Cole Slaw on helppo ja varma, perunasalaatissa maistuu kapris - tai pekoni

Grilliruoan seuraksi: perunasalaatti ja Cole Slaw. Kuva: Yle

Salaattien kannattaa antaa vetäytyä vähintään pari tuntia, jotta ne ehtivät maustua.

Saksalaistyylinen perunasalaatti

500 g perunaa
1 punasipuli
170 g pekonia
kapriksia
öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
½ dl rypsiöljyä
½ pnt ruohosipulia

Keitä perunat kuorineen ja jäähdytä. Sillä aikaa hienonna punasipuli hienoksi ja paista pekonit rapeiksi. Jäähdytä myös pekonit talouspaperin päällä.

Kuori ja kuutioi perunat. Sekoita perunakuutiot, sipuli ja murenna sekaan pekoni. Lisää sekaan maun mukaan kapriksia.

Mausta salaatti suolalla, mustapippurilla ja lisää joukkoon öljy antamaan makua ja kiiltoa. Tarkista maku. Koristele salaatti hienonnetulla ruohosipulilla.

ColeSlaw

500 g valkokaalia
2 porkkanaa
1 valkosipulin kynsi

Leikkaa kaali ohuen ohuiksi suikaleiksi. Raasta porkkanat karkeiksi. Hienonna valkosipuli. Yhdistä ainekset kulhossa. Voit hieman "puristella" aineksia, jotta ne alkavat mehustumaan.

Kastike:

2 dl majoneesia
1 sitruuna
1 rkl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria

Purista sitruunasta mehu ja sekoita kaikki ainekset. Sekoita kastike kaali-porkkanaseokseen ja anna tekeytyä kylmässä pari tuntia. Jos haluat salaattiin hieman potkua, ripottele pintaan ohuita chiliviipaleita.

Ohje: Juha Turtiainen

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

Voita & Sokeria

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa lauantaiaamuisin. Reseptit löydät Olotilasta.

Kevään 2012 kokit keittiömestari Juha Turtiainen ja kokkikouluttaja Olli Takanen ovat siviilitöissään helsinkiläisen Kokkikoulu Haaga-Perhon kokkikouluttajia.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä