Televisio ja tietokone valvottavat kouluikäisiä

Ti, 2009-01-13 21:56

Koululaisten uniongelmat saattavat johtua vääränlaisista iltarutiineista, kirjoittaa lastenneurologian erikoislääkäri Outi Saarenpää-Heikkilä Lääkärilehdessä.

Saarenpää-Heikkilän mukaan vanhempien olisi hyvä rajoittaa kouluikäisten viihde-elektroniikan kulutusta ennen nukkumaanmenoa.

- Televisio ei kuulu lastenhuoneeseen ja tietokoneenkin käyttöä on hyvä valvoa. On syytä myös vaatia, että kännykästä on virta katkaistu yöksi, Saarenpää-Heikkilä kirjoittaa.

Nuorten univaikeuksia aiheuttavat myös murrosiän tuomat biologiset muutokset. Saarenpää-Heikkilän mielestä yläkouluissa koulupäivän alkamisaika pitäisikin siirtää kello yhdeksään. Myös stressi, unettomuuden pelko tai unirytmin viivästyminen aiheuttavat unettomuutta. Univaikeuksien taustalla voi olla myös unisairaus, kuten levottomien jalkojen oireyhtymä.

Murrosikäisistä tytöistä jopa 15 prosenttia ja pojista noin kahdeksan prosenttia kärsii nukahtamisvaikeuksista ja yöheräilystä.

 

9.1.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila