Lomaltapaluustressiä ei pidä pelätä

Pe, 2009-08-07 11:04

Elokuun alussa moni suomalainen palaa kesälomiltaan. Paluu työpaikalle saattaa aiheuttaa lomaltapaluustressiä, mutta tahmeasta töiden aloittamisesta ei asiantuntijoiden mukaan pidä huolestua.

Erikoistutkija Kirsi Ahola Työterveyslaitokselta muistuttaa, että hidas lomaltapaluu kertoo onnistuneesta kesälomasta. YLEn Aamu-TV:ssä vieraillut Ahola korostaa myös pienen lomaltapaluustressin positiivisia puolia.

- Stressi auttaa meitä vastaamaan uusiin haasteisiin. Siirtymä vapaalta arkeen vaatii muutosta. Stressi käynnistää meidät syksyyn.

Aholan mukaan kesälomien päättyminen avaa myös mahdollisuuksia kehittää työpaikan toimintaa.

- Kun on ollut vähän pitempään poissa, näkee asioita paljon selkeämmin kuin aiemmin. Voidaan pohtia, olisiko jotakin sellaista mitä pitäisi muuttaa tai uudistaa.

Haitalliseen stressiin varauduttava ajoissa

Kirsi Aholan mukaan haitallinen lomaltapaluustressi on selvästi tunnistettavissa. Erityisesti kielteiset tunteet liittyvät vaikeampiin stressin muotoihin.

- Ei tunneta iloa työstä, työkavereiden näkemisestä, vaan on erilaisia kiukun, pettymyksen tai huolen tunteita, Ahola luettelee.

Lomaltapaluustressin haitallisuuden arvioinnissa keskeistä on stressijakson pituus. Normaalisti lomaltapaluustressi taittuu nopeasti, mutta osa töihin palanneista joutuu turvautumaan lääkärin apuun, kun stressi ei tunnu loppuvan.

- Lääkäriin tullaan siinä vaiheessa, kun stressiä ei pystytä enää itse hallitsemaan, toteaa Aamu-TV:ssä haastateltu ylilääkäri Tanja Vuorela Suomen Terveystalosta.

Vuorelan mukaan vaikeaan lomaltapaluustressiin liittyvät muun muassa masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Myös kesälomilta päälle jäänyt liiallinen alkoholinkäyttö liittyy toisinaan tällaisiin stressitapauksiin.

Vuorela kertoo, että ensisijaisesti lomaltapaluustressistä kärsiviä potilaita yritetään auttaa maalaisjärkeen perustuvilla ohjeilla: riittävästi unta, liikuntaa ja erilaisia harrastuksia.

- Työterveyshuollossa on tarjolla myös psyykkistä tukea. Joissakin tapauksissa joudutaan turvautumaan sairauslomaan ja lääkitykseen, Vuorela toteaa.

4.8.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila
 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

2 plus 11 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.