Kasvisruokavalio suojaa tutkimuksen mukaan syövältä

Ti, 2009-03-17 15:46

Kasvisruokavalio näyttää suojaavan syöviltä, selviää tuoreesta brittitutkimuksesta. Yli 50 000 ihmisen tietoja analysoineen tutkimuksen mukaan ne, jotka eivät syö lihaa, sairastuvat huomattavasti harvemmin syöpään.

 

Kasvissyöjillä syövät olivat ylipäätään harvinaisempia, mutta tutkimuksessa havaittiin yllättäen, että punaisen lihan syöntiin yhdistetyt paksu- ja peräsuolisyövät olivat kasvissyöjillä muita yleisempiä.

Tutkimuksessa verrattiin noin 52 700 ihmisen tietoja. 20 - 89-vuotiaat miehet ja naiset rekrytoitiin mukaan tutkimukseen 1990-luvulla Isossa-Britanniassa. Tutkijat jakoivat osallistujat lihansyöjiin, kalansyöjiin, kasvissyöjiin ja vegaaneihin.

Tutkimukseen osallistuneilla oli suhteellisesti vähemmän syöpiä kuin Ison-Britannian väestöllä keskimäärin. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että tutkimusryhmään osallistuneet olivat keskivertoväestöä terveempiä.

Tulokset kuitenkin kertovat, että kala- ja kasvissyöjillä todettiin merkittävästi vähemmän syöpiä kuin lihansyöjillä.

Sen sijaan paksu- ja peräsuolisyöpiä todettiin kasvissyöjillä muita enemmän. Tulos yllätti tutkijat, sillä aiemmissa tutkimuksissa kyseiset syövät on liitetty runsaaseen punaisen lihan syömiseen.

Tutkijoiden mukaan ruokavalion ja syöpien yhteydestä tarvitaan kuitenkin vielä paljon lisätutkimuksia.

Tutkimustulokset on julkaistu American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Niistä kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

 

 

 

16.3.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila