Laulaminen auttaa aivohalvauksesta toipumisessa

Ti, 2010-02-23 14:35

Tutkijoiden mukaan laulaminen auttaa aivohalvauksen saaneita saamaan puhekykynsä takaisin. Syynä on se, että halvauksen vaurioittaman puhekeskuksen sijaan ihminen käyttää laulaessaan aivojen toista osaa "laulukeskusta."

Ihminen käyttää puhuessaan pääosin aivojen vasenta puoliskoa. Puhekyky heikkenee, jos aivojen vasen puolisko vaurioituu esimerkiksi aivohalvauksessa, sillä aivojen oikea puolisko ei pysty korvaamaan sen toimintaa.

Neurologian professorin Gottfried Schlaugin johtamassa tutkimuksessa todettiin, että aivovamman saaneen yhdistäessä puheen sävelmään, syntyvät tarvittavat yhteydet aivojen oikeassa puoliskossa. Schlaugin mukaan tutkijat yhdistivät nyt ensimmäisen kerran lauluterapian ja aivokuvauksen saadakseen selville, mitä aivoissa tapahtuu laulamisen yhteydessä.

Lauluterapiaa käytetään jo nykyisin lääketieteellisenä hoitomuotona. Terapian käyttö alkoi, kun aivohalvauksen saaneiden todettiin puhekyvyn menetyksestä huolimatta pystyvän edelleen laulamaan.

Schlaug kertoo puhekyvyttömien aivohalvauspotilaiden pystyneen muodostamaan lauseen "minulla on jano" jo yhden lauluterapiatuokion jälkeen. Hoidon teho nousee entisestään, jos potilas taputtaa laulaessaan tahtia kädellään.

Tutkimuksen tuloksista kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

23.2.2010 YLE Uutiset/YLE Olotila
 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

7 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.