Ota kukkien kauneus talteen

Ota kukkien kauneus talteen. Herbaarion tekeminen. Kuva: Arja Lento, Yle

Vielä pari vuosikymmentä sitten koululaisten pakollista kesäpuuhaa oli kasvistojen kerääminen. Syksyllä piti esittää opettajalle kansiollinen prässättyjä luonnonkukkia.

Eikä riittänyt pelkkä kukkien kuivaus ja teippailu kansioon. Mukana tuli olla lajitunnistelipuke: suomen- ja latinankielinen nimi, kasvupaikkatieto, keräyspäivä.

Moni koululainen uurasti hiki hatussa nenä niitynpiennarta viistäen. Osa turvautui vanhempien apuun, joku saattoi ulkoistaa homman sisaruksille pientä maksua vastaan. Oikein ovelat yrittivät ostaa vanhoja kasvioita ylempien luokkien oppilailta. Tällä kekseliäisyydellä kyllä oli lyhyet jäljet, opettajia ei niin vain huijattu.Lähes sadan vuoden takaa. Kuva: Sanna Kähkönen, Yle

Kerää, kuivaa ja arkistoi - vinkit kasvioon

Jos nostalgia kutkuttaa ja tai muuten innostut, pieni kasvikansio omaksi iloksi syntyy helposti. Erilaisia tarvikkeita voi toki ostaa esimerkiksi luontokaupoista, mutta kotitekoisilla variaatioillakin pärjää hyvin.

  • Paras kasvien keräysaika on kesä-elokuussa, kun kukinta on parhaimmillaan. Kerää kasvit kuivalla säällä, ravistele mullat irti.
  • Asettele kasvit paperin päälle mahdollisimman kauniisti, lehdet ja kukinnot muotonsa säilyttäen.
  • Jos et käytä valmista kasviprässiä, asettele kasvi esimerkiksi sanomalehtisivujen väliin ja päälle tarpeeksi tukevat painot; kirjapinot toimivat hyvin, samoin raskaat tiilet. Ohut valkoinen paperi kasvin päällä suojaa painomusteen tarttumiselta.
  • Kun kasvi on kuivunut kunnolla, teippaa se valitsemallesi kansiopaperille. Käytä eri värisiä papereita, esimerkiksi mustalla pohjalla moni kasvi on edukseen.
  • Liitä kuivatun kasvin oheen sen verran tietoja kuin haluat, nyt ei ole opettaja vaatimassa...
  • Sido saaliisi kauniiksi kansioksi, säilytä omaksi iloksesi tai anna vaikka lahjaksi.

Tee oma herbaario tai taulu - ota kukkien kauneus talteen. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä