Täytekakkuja vuoden kaikkiin juhliin

Netti on pullollaan ruokablogeja, joissa on hauskoja ja herkullisia kakkuohjeita. Blogistien luvalla YLE Olotila testaa ja julkaisee täytekakkujen reseptejä. Kakut leipoo tamperelainen pitopalvelu ja maistattaa asiakkaillaan. Blogistit kertovat kakun tarinaa, taustaa ja luovasta leipomisinnostuksestaan.

Tuoreimmat

  • kuva: Rita Trötschkes

    Vegaanin suklaakakku isänpäiväksi

    Kuuluisaan, mutta salaiseen sacherkakun reseptiin kuulunee kananmunia, mutta kakun voi valmistaa myös ilman niitä. Vegaanin suklaaversio on mutkaton, sillä siinä ei tarvitse kikkailla kananmunien kanssa ollenkaan.

  • kuva: Rita Trötschkes

    Ristiäiskakussa vauvan valokuva

    Valokuva on uudenlainen kakkukoriste. Kuvaksi sopii mikä tahansa valokuva, firman logo tai lapsen oma piirros, joka skannataan. Sitten siitä valmistetaan maissilastuinen vedos, jonka voi laittaa sokeripastan tai marsipaanin ...

  • Sadonkorjuun tuorekakku. Kuva: Karolina Norman

    Sadonkorjuun tuorekakku

    Elävä ravinto eli tuore ravinto on paljon enemmän kuin pelkkää ruokaa. Se on oikeaa kehon superruokaa. Elävän ravinnon tuorekakku valmistuu ilman uunia. Aineksina on marjoja, pähkinöitä, kookosta, hunajaa ja ...

  • kuva: Rita Trötschkes/YLE

    Kesäheilan viettelyskakku Omar-karkeista

    Amor, amor...eiku Omar, omar. Viettele kesäheilasi toffeeliköörillä, kermalla ja tuorejuustolla. Tämä on oikea aikuisten kakku, joka vie jalat alta.

  • kuva: Rita Trötschkes/YLE

    Mustikka-valkosuklaakakkua kesäjuhliin

    Hittiresepti valmistujaiskakuksi on violetin sininen ja näyttävän juhlallinen mustikkakakku, jossa maistuu myös valkosuklaa. Täytteessä voi käyttää pakastemustikoita ja kesällä tietysti tuoreita mustikoita.

  • Brita-kakkua. Kuva: Rita Trötschkes

    Brita-kakkua äitienpäiväksi

    Jos haluat tehdä nopean ja näyttävän täytekakun äitienpäiväksi, leivo silloin iki-ihana Brita-kakku. Paista marenki valmiiksi, ota kakkutäyte mukaan ja kokoa kakku vaikkapa vasta mökillä.

  • kuva: Rita Trötschkes

    Troppinen suklaakakku pääsiäiseen

    Olotila testautti pääsiäiseen sopivan näyttävän täytekakun. Trooppinen suklaakakku on pääsiäisen oloinen ja värinen rahkakakku, jonka ehtii vielä itse leipoa juhlapöytään.

  • koristelu_6_1.jpg

    Koristele täytekakku syötävällä kuvalla

    Netti- ja erikoiskaupat pursuavat välineitä, joiden avulla kuka tahansa kotikokki voi ruveta sokerileipuriksi. Kokeile siis syötäviä kakkukuvia, kakkujen reunakalvoja, pursotinteriä tai suklaakonvehtien tekemiseen tarkoitettuja ...

Kommentoiduimmat

Suosituimmat