Voita ja Sokeria: Munakoisopaistos á la Reetta

Voita & Sokeria -sarjassa on italialaista tunnelmaa, kun oopperalaulaja Reetta Ristimäki tekee munakoisopaistoksen. Munakoisopaistos on mainio talviruoka ja sen kaveriksi sopii hyvin foccacia-leipä, jonka voi tehdä myös gluteenittomana. Reetan mielestä ooppera, ruoka ja viini kuuluvat saumattomasti yhteen.

Munakoisopaistos á la Reetta

2 keskikokoista munakoisoa
1 iso sipuli tai kaksi pientä
¼ sitruuna
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
yrttejä (basilika, oregano, minttu, timjami, rosmariini…)
1 rkl hunajaa
1 tölkki tomaattimurskaa
300 g tuoreita sieniä
1 paketti fetajuustoa

  • Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
  • Leikkaa munakoisot noin 1 cm:n paksuiksi viipaleiksi, “kengänpohjiksi”. Itketä niitä leikkuulaudan päällä 15 - 20 minuuttia ripottelemalla reilusti suolaa molemmille puolille.
  • Valmista täyte: Kuullota pilkottu sipuli voi-oliiviöljyseoksessa, lisää mukaan pilkotut sienet ja tomaattimurska.
  • Mausta yrteillä, mustapippurilla, suolalla, sitruunan mehulla ja tilkalla hunajaa. Anna muhia täyteläiseksi pienellä lämmöllä. Jos haluat, voit lisätä mukaan kasvisliemikuution, mutta laita silloin vähemmän suolaa. Maistele suolan, sitruunan hapon ja makeuden tasapaino mieleiseksesi.
  • Ota esille uunivuoka ja lorauta pohjalle oliiviöljyä.
  • Huuhtele munakoisoviipaleet hanan alla ja rutistele ne kuivaksi kuin tiskirätit. Kuumenna paistinpannu ja paista munakoisoviipaleet oliiviöljyssä molemmilta puolilta kevyesti ruskeiksi.
  • Lado ensimmäinen kerros munakoisoa vuoan pohjalle, päälle sieni-tomaatti-sipulitäytettä ja ripottele päällimmäiseksi ¼ fetapaketista.
  • Jatka samaan malliin kerros kerrokselta. Päällimmäiseksi tulee täyte+fetakerros.
  • Paista uunissa 30 - 40 minuuttia.
  • Anna vetäytyä ja tarjoa. Munakoisovuoka on seuraavana päivänä vielä parempaa, ja monet pitävät siitä erityisen paljon kylmänä.
  • Tarjoa lisukkeena Välimerellinen foccacia-leipä, jonka voit valmistaa esimerkiksi näin:

 

Foccacia

 

  • Sekoita kädenlämpöiseen veteen (5 dl) 1 pussi kuivahiivaa tai ¾ pakettia tuorehiivaa.
  • Lisää 1 tlk suolaa, noin 100 g vehnäjauhoja ja  ½ dl oliiviöljyä ja sekoita hyvin.
  • Lisää vehnäjauhoja 400 g ja alusta käsin tai koneella.
  • Levitä taikina noin 3 cm:n paksuiseksi levyksi leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota noin 30 minuuttia.
  • Ripottele päälle viipaloituja oliiveja, rosmariinia ja/tai timjamia ja loraus oliiviöljyä.
  • Paista 250 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa pehmeän rusketuksen.

Reetta Ristimäki Aamu-tv:n Voita & Sokeria -ohjelmassa yhdeksän jälkeen lauantaina 14.12. TV1:ssä.

kommentit

Minkä ihmeen takia munakoisoja pitää aina vain "itkettää"? Suolaamisprosessi on täysin turha: nykylajikkeet eivät ole kitkeriä.
Olen kokannut munakoisoruokia vuosia kertaakaan suolailematta, eikä ole kukaan valittanut että kitkerältä maistuu.

>Soila Ma, 2013-12-16 18:19

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa rennolla otteella lauantaiaamuisin. 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä