Sisällöt

Tuoreimmat

  • tutkittua_ulkonakopaineet.jpg

    Tutkittua - ulkonäköpaineet

    Ulkonäköpaineet – median luomia harhakuvia, yhteisön painostusta vai korvien välinen asia? Mihin miehet kiinnittävät ulkonäössä huomiota? Projektina keho selvitti, mistä ovat ulkonäkö ja ihanteet tehty.

  • Projektina kehon juontaja Outi Reinola. Kuva: Pasi Rytkönen

    Olet sitä, miltä näytät?

    Elämme järkyttävän ulkonäkökeskeistä aikaa, pohtii Projektina keho -sarjan juontaja Outi Reinola. Ulkonäköpaineet ovat Outin mukaan useimmilla korvien välissä, sillä muut näkevät sinusta koko persoonan vyötärömakkaroiden ...

  • Perhepaletti. Kuva: YLE

    Tervetuloa Perhepalettiin!

    Perhe-elämä on täynnä merkittäviä hetkiä, tapahtumia ja kehitystä. Se tuo suurempaa iloa ja onnea kuin mikään, mutta myös vahvoja tunteita toiselta puolelta.

  • Tilkkukori. Kuva: SXC.

    Luovan sotkun sietäminen on aikuiselta kulttuuriteko

    Leikkiin ei tarvita rahaa tai kummoisiakaan materiaaleja. Leikki syntyy ihan pienestä, kun sille vain annetaan aikaa ja tilaa ja kun lapsen leikkihetkeä kunnioitetaan.

  • kuva: Tuula Nyberg/YLE

    Pinkit drinkit - tyttöjen ilta

    Sekoita, ravista ja kohota drinkki bileiden kunniaksi. Hemmottele itseäsi ja ystäviäsi kiehtovalla cocktaililla tai alkoholittomalla mocktaililla.

  • valipala.jpg

    Lohturuokaa

    Tässä vaiheessa vuotta uhkaa ihmistä taas ilottomuuden tila. Joulu on ohi ja yö vielä pitkä kummastakin päästä. Väsyttää, on huolia ja monenmoista muuta kurjuutta. Surkeutta voi yrittää lieventää ...

  • Leena Sarvi. Kuva: Rita Trötschkes, YLE.

    Korkokengissä on asennetta

    Korkeat korot tuovat käyttäjälleen itsevarmuutta. Kävelyä korkeilla koroilla pitää kuitenkin harjoitella, jotta kävely näyttää hyvältä. Erityisen mukavia korkokenkiä ei ole välttämättä olemassa, mutta hyvä ...

  • NOORALOVES.jpg

    Luovaa joulua!

    Kierrättäminen saattaa tuntua monen mielestä etenkin jouluna ankealta ja rajoittavalta, mutta ei huolta, ei se niin mene! Kauniita paketteja voi tehdä mainiosti materiaaleista, jotka kestävät ekologista tarkastelua, ...

  • molekyylikeittio.jpg

    Kemian sinfoniaa kokkaukseen

    Molekyyligastronomia on ruokatiedettä, joka analysoi vaikkapa lihaliemen keitossa ilmeneviä fysikaalisia muutoksia ja kemiallisia reaktioita. Uusin molekyyligastronomian trendi löytyy joidenkin ravintoloiden ruokalistoilta. ...

  • Lainaa huippulumilautaa. Kuva: SXC

    Miltä tuntuisi kokeilla ammattilaisen huippulumilautaa?

    Yhteisöllinen verkossa toimiva lainauspalvelu Kuinoma tarjoaa lainattavaksesi melkeinpä mitä vain. Nyt lainattavissa ovat suomalaisten huippulumilautailijoiden lumilaudat.

Kommentoiduimmat

  • Kuva: Stock.XCHNG/

    Humalaisen hyvät ideat

    Humalassa moni tyhmä idea kuulostaa t-o-d-e-l-l-a hyvältä. Mitä, jos jättäisit lompakon narikkaan, haastaisit riitaa nakkikojulla ja sen jälkeen lukitsisit itsesi kalsareissa rappukäytävään? Neljä lukijaa jakaa ...

  • Fiikuksen leikkaaminen ja pistokkaan otto

    Fiikuksen leikkaaminen ja pistokkaan otto

    Puutarhaunelmissa leikattiin pitkäksi venähtänyt viherkasvi. Vaikka mallikappaleen mittasuhteet ovat hurjat, samat opit pätevät myös tavallisten huonekasvien leikkaamiseen.

  • Angervojen leikkausohjeet. Kuva: Puutarhaunelmia

    Eri angervolajien leikkausohjeet

    Ruso-, koivu- ja keijuangervoilla on erilaiset kasvutavat ja siksi ne myös leikataan tarpeen tullen eri tavoin.

  • Omenapuun leikkaaminen ja jäkälän poisto

    Omenapuun leikkaaminen ja jäkälän poisto

    Onko omenapuun pinnalla kasvavasta jäkälästä haittaa ja miten sen saa pois? Puutarhaunelmien asiantuntija näyttää myös, kuinka omenapuu leikataan oikeaoppisesti.

  • Vattupensaiden hoito. Kuva: Arja Lento, YLE Kuvapalvelu.

    Vattupensaiden hoito

    Puutarhaunelmissa hoidetaan vadelmia. Kuihtuneet oksat leikataan ja vatut tuetaan hyvän kasvun aikaansaamiseksi.

  • asuntomessu_1.jpg

    Asuntomessut 2010 Kuopion saaristoidyllissä

    Vuoden 2010 asuntomessut järjestetään Kuopiossa 16.7. - 15.8. Messualue sijaitsee järven rannalla mutta keskellä kaupunkia. Alueella tullaan asumaan siis todellisessa luontoparatiisissa.

  • viinilasit.jpg

    Viina vaurioittaa vanhemmuutta

    Moni lapsi elää päihdeperheessä, jossa vanhempien alkoholiongelma on riski lapsen kehitykselle. Perheen ilmapiiri, erityisesti turvattomuus on tuttua monelle alkoholistin lapselle.

  • Paula Ritanen-Närhi ja Jouko Hannonen Puutarhaunelmissa. Kuva: Filmiteollisuus

    Pihanrakentamisen niksejä

    Aitavinkit, puunvalinnat ja betonikiveyksen teko. Piharakentamisen niksit Puutarhaunelmien asiantuntijan Jouko Hannosen vastattavana.

  • Kesällä lukeminen on nautinto. Kuva: Stock.xchng

    Parhaat kesäkirjat: Noora Hirn

    Rannalla, mökillä, riippukeinussa, junassa... Ota lomalla kirja käteen! Sarjassa eri-ikäiset naiset ja miehet esittelevät rakkaimman kesäkirjansa. Ensimmäisenä vuorossa on Noora Hirn ja Donna Tarttin Jumalat juhlivat ...

  • Paperinen maatuska koristaa lastenhuoneen seinää. Kuva: Ulla Vuorela

    Paperinen maatuska koristaa seinän

    Lastenhuone huutaa välillä nopeata muutosta - lapsen kasvun tahdissa. Sisustamista helpottavat irrotettavat ja muunneltavat jutut. Tämä sisustuskuvio teipattiin seinään.

Suosituimmat

  • valipala_blogi.jpg

    Aina nälkä

    Olin ehkä muutaman kuukauden ajan ihannepainoinen joskus 1980-luvun puolivälissä. Jotakin tahoa tästä nyt pitäisi voida syyttää.

  • NOORALOVES.jpg

    "Yksi ongelma mukaan, kiitos".

    Minä haluan tuhota kertakäyttömukikulttuurin työpaikallani. Se - hyvät ystävät - se ei ole ihan helppo juttu se.

  • Sisaruksilla on kivaa. Kuva: SXC

    Sisarusten keskinäiset riidat

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • Tunnetaidot opitaan aikuisen mallista. Kuva: Satu Pirinen

    Lapsen tunnetaitojen tukeminen

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • Perheen hyvinvointiin on tarjolla apua. Kuva: Satu Pirinen

    Äitien väkivalta on vaiettu asia

    Me vaikenemme siitä yhdessä. Vaikka löytäisimme väkivaltaiselle käytökselle tuhansia syitä, se ei muuta asiaa lainkaan hyväksyttävämmäksi. Väkivalta on aina inhimillinen kärsimys, niin kohteelle kuin siihen ...

  • Ei kiirettä. Kuva: SXC

    Vähemmän! Hitaammin! Myös lapsille

    Olin 6-vuotiaan tyttäreni kanssa kaupassa ja leikimme äitiä ja tytärtä. Minä olin tytär ja lapseni oli äiti. Matkalla takaisin parkkihalliin tyttäreni viipotti edellä hurjaa vauhtia, joten huusin: ”Äiti, odota!” ...

  • Kaksi mehulasia. Kuva: Comstock Production Department / Comstock

    Paasto sotki kuviot

    Nyt olisi taas paaston aika. Minulta lääkäri on sen onneksi nykyisin kieltänyt, mutta joitakin vuosia sitten kokeilin syömättömyyden tuomaa euforiaa – ja tuskaa.

  • NOORALOVES.jpg

    Kenen päästä omat hiuksesi ovat?

    Miehet hankkivat peniksen jatkeeksi kalliin auton, naiset nostattavat fiilistään laitattamalla päähänsä köyhän intialaisen pikkutytön hiuksia. Kenen päästä omat hiuslisäkkeesi ovat?

  • Koulukiusaaminen. Kuva: Eila Haikarainen, YLE Kuvapalvelu

    Mitä voin tehdä kun lasta kiusataan koulussa?

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • Vastasyntynyt tyttövauva. Kuva: Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

    Tyttöni mun

    Kun tyttäreni syntyessä viisi ja puoli vuotta sitten äiti jäi sektion jäljiltä vielä harsittavaksi, pääsin heti tuoreena isänä parin tunnin ajaksi luomaan isä-tytärsuhdetta aivan kaksin vastasyntyneen prinsessan ...

Ohjelmat