-12 11:29

Voin sanoa, etten edes kaksikymppisenä viihtynyt yökerhoissa bailaamassa, joten se tai muukaan humputtelu ei todellakaan vaikuta valintaani. Elän ihan tavallista, tylsää arkea, johon kuuluu työ, kotielämä ja kulttuuri. Sitä imurointia, bussissaistumista ja pohjaanpalaneita kattiloita se arki meillä lapsettomillakin usein on, ei suinkaan discohilettä ja ulkomaanmatkoja.

>Gan Ma, 2012-03-12 12:13

"Mielestäni 25-30 -vuotias on aivan liian nuori lyömään lukkoon, ettei koskaan halua lapsia."

Mutta pari-kolmekymppinen on riittävän vanha lyömään lukkoon sen peruuttamattoman päätöksen, että haluaa olla vanhempi?

>Suffi Ma, 2012-03-12 11:44

Minä ainakaan en ole citysinkkubailuvela, enkä päättänyt jättää lapset hankkimatta koska haluan bailata ikuisesti ja juosta joka viikko tanssimassa. Ihan tavallista koulu-työ-arkielämää mullakin on. Turhan usein veloista ajatellaan että me ollaan hurjia sinkkuja, ja joka ilta juoksennellaan ympäriinsä hurvittelemassa. Kaipa niitäkin on, mutta ei vapaaehtoinen lapsettomuus sitä tarkoita.

Minä olen vela, se tarkoittaa: Minä En Halua Omaa Lasta. Se ei tarkoita mitään muuta. Se ei määrittele elämäni tavoitteita tai perimmäisiä ajatuksia millään muulla alueella. Moni vela haluaa ihan tavallisen pysyvän parisuhteen, omakotitalon, puutarhan, kesämökin, eli muuten sitä ihan samanlaista elämää kuin muillakin, ainoa ero on lasten puuttuminen kuvasta. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

>Aira Ma, 2012-03-12 18:23

Minusta tämä kiteytti melko hyvin koko asian. Mitäpä se loppujen lopuksi kenellekkään toiselle kuuluu miten kukakin elämänsä varrella valintoja tekee ja mistä syistä. Lapsien hankinta kysymys varsinkin kun on ainakin minusta kovin henkilökohtainen asia jokaisen ihmisen parisuhteessa.
Ei valintojaan kuuluisi joutua perustelemaan kenellekään.
Itse sitä ihminen on oman elämänsä herra.
Minä komppaan hyvin pitkälti Airaa ja ymmärrän asian ytimen.
Itse elän parisuhteessa, miehelläni on alle kouluikäinen poika joka viettää meillä viikonloppuja ja kesäisin viikkoja.
Minä olen opetellut tulemaan sinuiksi asian kanssa.
On päiviä ja viikkoja jolloin on kovin vaikeaa edes elää saman katon alla, mutta tiedän mitä sain kun tähän parisuhteeseen ryhdyin.
Rakastan miestäni enemmän kuin mitään ja hän tietää suhtautumiseni lapsiin. Lapset ei vaan ole minun juttuni.
Olen ajatellut asian niin että niin kauan kuin koen ettei minulla ole aikaa/ halua viettää vapaa aikaani lapsen/lapsien kanssa, en niitä hanki.
Nykypäivänä valitettavasti päädytään mielestäni hankkimaan lapsia kovin heppoisin syin. Hankitaan vaan koska ajatus on kaunis ja jompikumpi tai molemmat niin kovasti sitä haluaa. Sitten nähdään vanhempia kaupan jonossa ärisemässä pienelle. Ei ihmiset näin.
Myönnän itsekkyyteni siinä kohtaa että voin ääneen todeta etten hanki lapsia nyt koska haluan pitää vapauteni.

