Jatka ruokaa – helpota arkeasi

Arkiruokaa nopeasti ja helposti. Kuva: stock.xchng, hotblack

Seuraava kuuden päivän arkiruokalista on laadittu sillä idealla, että edellispäivän ruokaa voi seuraavana päivänä jatkaa uudella ruokalajilla.

Listan kohderyhmänä on perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Aikuiset syövät lounaan töissä ja lapset koulussa tai päiväkodissa. Niinpä ruuanlaittajan harteilla on vain päivällisen valmistus.

Kuuden päivän ainekset voi ostaa kerralla kaupassa. Lista on muokattu Marttaliiton Hyvää itse tehden -kirjasen pohjalta.


Maanantai: lohipasta

3 rkl öljyä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
600 g kirjolohisuikaleita
200 g tuoreita herkkusieniä
1,5 tl currya
3 dl vettä
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 kalaliemikuutiota
(suolaa)
ripaus sitruunapippuria

Kuullota pilkotut sipulit öljyssä. Lisää lohi, paloitellut herkkusienet ja curry ja anna kypsyä hetki. Sekoita vehnäjauhot veteen ja lisää pannulle hyvin sekoittaen kunnes kastike sakenee hieman. Lisää kalaliemikuutio murennettuna. Kypsennä vielä muutama minuutti.

Ota puolet kastikkeesta talteen seuraavaa päivää varten.

Tarjoa kastike pastan kanssa. Keitä pastaa tupla-annos, ja säästä puolet seuraavan päivän keittoa varten.

Tiistai: kalaminestrone

Puolet maanantain lohipastakastikkeesta ja keitetystä pastasta
1 tlk tomaattimurskaa
noin 0,5 l vettä
basilikaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää tomaattimurska. Soseuta halutessasi. Lisää pastakastike ja pasta ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta basilikalla.

Keskiviikko: broilerikasari

3 rkl öljyä
1,5 tl currya
vajaa teelusikallinen inkivääriä
600 g broilerisuikaleita
3 valkosipulinkynttä
150 g purjoa
3 tl soijakastiketta
1,5 rkl rakuunaa
1,5 kanaliemikuutiota
noin 9 dl vettä
3 dl (ohra)makaronia
1 pss pakastemaissia

Kuumenna öljy suuressa kasarissa, sekoita curry ja inkivääri joukkoon. Lisää broilerisuikaleet ja ruskista. Lisää ohuiksi renkaiksi leikattu purjo ja viipaloidut valkosipulikynnet. Kuullota hetki ja lisää mausteet ja vesi. Anna kiehahtaa.

Ota puolet tästä keitoksesta liemineen toiseen astiaan seuraavan päivän keittoa varten.

Lisää makaronit ja maissi kasariin. Keitä kunnes ruoka on kypsää.

Torstai: broilerikeitto

9 dl vettä
3 perunaa
1 pss pakastemaissia
puolet broilerikasarista

Keitä perunat kypsiksi. Soseuta perunat liemineen. Lisää broilerikasari ja maissi ja kuumenna. Lisää suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Tarjoile hyvän leivän kanssa.

Perjantai: wokkivihannekset ja riisi

300g parsakaalia
4 porkkanaa
2 kesäkurpitsaa
6 rkl öljyä
200 g herkkusieniä
2 pss pakasteherneitä
6 rkl makeaa soijakastiketta
noin 2 dl vettä
2 tl perunajauhoja

Suikaloi kasvikset. Kuullota ne wokkipannussa (eivät saa kypsyä liikaa). Viipaloi herkkusienet ja lisää pannulle maissin kanssa. Kuumenna ja mausta soijakastikkeella. Sekoita perunajauhot veteen ja kaada vihannesten päälle. Kuumenna niin, että kastike pulpahtaa.

Ota puolet talteen seuraavan päivän keittoa varten. Tarjoile riisin ja salaatin kanssa.

Lauantai: kasviskeitto

Pane puolet wokkivihanneksista kattilaan, lisää noin 1,2 l vettä ja 1-2 kasvisliemikuutiota. Kuumenna ja lisää 200 g pippurituorejuustoa. Sekoita, jotta juusto sulaa.

Arkiruokaa nopeasti ja helposti. Kuva: stock.xcng, nkzs

kommentit

Toimitus sai palautetta: "Idea on oikein oiva. Anoskoot ovat vaan minun silmissäni pieniä. Erityisesti, jos 600g lihaa tai kalaa jaetaan kahdelle päivälle. Pïvän liha/ kala annos on alle 80g / henkilö. Jos perheessä on rahvaampi mies ja kasvavia lapsia, ei annoksilla täyty." Hyvä pointti nimimerkiltä mamma, reseptejä voi muutella tilanteen mukaan.

>ullav Ma, 2012-09-17 09:45

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä