Pikkulasten uniongelmat tarkkaan syyniin

Ma, 2010-04-19 08:46

Pienten lasten heräilyn ja nukahtamisvaikeuksien syitä ja vaikutuksia aiotaan selvittää laajalla tutkimuksella. Tarkoitus on myös uudistaa neuvoloissa annettavaa uniohjeistusta. Tutkimukseen halutaan kerätä ensi vuodenvaihteesta alkaen 3000 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntynyttä vauvaa.

Tamperelaisessa Jokisen perheessä lähestyy nelikuisen Leon päiväuniaika. Harva vauva sujahtaa unten maille sutjakkaasti, mutta Leon nukuttaminen sujuu jo rutiinilla.

Vaikeampiakin hetkiä on koettu nyt 2,5-vuotiaan esikoisen Lotan kanssa, kertoo äiti Elina Jokinen.

- Hänen kanssaan kokeiltiin kyllä kaikki mahdolliset konstit. Neuvoja haettiin netistä, neuvolasta ja kavereilta.

Neuvolan pitäisi olla uuden lapsiperheen suurin tukipylväs, mutta unettomien öiden ja päivien kanssa kamppaillessa moni kaipaisi sieltä konkreettisempaa apua jo ensimmäisten kuukausien aikana.

- Tukea, ymmärrystä ja keskustelua tarjottiin, kun olin todella väsynyt. Tietoa löytyi kuitenkin oikeastaan paremmin itse lueskelemalla, Elina Jokinen sanoo.
 

Uniongelmien syyt setvitään pohjia myöten

Tulevaisuudessa tilanne saattaa muuttua, kun ensi vuonna alkavasta tamperelaistutkimuksesta saadaan tuloksia. Tavoitteena on selvittää, mitä yhteyttä pienten lasten uniongelmilla on esimerkiksi ravintoon, geeneihin ja vanhempien elintapoihin.

Samalla tuodaan helpotusta neuvoloille, joiden antama ohjeistus vaihtelee tällä hetkellä rajusti paikoittain, kertoo lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilä Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

- Luodaan uniohjauspaketti, jonka voi kohdentaa jo aivan vastasyntyneille. Neuvoloiden terveydenhoitajat myös koulutetaan antamaan tätä ohjausta.

Pahimmillaan heräily voi vaikuttaa kehitykseen

Tutkimukseen on tavoitteena saada 3000 ensi vuonna Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntyvää lasta, joita seurataan periaatteessa aikuisikään asti. Näin laajaa unitutkimusta Suomessa ei ole ennen tehty.

Tarvetta lisätiedolle kuitenkin on, sillä pahimmillaan jatkuvat uniongelmat voivat sekoittaa koko perheen elämän.

- Vauvakin muuttuu kovin herkistyneeksi, ei ollenkaan pääse syvään uneen ja heräilee 15-20 minuutin välein huutamaan. Silloin se jo näkyy lapsen voinnissa päiväsaikaan ja vaikuttaa varmaankin myös kehitykseen, kertoo lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilä.

Tutkimuksen valmistumista odotellessa vanhempien on syytä pitää päänsä kylmänä esimerkiksi netin keskustelupalstojen vinkkivyöryä lukiessa.

Lue juttuun tulleita kommentteja tai osallistu keskusteluun YLE Tampereen sivulla


19.4.2010 YLE Tampere/Juha Kokkala/YLE Olotila

Kommentit

Ei kommentteja.