Joka toisella liian pienet popot

Ti, 2010-06-22 11:33

Kivuliaita känsiä, sisäänpäin kasvavia varpaankynsiä ja kovettuneita päkiöitä. Ahtaat kengät aiheuttavat lukuisia vaivoja, mutta silti joka toinen kulkee liian pienissä kengissä.

 

Liian pieniä kenkiä pitävät etenkin nuoret naiset.

- Ja lähes kaikki puhtaasta turhamaisuudesta, parikymmentä vuotta jalkojenhoitajana toiminut porilainen Tiina Lahtinen toteaa.

Lahtinen neuvoo tarkkailemaan kesäaikaan, pursuavatko esimerkiksi kantapäät kengistä ulos. Liian pienet sandaalit aiheuttavat kantapäiden kuivumista ja halkeilemista. Lestiltään liian kapeat kengät puolestaan voivat litistää pikkuvarpaan ja lopulta kynsi muuttuu minimaaliseksi.

Huolestuneimpia jalkojenhoitajat ovat lasten jaloista.

- Olen kuullut tutkimuksesta, jossa suomalaisista koululaisilta löytyi jopa 2-3 numeroa liian pieniä kenkiä. Lasten jalat ovat hyvin muokkautuvaisia, joten vaivat saattavat tulla vuosien päästä liian pienten kenkien käytöstä, jalkojenhoitaja Seija Kuronen muistuttaa.

Eläkeläiset ovat jalkahoitoloiden suurin asiakasryhmä.

- Pääasiassa vanhemmat ihmiset arvostavat mukavuutta ja käyttävät oikeankokoisia kenkiä. Yleensä vain juhlakengät ovat liian pienet, mutta ne ei pilaa kenenkään jalkoja, koska niitä käytetään niin harvoin, jalkojenhoitaja Tiina Lahtinen toteaa.

22.6.2010 YLE Satakunta/YLE Olotila
 

Tagit kengät

Kommentit

Ei kommentteja.