Mihin ihminen tarvitsee lisäaineita?

Elintarvikepakkauksien tuoteselosteista on harvoin mitään iloa. Pienellä präntätyt e-koodit eivät kerro meille juuri mitään, vaikka ne olisivat e-koodien määrän vähentämiseksi kirjoitettu auki. Siinä on kaupan hyllyllä ihmettelemistä, kun yrittää arpoa, onko tuote hyväksi vai pahaksi.

- Ei keho lisäaineita tarvitse vaan se elintarvike. Nyky-yhteiskunnassa meillä ei ole omaa lehmää pihalla eikä me pystytä kaikkea itse viljelemään. Tästä syystä tarvitsemme lisäaineita, jotta elintarvike saadaan turvallisesti pellolta pöytään, sanoo Helsingin yliopistossa ravitsemustietoa opettava Eeva Voutilainen.

Elintarviketurvallisuusviraston ylitarkastaja Kirsi-Helena Kanninen toteaa, että emme välttämättä tarvitse lisäaineita. Säilöntäaine on ainoa lisäaine, jolta emme ehkä voi välttyä.

- Säilöntäaine estää haitallisten homeiden ja bakteerien kasvua. Kaikki muut lisäaineet ovat oikeasti kosmetiikkaa, sanoo Kanninen.

Pitkän linjan puhtaiden makujen puolestapuhuja, kokki Markus Maulavirta on samoilla linjoilla. Hän on valmis hyväksymään säilöntäaineen, jolla saadaan esimerkiksi syksyllä tuorepuristettu omenamehu säilymään talven yli.

E-koodit auki

EU:n hyväksymiä lisäaineita on yli kolmesataa ja kaikki ovat saaneet oman e-koodinsa. Lisäaineet jaetaan lukuisiin eri ryhmiin kuten esimerkiksi säilöntäaineisiin ja pakkauskaasuihin.

Lisäaineet voivat olla joko luontaisia, luontaisen kaltaisia tai keinotekoisia. Esimerkiksi askorbiinihappoa eli C-vitamiinia löytyy luontaisesti hedelmistä ja marjoista, mutta sitä valmistetaan myös kemiallisesti lisäainekäyttöön. Silloin se on luontaisen kaltainen lisäaine.

Monet makeiset sisältävät atsovärejä, jotka ovat kemiallisesti valmistettuja ja täysin keinotekoisia lisäaineita. Nämä synteettiset väriaineet kiellettiin Suomessa 70-luvulla, mutta Euroopan Unioniin liittymisen myötä atsovärien käyttö jouduttiin taas sallimaan. Tosin atsoväri E128 päätettiin kuitenkin kieltää vuonna 2007.

Miten kuluttajan tulee sitten suhtautua näihin erityyppisiin lisäaineisiin? Onko olemassa jotain nyrkkisääntöä, mitä lisäaineita kannatta välttää?

- Kaikkia! naurahtaa Maulavirta.

- Ehkä on väärin sanoa kaikkia, koska onhan kaikille ravintoaineillekin oma koodi. Kuluttajan on likimain mahdotonta lähteä päättelemään, mitkä on hyväksyttäviä ja mitkä ei, jatkaa Maulavirta.

- Ensiksi kannattaa muistaa, että kaikki lisäaineet ovat tieteellisesti tutkittuja ja testattuja ja ne on turvallisia. Mutta joillekin erityisryhmille jotkin lisäaineet voivat olla ongelmallisia. Esimerkiksi lihavalmisteiden nitriitit voivat olla pikkulapsille ongelmallisia jos syö hyvin yksipuolisesti, sanoo Eeva Voutilainen.

-Jos haluaa välttää lisäaineita, niin minä itse lähtisin liikkeelle ehkä niistä keinotekoisista. Mutta toisaalta nekin on testattu, eli niitäkin periaatteessa voi käyttää, toteaa Kirsi-Helena Kanninen.

Joissain tuotteissa on jopa toistakymmentä lisäainetta. Silloin elintarvike on todennäköisesti hyvin pitkälle jalostettu, kuten esimerkiksi erilaiset pussikeitot. Elintarvikkeen rakenne ja aromit eivät ole enää samat, mitkä ne olisivat olleet alkuperäisessä muodossaan.

- Tämähän kertoo isosta kansallisesta sumutuksesta: meidät on saatu sellaiseen tilaan, ettemme enää ymmärrä, mikä on tarua ja mikä totta. Teollisuus on kouluttanut meidän makuamme suuntaan ettemme enää hyväksy aitoa tuotetta, koska vääristynyt maku on tullut valtamauksi. Siitä poisoppiminen tapahtuu syömällä ja maistelemalla puhtaita makuja, löytämällä aromeja ja arvoja, sanoo Maulavirta.

- Parhaiten lisäaineita välttää kun ostaa ensisijaisesti peruselintarvikkeita, kasviksia, maitoa, tuoretta kalaa ja lihaa sekä kasviöljyjä. Tämä tarkoittaa sitä että meidän pitäisi löytää ruoanvalmistukseen aika ja ilo, toteaa Voutilainen.

Näin on.

Katso insertti aiheesta 30.9.2011 Puoli seiskassa (esitysaika 8 päivää):