Aurinkokeratoosi yleistyy ripeästi

Ma, 2009-04-13 17:50

Aurinkokeratoosi, ihosyövän esiaste yleistyy rivakasti auringonoton takia. Aurinkokeratoosia tavataan myös aikaisempaa nuoremmilla.

Ihon pahanlaatuiset kasvaimet ja syövän esiasteet ovat olleet jatkuvassa kasvussa 1960 - 1970-luvuilta lähtien, kun auringonotto alkoi yleistyä. Tilastoja synkentävät myös otsonikato ja väestön ikääntyminen.

Nykyisin saadaan aiempaa enemmän auringonsäteilyä, sanoo ihotautien erikoislääkäri Ari Karppinen.

Aurinkokeratoosi alkaa iholla pienenä hilseilevänä läiskänä, joka ei parane tavallisilla ihottumavoiteilla. Vuosittain aurinkokeratoosiin saa hoitoa lähes sata tuhatta suomalaista.

- Aikaisemmin aurinkokeratoosi on ollut tavallinen vanhuksilla, se näkyy usein läikkinä kasvoissa tai tyypillisesti kaljussa päälaessa. Mutta nykyisin aurinkokeratoosin läikkiä löytyy yhä nuoremmilla, alle 40-vuotiaillakin. Jo 40 - 50-vuotiailla niitä voi olla runsaasti, Karppinen kertoo.

Aurinkokeratoosi voi johtaa hoitamattomana toiseksi vaarallisimpaan ihosyöpään, okasolusyöpään. Aurinkokeratoosiin on useita hoitomuotoja, kuten imikimodi-voiteet, ihon jäädytys, fotodynaaminen terapia sekä viimeisenä keinona ihonsiirrot.

Aurinkosuojaa iholle
 
Suomalaiset matkaavat nykyisin talvisin etelään tai kaukomaille ja viettävät vapaa-aikaansa sekä hangilla että vesillä. Tällöin iho tarvitsee suojakseen aurinkovoiteita, joiden suojakerroin on 30 tai suurempi. Ihotautien erikoislääkäri Ari Karppinen sanoo, että näillä aurinkovoiteilla ihonsa suojaavat todennäköisesti pienentävät riskiä sairastua ihosyöpään.

Vaaleaihoiset, helposti auringossa palavat, punatukkaiset ja pisamaiset ovat alttiimpia ultraviolettisäteilylle kuin tummaihoiset. Erityisen tärkeää on Karppisen mukaan suojata lapset, koska moninkertainen ihon palaminen lisää ihosyöpäriskiä.

- On suorastaan rikos jättää vaaleaihoiset lapset suojaamatta Etelä-Euroopassa tai päiväntasaajalla. Meitä ei ole luotu savannille hyppimään, meidän iho on sopeutunut tähän ilmanalaan eikä kestä voimakasta uv-säteilyä, Karppinen sanoo.

 

12.4.2009 YLE Uutiset - Helena Ala-Mettälä /YLE Olotila

Kommentit

Ei kommentteja.