>nappula Ti, 2012-05-29 16:59

Minusta tämä kiteytti melko hyvin koko asian. Mitäpä se loppujen lopuksi kenellekkään toiselle kuuluu miten kukakin elämänsä varrella valintoja tekee ja mistä syistä. Lapsien hankinta kysymys varsinkin kun on ainakin minusta kovin henkilökohtainen asia jokaisen ihmisen parisuhteessa.
Ei valintojaan kuuluisi joutua perustelemaan kenellekään.
Itse sitä ihminen on oman elämänsä herra.
Minä komppaan hyvin pitkälti Airaa ja ymmärrän asian ytimen.
Itse elän parisuhteessa, miehelläni on alle kouluikäinen poika joka viettää meillä viikonloppuja ja kesäisin viikkoja.
Minä olen opetellut tulemaan sinuiksi asian kanssa.
On päiviä ja viikkoja jolloin on kovin vaikeaa edes elää saman katon alla, mutta tiedän mitä sain kun tähän parisuhteeseen ryhdyin.
Rakastan miestäni enemmän kuin mitään ja hän tietää suhtautumiseni lapsiin. Lapset ei vaan ole minun juttuni.
Olen ajatellut asian niin että niin kauan kuin koen ettei minulla ole aikaa/ halua viettää vapaa aikaani lapsen/lapsien kanssa, en niitä hanki.
Nykypäivänä valitettavasti päädytään mielestäni hankkimaan lapsia kovin heppoisin syin. Hankitaan vaan koska ajatus on kaunis ja jompikumpi tai molemmat niin kovasti sitä haluaa. Sitten nähdään vanhempia kaupan jonossa ärisemässä pienelle. Ei ihmiset näin.
Myönnän itsekkyyteni siinä kohtaa että voin ääneen todeta etten hanki lapsia nyt koska haluan pitää vapauteni.

>nappula Ti, 2012-05-29 17:00

Ihmiset aikuistuvat eri tahtia. Joillekin vanhemmaksi tuleminen kaksikymppisenä voi olla sekä luonnollista, haluttavaa ja siitä myös selvitään erinomaisesti. Kuten omilla vanhemmillani, olenko itse tästä mitenkään erinomainen esimerkki, on makuasia. Mitenkään vähättelemättä kenenkään ihmisen omaa, parasta ymmärrystä ja tulkintaa omista elämänvalinnoistaan, niin kyllä 25- tai 30-vuotiaskin on vielä kovin nuori tietämään varmuudella että ei koskaan, varsinkin kun naisten hedelmällisyys kestää yleensä noin viisikymppiseksi. Ylipäätään varmin esimerkki siitä, että ihminen on vielä nuori, on se, että hän ylipäätään luulee olevansa ehdottoman varma mistään.

Minulle ei isyys ollut mikään reaalinen, läsnä omassa elämässäni oleva, realistisesti valittavissa tai ei-valittavissa oleva asia kolmekymppisenä niin että siihen olisi voinut jotenkin ottaa kantaa. Olin kolmekymppisenä täysi kakara, vaikka olinkin asunut itsenäisesti jo miltei kymmenen vuotta, maksanut oman koulunkäyntini 16-vuotiaasta, ulkoiluttanut koirani 11-vuotiaasta ja huolehtinut aamurutiineistani jo 6-vuotiaasta. Minun elämääni mahtui vain minä, sen lisäksi mahdollisesti vielä oma itse.

Tulin isäksi vajaat 37-vuotiaana, ja kaikille ei tätä onnea ole suotu, eikä kaikista tarvitsekaan tulla isejä tai vanhempia. Ei ole mitään yleispätevää reseptiä siitä miten ihmisen tulee järjestää perhesuhteensa eikä sen paremmin siitäkään miten ja milloin aikuistutaan. Haluaisin nyt kuitenkin setämäisellä varmuudella muistuttaa jokaista minua nuorempaa, joka luulee olevansa varma omaehtoisesta lapsettomuudestaan: älä ole. Sinä voit muuttua. Elämässäsi voi tapahtua asioita, jotka saattavat muuttaa käsitystäsi omasta itsestäsi, omasta elämästäsi ja omista olosuhteistasi. Kannattaa suhtautua omaan elämäänsä yleensäkin avoimin mielin ja silmin.

>Michael Perukangas Su, 2013-05-12 16:02

Kun luin kritiikkia itsestani ja joku sanoi FB sivulla etta han oli jo luullut etta "Pakkoperhe" idea olisi jo jaanyt keskustelusta Suomessa. Paatin hakea GOOGLElla ja samat kommentit loytyy kuin minulle sanottiin 30-40 v sitten. Ja naita keskusteluja nayttaa olevan paljon vielakin. Onneksi veljentytto ei koe painetta hankkia lapsia!Ja tuskin sita 60-70 luvun keskustelua etta pitaisiko ehkaisy kieltaa jotta kansa lisaantyisi nopeammin.....

>Itsekas Su, 2014-03-30 21:53

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä