Sisällöt

Tuoreimmat

  • Tuntuu hyvältä. Kuva: Satu Pirinen

    Lapsi päivä- vai kotihoitoon?

    Alle kouluikäisen lapsen hoitomuodon valinta päivähoidon ja kotihoidon välillä on asia, joka aiheuttaa jatkuvaa vääntämistä perhe- ja kasvatusasioista keskusteltaessa.

  • tutkittua_ulkonakopaineet.jpg

    Tutkittua - karvat ja sheivaus

    Ripsiä lukuunottamatta suurin osa suomalaisnaisista ei karvoitustaan armahda. Mutta onko karvainen nainen miesten mielestä epämiellyttävä? Projektina keho selvitti, onko naista karvoihin katsominen.

  • Noora Shingler kosmetiikkahyllyllä. Kuva: Jyrki Valkama, YLE Kuvapalvelu

    Kiinostaako käyttämäsi kosmetiikan sisältö?

    Käyttämämme kosmetiikan ainesosat ovat vielä vähän tutkittuja. Kuitenkin se, mitä tiedetään, on hälyttävää: esimerkiksi auringonsuojatuotteilla on tutkittuja hormonivaikutuksia.

  • kuva: Taneli Ristmeri/YLE Kuvapalvelu

    Uusia tahtomisia ja rakkaustarinoita

    Ilmassa on kevättä ja rakkautta. Satuhäät jatkuu uusilla rakkaustarinoilla TV2:ssa 15.1.2009 klo 21. Uusia tahtomisia esitetään kevään aikana 12 kertaa.

  • Krookuksen kukka hangella. Kuva: SXC

    Mikä on Olotilan lukijoiden talven suosikkijuhla?

    Olotilan Talven juhlat -kilpailu on ratkennut. Joulun ja uudenvuoden ohella erilaiset teema- ja yllätysjuhlat kuuluvat Olotilan lukijoiden talvisiin huippukohtiin - monet odottavat jo talvella myös kevään tuloa ja ...

  • valipala_blogi.jpg

    Nyt on hyvä elämä!

    Tunnustan – minulle on aina maistunut alkoholi oikein hyvin. Eivät ole purreet valistavat tekstit ja huolestuneet asiantuntijapuheenvuorot meikäpoikaan. Mutta nyt on toisin, nyt on tipaton tammikuu.

  • Kuva stock.xchng

    Kauneus on kaikkien ja ei kenenkään ulottuvilla

    Naista on kautta aikojen arvioitu ja arvostettu ulkonäkönsä perusteella. Aiemmin viehättävä ulkomuoto tarjosi naiselle paremmat mahdollisuudet päästä hyviin naimisiin ja sitä kautta turvata toimeentulonsa. Mistä ...

  • Rakastan. Kuva: Satu Pirinen

    Tahdon

    Kotielämä tahtoikäisen kanssa on paljastanut, miksei elokuvien päärooleja koskaan kirjoiteta tahtoikäisille. Ne elokuvat eivät koskaan valmistuisi.

  • Rakennuspuita kasvatukseen. Kuva: Satu Pirinen

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta

    Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lämmöllä ja asiantuntemuksella lapsia, kasvatusta ja kehitystä koskeviin kysymyksiin.

  • Äitiys ei tarvitse naamiota. Kuva: Satu Pirinen

    Äidin masennus ei vaurioita lasta pysyvästi

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

Kommentoiduimmat

  • oltsi_vauva.jpg

    Vammaisen lapsen oikeus syntyä ja elää

    Elämä vammaisen lapsen kanssa vaatii paljon ja antaa paljon. Toisaalta sikiöseulonnat ovat kehittyneet tarkemmiksi kuin koskaan ja herättävät tunteita suuntaan ja toiseen. Kenellä on oikeus syntyä?

  • penkki.jpg

    Tee oma puutarhapenkki Strömsön ohjeella

    Ihanteellinen puutarhapenkki on tukeva mutta kuitenkin niin kevyt, että sitä voi siirrellä tuulensuunnan ja auringonpaisteen mukaan. Se on kaunis ja siinä on mukava istua.

  • Nokkos-smoothie tuoreista nokkosista. Kuva: Strömsö

    Nokkos-smoothie tuoreista nokkosista

    Nokkosessa on muun muassa rautaa, piitä, kaliumia, magnesiumia, karoteenia, C-vitamiinia ja serotoniinia. Tähän smoothieen käytetään tuoreita nokkosia.

  • Aija sisustaa kierrättäen: paperiroskakori. Kuva: Aija Rouhiainen

    Aija sisustaa kierrättäen: paperiroskakori

    Mikä olisikaan käytännöllisempää arjen luksusta kuin kaunis paperikori! Kaunis paperikori tekee roskakorin tyhjentämisestä jopa mukavaa hommaa.

  • poika_puutarhassa.jpg

    Lapsiperheen puutarhavinkit

    Kevät patistaa ulos aikuiset ja lapset. Kuinka pihanhoidosta saisi kivaa ja mielekästä yhdessä lasten kanssa? Ainakaan ei kannata väsyttää ketään - ei itseään eikä lapsia!

  • Pihasuunnittelu lähtee pihan muotokielestä

    Pihasuunnittelu lähtee pihan muotokielen valinnasta

    Pihasuunnitelma lähtee pihan muotokielen valinnasta. Ole rohkea pihan muotojen rikkomisessa - saat rikkaan ja vaihtelevan ympäristön, johon ei heti kyllästy.

  • Pihasuunnittelija Maija Pelkonen Puutarhaunelmien vieraana. Kuva: Filmiteollisuus

    Katsojat kysyvät pihasuunnittelusta

    Kuinka saadaan kasvualustasta vettä pidättävä? Entä kuinka piilotettaisiin komposti ja halkopino pikkupihalla? Pihasuunnittelija Maija Pelkonen vastaa.

  • Isovanhemmuus tänään. Kuva: Mika Kanerva

    Millaista on isovanhemmuus nykyään?

    Tämän päivän isovanhemmat eivät könötä kotona, vaan he matkustelevat, tekevät uraa ja elävät tässä ja nyt. Millaista isovanhemmuus on nykyään?

  • Siankärsämöllä höystetty perunasalaatti. Kuva: Strömsö

    Siankärsämöllä höystetty perunasalaatti

    Nurmikolla ja kukkapenkeissä kasvaa paljon maukkaita rikkaruohoja. Strömsön kesäinen perunasalaatti maustetaan nuorilla siankärsämön lehdillä.

  • Aijan kierrätyssisustusvinkit: Korunaulakko

    Aija sisustaa kierrättäen: korunaulakko

    Kaulakoruja ei kannata säilyttää korurasiassa, koska rasiassa korut sotkeutuvat helposti toisiinsa. Ratkaisu ongelmaan on korunaulakko. Tämä naulakko päällystetään kauniilla karkkipapereilla.

Suosituimmat

  • Matkalla töihin. Matkalla kotiin. Kuva: Kalle Kultala

    Kuka lohduttaisi äitiä?

    Asiahan on niin, että kun äiti-ihmiseltä pyydetään kolumnia perheeseen liittyvästä aiheesta, tulvii mieleen valtavasti aiheita, varsinkin sellaisista teemoista, joista on nokan koputtamista.

  • Mallinukke. Kuva: Stock.xchng

    Kel karvaa on, se karvat kätkeköön

    Naisten karvakammo on yltynyt jopa koomisuuteen saakka: kehon ja kasvojen karvoja ajellaan, epiloidaan, sokeroidaan, laseroidaan, vahataan, värjätään, nypitään ja niivitetään. Yksi viimeisimpiä villityksiä on brasilialainen ...

  • Hyvällä mielellä. Kuva: Satu Pirinen

    Pienen lapsen uni ja uniongelmat

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • tutkittua_ulkonakopaineet.jpg

    Tutkittua - hiukset

    Naiset antavat omille hiuksilleen yleisarvosanan tyydyttävä. Mutta aikaa ja rahaa niihin kuluu! Miehiä puolestaan hiukset eivät pahemmin paina. Projektina keho selvitti, millainen on naisen ihannetukka ja pelottaako miehiä ...

  • Tosiystävät. Kuva: Satu Pirinen

    Unikoulu kotona

    Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa, kuinka järjestetään pienelle lapselle lempeä unikoulu kotona.

  • NOORALOVES.jpg

    Suolihuuhtelu + juuresmehut = valaistuminen

    En juo juurikaan mehuja, mutta kahdesti vuodessa teen sitä koko vuoden edestä: ostan kerralla kolme kassillista vihannes-, juures- ja hedelmämehuja, varmistan, ettei tarvitse viikkoon sen kummemmin hötkyillä ja paastoan. ...

  • Kuva: YLE, lähde: BananaStock Ltd.

    Sushia!

    YLEssä on monia henkilöstöetuja, mm. liki ilmainen terveydenhoito. Todellinen kateellisten äläkkä syntyi tuttavieni keskuudessa kuitenkin vasta silloin, kun kerroin, että Pasilassa saa nykyisin työlounaaksi myös ...

  • Sylihoito tuntuu hyvältä. Kuva: Satu Pirinen

    Lapsen rauhoittaminen

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • Elämän aakkosia. Kuva: Satu Pirinen

    C'est la vie

    Tein kolmivuotiaalla Veikko-pojallani ihmiskokeen: miten lapsi selviää brysseliläisessä päivähoidossa ummikkona? Olenko kaamea uraäiti, jonka olisi syytä pistää palkkarahat saman tien terapiarahastoon, vai saanko ...

  • NOORALOVES.jpg

    Lopetetaan nössöily!

    Todistin lauantaina pahoinpitelyn. Menisitkö sinä väliin? Moni meistä ei uskalla. Kuitenkin toivomme, että joku tulisi auttamaan meitä vastaavassa tilanteessa. Miksi me olemme niin nössöjä?

Ohjelmat