Voita ja Sokeria -resepti: Pekka Lehtosaaren wokki

Voita ja Sokeria -resepti: Pekka Lehtosaaren wokki. Kuva: Yle

Voita & Sokeria -sarjan vuoden viimeisessä jaksossa tavataan elokuvantekijä Pekka Lehtosaari. Hän valmistaa vuosien huolellisella harjoittelulla herkulliseksi hiottua wokkiaan.

Pekan wokki

3 dl bashmatiriisiä
400 g hunajamarinoitua kanaa
2 banaania, saa olla vähän vanhojakin
peukalon kokoinen pala inkivääriä
3 - 4 isoa porkkanaa
paketti varsiselleriä
3 – 4 rkl sweet thai chiliä
1 purjosipuli
purkki kookosmaitoa
1 rkl currytahnaa

Riisit kypsyvät hitaimmin, joten siitä aloitetaan. Riisiä huuhdotaan kylmässä vedessä, kunnes huuteluvesi ei enää ole maitomaista. Pekka kypsentää riisin riisikeittimessä keittimen ohjeen mukaan. Jos keitintä ei ole, riisi, 6dl vettä ja teelusikallinen suolaa keitetään, lämpö vähennetään minimiinsä ja riisi saa kypsyä kannen alla 12 minuuttia.

Currytahna sekoitetaan kookosmaitoon. Helpoiten se käy Pekan mielestä cocktailsekoittimessa, mutta saa tahnan kookosmaitoon sekoittumaan tehosekoittimessa tai sauvasekoittimellakin. Kuullanpa vispilääkin onnistuneesti jossakin käytetyn.

Nyrkkisääntönä wokin ainesten kypsentämiselle on, että ne kypsennetään kuolleimmasta elävimpään ja kovimmasta pehmeimpään. Siksi Pekka laittaa ensiksi kananpalat wokkipannulle täydelle lämmölle, jotta ne kypsyvät ja saavat väriä. Kun kana on kypsää, se otetaan sivuun lautaselle ja wokkiin lisätään porkkananpalat yhtenä kerroksena. Paloista tehdään reiluja, jotta puikoilla syöminen olisi helppoa. Sopiva palakoko on sellainen, että sen saa kerralla suuhunsa. Tarkoituksena on kypsentää kasvikset siten, että niihin on paistettu väriä, mutta suutuntumassa on vielä rapeutta. Siksi kasviksia kannattaa välillä maistaa, jotta ne eivät kypsyisi liikaa.

Seuraavana wokkiin laitetaan selleri, sekin reilun kokoisiksi paloiksi pilkottuna. Banaani lisätään murskana. Sen tarkoituksena on sekoittua wokkiin ja toimia ennemmin mausteena kuin raaka-aineena. Banaani voi olla mainiosti ylikypsää. Annokseen lisätään kerroksittain kana ja porkkanat. Väliin raastetaan mausteeksi tuoretta inkivääriä. Sitten lisätään kookosmaito ja mausteeksi makeaa thai chilikastiketta. Kaikkein viimeisimmäksi reippaiksi paloiksi leikataan purjo ja sekoitetaan kastikkeen joukkoon.

Kypsä riisi ja kastike voidaan tarjoilla erikseen. Pekalla itsellään on tapana sekoittaa riisi kastikkeeseen ennen tarjolle tuomista, jotta annostelu ja ruokailu sujuu mutkattomasti.

Pekka Lehtosaari Aamu-tv:n Voita & Sokeria -ohjelmassa yhdeksän jälkeen lauantaina 21.12. TV1:ssä.

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa valmistetaan ruokaa rennolla otteella lauantaiaamuisin. 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä