Kouvolan kasiluokkalaiset ajavat kondomiajokortin

Ti, 2010-02-23 14:34

Kouvolan yläkouluissa alkaa seksuaalikasvatuksen teemaviikko. Teemaviikolla puhutaan seksuaalisuudesta oppilaiden kysymysten pohjalta.

Kouvolan yläkoulujen kaikilla kahdeksasluokkalaisilla on mahdollisuus suorittaa kondomiajokortti tällä viikolla. Ajokortti liittyy kaupungin nuorisopalvelujen järjestämään seksuaalikasvatuksen teemaviikkoon, joka pohjaa toiminnallisiin harjoituksiin.

Valkealan yläkoulun kehittämästä opetusmenetelmästä pyritään saamaan toimiva kokonaisuus, jota voisi hyödyntää osana terveystiedon seksuaalikasvatusta.

Teemaviikko toteutetaan kaikilla yläkouluilla moniammatillisena yhteistyönä. Mukana on muunmuassa nuorisotyöntekijöitä, kouluterveydenhuolto, SPR ja seksuaaliterapeutti.

Tavoitteena on edistää nuorten seksuaaliterveyttä, vähentää tietämättömyyttä ja sukupuolitautitartuntoja. Seksuaalivalistusviikko alkaa maanantaina Myllykosken yhteiskoululta.

Teemaviikolla puhutaan seksuaalisuudesta oppilaiden kysymysten pohjalta. Oppilailla on mahdollisuus tehdä kysymyksiä myös seksuaalisista poikkeavuuksista. Kouluilla pelataan viikon aikana tunteisiin, arvoihin ja seksuaalisuuteen liittyviä pelejä.

Kondomiajokortin oppilaat suorittavat SPR:n konseptin mukaisesti. Tunneilla käydään läpi myös ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin liittyviä asioita. Nuoret saavat OnnelliSEKSI-viikon päätteeksi puuhapussin, joka sisältää seksuaalivalistukseen liittyvää materiaalia.

23.2.2010 YLE Kymenlaakso/YLE Olotila

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

5 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.