Kielivaikeuksiin pitäisi puuttua jo kaksivuotiaana

Ti, 2010-05-25 15:39

Lasten ja nuorten kielellisiin erityisvaikeuksiin pitäisi uusien hoitosuositusten mukaan puutua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hoidon aloittaminen ajoissa vähentää selvästi oppimisvaikeuksien, tunne-elämän häiriöiden ja sosiaalisten ongelmien esiintymistä myöhemmissä kehitysvaiheissa.

Suomessa noin 7 %:lla lapsista on tukea vaativa kielellinen erityisvaikeus eli dysfasia. Ilman tukitoimia se aiheuttaa usein oppimisvaikeuksia ja ongelmia kaverisuhteissa sekä haittaa tunne-elämän ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä.

Kielellinen erityisvaikeus havaitaan yleensä viivästyneestä tai poikkeavasta puheen ja kielen kehityksestä. Se voi tulla esiin ilmaisukyvyssä tai kuullun ymmärtämisessä tai molemmissa.

Tänään julkistetun Käypä hoito -suosituksen mukaan kielellisen kehityksen ongelmat pitäisi havaita neuvolakäyntien yhteydessä jo 2-2,5-vuotiaalta lapselta. Tarvittaessa tukitoimet olisi aloitettava heti ja käynnistettävä myös ongelmien tarkempi arviointi.

- Perinteisen ajattelutavan mukaan kielellisen kehityksen viivästyminen korjaantuu ajan myötä, sanoo suositustyöryhmän puheenjohtaja Marja Asikainen.

- Kansainväliset tutkimukset osoittavat kuitenkin, että joka kolmannella kielellisistä erityisvaikeuksista kärsivällä lapsella on selkeä riski ongelmien kärjistymiseen, jos niihin ei reagoida nopeasti.

Kehitysvaikeuksien hoitoon kuuluu puheterapian lisäksi vanhempien ja päivähoidon ohjaaminen toimintaan lapsen kanssa. Myös pienet päiväkoti- ja opetusryhmät sekä meluton ympäristö tukevat myönteistä kehitystä.

Käypä hoito -suosituksen on laatinut lääkäriseura Duodecimin, Suomen Foniatrit ry:n ja Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen työryhmä.

25.5.2010 YLE Uutiset/YLE Olotila

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 17 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.