Eläinkokeiden lupaukset tuottavat usein pettymyksen

Ke, 2010-04-07 12:30

Julkaistut eläinkokeet yliarvioivat hoitojen sopivuuden ihmisille, koska negatiiviset tulokset jätetään yleensä julkaisematta. Julkaisuharha luultavasti selittääkin, miksi eläinkokeiden lupaavat tulokset kovin harvoin johtavat tehokkaisiin hoitoihin.

Eläinkokeiden perusteella esimerkiksi aivohalvaukseen on yli 500 tehokasta hoitoa, mutta käytännössä ihmisiin tepsivät lähinnä asetyylisalisyylihappo ja pikainen liuotushoito.

Tiedot perustuvat PLoS Biology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jota varten analysoitiin 525 eläintutkimusta ja 1 359 eri eläinkoetta. Kokeilla oli tutkittu 16 eri aivohalvaushoitoa.

Tutkijat havaitsivat, että julkaistuissa tutkimuksissa raportoitiin usein suuria vaikutuksia, mutta pienten positiivisten tai negatiivisten tulosten osuus oli pieni, mikä tarkoittaa julkaisuharhaa.

Kaikista tehdyistä eläintutkimuksista joka seitsemäs jää julkaisematta, tutkijat laskivat. Tämän takia eläintutkimuksia analysoivat katsaukset liioittelevat hoitojen tehoa noin 30 prosenttia.

Useat tiedelehdet ovat alkaneet julkaista negatiivisten tulosten palstoja, ja on jopa yksi erityisesti niihin erikoistunut lehti, Journal of Negative Results. Eläinkokeiden kohdalla ongelma ei välttämättä silti ratkea ennen kuin kaikki eläinkokeet rekisteröidään jo ennen niiden aloittamista, kuten ihmisillä tehtävien lääketutkimusten kohdalla menetellään.

Tutkimuksesta kertoi Nature-lehti.

7.4.2010 Uutispalvelu Duodecim/YLE Olotila
 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

2 plus 4 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.