Yhä useampi haluaa poistaa tatuointinsa

Ke, 2008-11-05 21:41

Tatuointien määrän huikea kasvu on lisännyt myös niiden poistoja. Kuvien poistoa laserilla ovat alkaneet tarjota sairaaloiden ja yksityisklinoiden lisäksi myös tatuointiliikkeet.

Esimerkiksi Eiran sairaalassa Helsingissä tatuointien poistossa on ruuhkaa. Nykyisin osa tatuointien poistoa tarjoavista yksityisistä klinikoista ja sairaaloista poistaa kuvia varta vasten siihen kehitetyllä laserilla.

Esimerkiksi helsinkiläisessa tatuointiliikkeessä tatuointeja poistatetaan nykyisin lähes päivittäin.

- Joskus poistetaan jopa kuva, joss ei ole mitään vikaa, mutta tyyppi ei ehkä sitten vaan olekaan ollut valmis tatuoitavaksi, sanoo tatuoija Kristian Liljelund.

Liljelundin mukaan suurin osa asiakkaista tyytyy vanhan kuvan vaalentamiseen ja sen peittoon uudella tatuoinnilla. Noin viidennes tatuointiin kyllästyneistä haluaa sen kokonaan pois ilman peitekuvaa, kertoo Liljelund.

Myös Tuurissa toimivalla tatuoijalla, Risto Pääkkösellä on riittänyt laseroitavia. Pääkkönen kertoo hankkineensa laserin asiakaspalvelusyistä.

- Tatuointien poistoja haluavien määrä kasvaa koko ajan, vaikka se on pitkä prosessi ja se maksaa paljon, sanoo Pääkkönen. Asiakkaita Pääkkösellä on ollut Rovaniemeltä saakka.

Kuvan poistaminen laserilla kokonaan on kallista. Kertahoito laserilla maksaa 150 euroa ja ja hoitokertoja tarvitaan keskimäärin kymmenen. Hoitokertojen määrään vaikuttavat tatuoinnin koko ja värikkyys.

Silti tälläkin hetkellä tatuoinnit myyvät hyvin, kertoo tatuoija Kristian Liljelund.

- Enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kyllä tää aikamoista hullunmyllyä on välillä, tuumii Liljelund.

19.9.2008 YLE Uutiset/YLE Terveys