Santerin raakasuklaakakkua vadelmakastikkeen kera

Raakasuklaakakkua ja vadelmakastiketta. Kuva: Yle

Santeri tekee suklaakakkua, jota voi syödä hyvällä omallatunnolla useammankin palan. Resepti on maidoton ja gluteeniton, mutta kakku maistuu silti aivan syntisen hyvälle.

Hyytymiseen on hyvä varata ainakin pari tuntia. Kakku on kuitenkin parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

Raakasuklaakakkua ja vadelmakastiketta

Pohja

2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl kuivattuja viikunoita (liota pari tuntia)
¼ tl himalajansuolaa

Täyte

2,5 dl cashewpähkinöitä (liota yön yli)
0,5 dl vettä
1,5 dl hunajaa
0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl kaakaovoita
0,5 dl raakakaakaojauhetta
¼ tl himalajansuolaa

Kastike

200 g pakastevadelmia
1 rkl hunajaa
¼ tl cayennepippuria

Aloita kastikkeesta. Sulata ainekset kattilassa ja aja hienoksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Siivilöi ja ota sivuun ylijäänyt massa.

Mittaa pohjan ainekset tehosekoittimen kulhoon, aja tasaiseksi massaksi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle kastikkeesta ylijäänyt vadelmamassa.

Sulata kookosöljy, hunaja ja kaakaovoi vesihauteessa. Kaada sulat ainekset tehosekoittimen kulhoon ja lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä tasaisesti pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Tarjoile viileä suklaakakku lämpimän vadelmakastikkeen kanssa ja nauti täysin rinnoin syntisestä herkusta, joka on ihan liian hyvää ollakseen totta!

Ohje: Santeri Hämäläinen

kommentit

Voiko pähkinät korvata jollain toisella raaka-aineella? En voi käyttää allergian vuoksi. Kiireesti jokin toinen vastaava, koska tarvitsisin viikonlopun "joulujuhliin" juuri näin hyvää.

>pähkinä Ti, 2012-11-27 08:33

Hei pähkinä, kysytään Santerilta tätä.

Sähköpostissa kysyttiin kookosöljyn terveellisyydestä ja että voisiko sen koravata esim. manteliöljyllä. Siihen vastaus:

"Kookosöljy on kakun rakenteen kannalta olennaisen tärkeä raaka-aine, sillä se jähmettyy viileässä ja toimii siten täytteen sidosaineena ja tuo täytteeseen tarvittavaa jämäkkyyttä. Käsittelemätön ja kylmäpuristettu, luomulaatuinen kookosöljy on itse asiassa hyvin terveellistä. Se sisältää mm. lipaasi-entsyymiä, joka pilkkoo rasvasoluja ja auttaa aineenvaihduntaa poistamaan kehosta ylimääräisiä, huonolaatuisia rasvoja. Kookostuotteet yleisesti auttavat lisäksi korjaamaan vaurioutuneita soluja. Suosittelen siis lämpimästi pitäytymään kookosöljyssä ja kiinnittämään huomiota lähinnä sen laatuun. Herkutteluterveisin, Santeri"

>ullav Ti, 2012-11-27 15:07

Moikka pähkinä!

Raakakakuissa pähkinät näyttelevät todella kriittistä osaa, enkä ole ikinä tullut kokeilleeksi korvata niitä. En siis valitettavasti osaa neuvoa sinua tässä tapauksessa. Voit toki kokeilla cashew-pähkinöiden korvaamista banaanilla tai avokadolla ja saksanpähkinöiden korvaamista esimerkiksi joillain kekseillä, mutta lopputuloksesta en osaa sanoa...

-Santeri

>Santeri Ti, 2012-11-27 18:34

Tohon ohjeeseen vois mielellään lisätä minkä kokoiseen vuokaan kakku mahtuu. Videollahan se näkyy, mutta itse kakkukuvasta on vähän vaikea tulkita.

>Laura Ma, 2012-12-03 14:30

Moi Laura!

Erittäin hyvä pointti. Kakku on tehty 15 cm kakkuvuokaan.

>Santeri Ti, 2012-12-04 12:11

Hei! Ajattelin tehdä tätä kakkua viikonloppuna :) Nyt mietinkin, sopiiko tämä kakku laihduttajalle? Olen vähentänyt herkut ruokavaliosta ja mietinkin, uskaltaako tätä kakkua syödä palasen lihomatta? :)

>PäiviH Ma, 2013-10-07 17:34

Tähän kysymykseen haluaisin minäkin vastauksen, mutta ainoa varma asia lienee, että kakku on suht herkullista :-D

Iloa elämän nautintoihin, Päivi! t Ulla

>ullav Ke, 2013-10-09 10:15

lisää kommentti

Mikä Voita & Sokeria?

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa rennolla otteella lauantaiaamuisin. Reseptit löydät Olotilasta. Syksyn 2012 kokkeina sopassa Sasha Löytty ja Santeri Hämäläinen.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä