Riisipuurorieskaa ja pannumunia kylmäsavulohen kera

Resepti: Riisipuurorieskaa ja pannumunia kylmäsavulohen kera. Kuva: Procam tuo

Voita & Sokeria -sarjassa Santeri valmistaa herkkubrunssin jouluaterialta yli jääneestä kylmäsavulohesta ja riisipuurosta. Riisipuurosta valmistetaan rieskaset, joiden päällä tarjotaan savulohella kuorrutettua pannukananmunaa.

Pannumunia, kylmäsavulohta ja riisipuurorieskaa (neljälle)

Pannumunat

4 luomukanamunaa
200 g kylmäsavulohta
2 rkl piparjuurituorejuustoa
tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl luomukirnuvoita paistamiseen
suolaa ja pippuria

Riisipuurorieska

3 dl riisipuuroa
2 dl luomuspelttijauhoja
2 dl mantelimaitoa (myös tavallinen luomumaito ja luomusoijamaito käyvät mainiosti)
2 rkl rypsiöljyä
1tl himalajansuolaa

Lisäksi

Pari lehteä haluamaasi salaattia tai yrttiä

Sekoita riisipuurorieskoja varten aluksi jauhot ja suola keskenään ja lisää ne siivilän läpi puuron joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää nesteet ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle yhdeksi isoksi tai kahdeksi pienemmäksi rieskaksi. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin puolisen tuntia.

Pannumunia varten riko kananmunat kulhoon ja pyöräytä seosta muutaman kerran vispilällä. Tarkoitus on rikkoa munien rakenne niin, ettei keltuainen sekoitu täysin valkuaisen joukkoon. Lämmitä paistinpannu kuumaksi, lisää voi ja munat pannulle. Asettele ohuet lohiviipaleet munaseoksen päälle ja katsele kuinka lohi kypsyy munien päällä lempeässä lämmössä. Paista munat miedohkolla lämmöllä. Lisää paistamisen loppuvaiheessa munien päälle pieniä nokareita piparjuurituorejuustoa. Mausta valmiit pannumunat suolalla ja pippurilla ja viimeistele sirottelemalla päälle hienonnettua ruohosipulia.

Leikkaa rieskasta palanen kullekin ruokailijalle ja nostele päälle haluamaasi salaattia tai yrttejä. Leikkaa pannumunista jokaiselle oma palasensa ja nostele rieskapalasten päälle. Tarjoile lämpiminä raukean rauhaisalla joulupäivän brunssilla.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa rennolla otteella lauantaiaamuisin. 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä