Ahmintahäiriö usein ylipainon syynä

Ma, 2009-05-04 19:58

Yli 80 000 suomalaisen ylipaino saattaa johtua ahmimiseen johtavasta syömishäiriöstä, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin syömishäiriöpoliklinikan apulaisylilääkärin Jaana Suokkaan arvion mukaan jopa kolmannes vaikea-asteisesti ylipainoisista suomalaisista kärsii ahmintahäiriöstä.

Ylipaino on vaikea-asteinen, kun ihmisen painoindeksi on yli 35. Tilastokeskuksen mukaan näin lihavia yli 15-vuotiaita on Suomessa 247 500. Ahmintahäiriöstä kärsiviä voi kuitenkin olla Suokkaan arviota enemmänkin, sillä sairaus ei aina johda nopeaan lihomiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on arvioitu, että 2,5 prosenttia maan väestöstä sairastaa ahmintahäiriötä.

Ahmintahäiriö on yleinen mutta huonosti tunnettu ongelma. Ahmintahäiriö eli binge eating disorder (BED) poikkeaa bulimiasta siten, ettei ahmintaa seuraa tahallinen oksentaminen.

Tyypillisimmin ahmija syö iltaisin ja yksin. Mässäily jatkuu pahoinvointiin saakka, ja sitä seuraa syyllisyys teosta. Tavallinen ylensyöminen on kuitenkin aivan eri asia kuin pakkomielteinen ahmiminen. Ahmija kokee menettäneensä täysin syömisen hallinnan.

Diagnoosikriteerien mukaan ahmintakohtauksia on ahmintähäiriöstä kärsivillä ainakin parisen kertaa viikossa. Ahmintahäiriö puhkeaa myöhemmin kuin muut syömishäiriöt, ja tyypillinen ahmija on yli 20-vuotias ja hieman useammin nainen kuin mies.

 

3.5.2009 YLE Uutiset /YLE Olotila

Kommentit

Mässäily jatkuu pahoinvointiin saakka, ja sitä seuraa syyllisyys teosta..... Tavallinen ylensyöminen on kuitenkin aivan eri asia kuin pakkomielteinen ahmiminen.