Kätilöliitto: Älä juo raskausaikana

Ti, 2009-03-17 15:57

Suomen Kätilöliitto suosittaa, ettei päihteitä käytettäisi raskauden aikana lainkaan. Liiton mukaan yksiselitteistä turvallisuusrajaa päihteiden käytölle raskausaikana ei ole pystytty osoittamaan, joten on parempi kieltäytyä päihteistä kokonaan. Liitto on valmis harkitsemaan äitien ottamista jopa tahdosta riippumattomaan hoitoon, jos muut keinot eivät auta.

 

Alkoholi käyttö raskausaikana on haitallista, koska se on kehitysvammaisuuden tärkein yksittäinen syy ja ainoa, joka olisi periaatteessa kokonaan vältettävissä. Myös keskenmenojen, sikiön kasvun hidastumisen riski ja istukan toiminnan häiriöt ovat kohonneet alkoholin liikakäyttäjillä.

Lisäksi huumeiden käyttö voi aiheuttaa sikiön epämuodostumia, kasvun hidastumista ja sydänvikoja sekä psyykkistä kehitysvammaisuutta.

Suomen Kätilöliiton mukaan arviolta noin kuusi prosenttia raskaana olevista suomalaisnaisista on alkoholin suurkuluttajia. Täten noin 3 000 sikiötä altistuu vuosittain päihteille. Vuosittain syntyy noin 600 lasta, joilla on sikiöaikaiseen altistukseen liittyviä oireita.

Tahdosta riippumatonta hoitoa harkittava
Kätilöliiton mielestä raskaana olevien päihdeäitien vapaaehtoisen hoidon mahdollisuus pitäisi aina kyetä turvaamaan. Kuntatasolla se tarkoittaa, että riittävät päihdehuollon palvelut turvattaisiin niin raskauden aikana kuin lapsen syntymän jälkeen.

Myös tahdosta riippumatonta hoitoa olisi Kätilöliiton mukaan vakavasti harkittava. Ensisijaisena keinona sitä ei pitäisi koskaan käyttää, mutta jos muut keinot osoittautuvat riittämättömiksi, voidaan pakkotoimet ottaa käyttöön.

 

 

15.3.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila