Terveyttään voi tarkkailla myös kännykällä

Ti, 2010-06-22 11:30

Matkapuhelimet voitaisiin valjastaa myös terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan. Tampereen teknillisessä yliopistossa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan kännykkä sopii hyvin esimerkiksi painon tai stressin tarkkailuun, mutta ohjelmien kehitystyö on vielä pahasti kesken.

VTT:n tutkija Elina Mattila on selvittänyt, miten matkapuhelimessa toimiva hyvinvointipäiväkirja, Wellness Diary, soveltuu terveyden ja hyvinvoinnin hallintaan. Mattilan mukaan tulokset ovat rohkaisevia.

- Monet testikäyttäjät totesivat, että mobiili hyvinvointipäiväkirja saattaa olla hyvä herättäjä. Ohjelma antaa käyttäjälle palautetta esimerkiksi verenpainelukemista, jos mittaustiedot muistaa naputtaa säännöllisesti. Samoin voi tarkkailla esimerkiksi painoaan, kuntoiluaan tai alkoholinkäyttöään, kertoo Mattila.

Elämäntavoista johtuvat terveysriskit lisääntyvät, eikä terveydenhuollolla ole riittävästi voimavaroja sairauksien ehkäisyyn.

- Siksi on tarpeen kehittää tällaisia uusia keinoja terveellisten elämäntapojen edistämiseen, perustelee Mattila.

Mobiililaite päihittää ruutuvihkon

Elina Mattilan mielestä matkapuhelin on ruutuvihkoa kätevämpi tapa elämäntapojen seurantaan. Paperivihko unohtuu helposti kotiin, mutta kännykkä on useimmiten aina mukana.

- Merkintöjä voi tehdä vaikkapa bussimatkalla ja palautteen saa heti. Käyttäjän ei tarvitse itse laskea tai piirrellä käyriä siitä, kuinka kaukana vaikkapa oma tavoitepaino vielä on, sillä ohjelma ilmoittaa sen automaattisesti, Mattila sanoo.

- Se on tietysti totta, että usein jo muutenkin hyvinvoivat ihmiset ottavat ensimmäisenä käyttöön tällaisia sovellutuksia. Mutta jos ohjelma on yksinkertainen ja se olisi helposti saatavilla kaikkiin puhelimiin, niin se saattaisi motivoida muitakin, Mattila miettii.

Diabeetikoille oma mobiilipalvelu

Omia sovelluksiaan kehittävät muun muassa laitevalmistajat ja lääketehtaat. Esimerkiksi diabeetikoille on kehitetty mobiilipalvelu, jossa potilas voi asioida diabeteshoitajan kanssa tekstiviestipohjaisen palvelun kautta.

- Erilaisia ohjelmia alkaa olla jo aika paljon, mutta niiden ominaisuuksissa ja yhteensopivuudessa on vielä paljon kehitettävää, kuittaa Mattila.

DI Elina Mattilan väitöskirja "Design and Evaluation of a Mobile Phone Diary for Personal Health Management" tarkastetaan perjantaina 18.6.2010 Tampereen teknillisessä yliopistossa.

22.6.2010 Yle Uutiset/Ulla Meriläinen/YLE Olotila
 

Kommentit

Ei kommentteja.